Systemic medication of patients with oral lichen planus in Turku University Hospital
Saarinen, Riina (2022-05-11)
Systemic medication of patients with oral lichen planus in Turku University Hospital
(11.05.2022)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022052738975
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022052738975
Tiivistelmä
Objectives: This retrospective study aims to determine the outcome of systemic medical treatment of patients with oral lichen planus (OLP)
Materials and methods: Medical records of Turku University Hospital OLP patients between the years 2002–2015 were reviewed. The included 35 OLP patients had visited both the department of oral and maxillofacial surgery and the department of dermatology for lichen planus. They all received some systemic medication, mainly prednisolone, methotrexate, hydroxychloroquine sulfate, acitretin, or cyclosporine. Systemic medication was in almost every care used along with some topical treatment, such as local corticosteroid. Age, gender, medical condition, use of regular medication, smoking habits, clinical picture and symptoms of lichen planus, and the given medical treatment, its outcome and adverse effects were analyzed.
Results: Prednisolone was the most used systemic medication for lichen planus, and more than 70 % had good response. With methotrexate, 60 % of treated patients had benefits. The percentage of good response was 88 % with acitretin, 100 % with cyclosporine, and 43 % with hydroxychloroquine sulphate. The least adverse effects occured with prednisolone (21 % of treated patients) and the most with hydroxychloroquine sulphate (71 % of treated patients).
Conclusions: In most cases, symptomatic oral lichen planus can be treated with local corticosteroids. In the more challenging cases systemic medical treatment may be considered as a safe and effective treatment for OLP. Punajäkälä on krooninen, tulehduksellinen iho-limakalvosairaus. Tautia voi esiintyä ihon lisäksi suussa, genitaalialueilla, päänahassa, kynsissä, ruokatorvessa, korvakäytävässä ja silmän sidekalvolla. Taudin esiintyvyys on 0,2–5 %. Punajäkälän suumuutokset ovat melko yleisiä, ja ne voivat olla täysin oireettomia tai hyvinkin kivuliaita. Suun punajäkälään liittyy pieni pahanlaatuistumisen riski.
Suun punajäkälän hoidossa kiinnitetään huomiota hyvään suuhygieniaan, vältetään limakalvoja ärsyttäviä ruoka-aineita ja suunhoitotuotteita, sekä poistetaan mahdolliset paikalliset ärsytystekijät. Ensilinjan lääkkeellinen hoitovaihtoehto oireilevaan suun punajäkälään on paikallinen kortikosteroidi, esimerkiksi triamsinoloniasetonidi. Myös kalsineuriinin estäjiä kuten takrolimuusia voidaan käyttää paikallisesti. Punajäkälä on joillakin potilailla kuitenkin hyvin laaja-alainen ja vaikeahoitoinen, jolloin systeeminen lääkehoito saattaa tulla kyseeseen.
Tämän retrospektiivisen tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa punajäkälän hoitoon käytettyjen systeemisten lääkkeiden vaikuttavuutta suun punajäkälään ja lääkkeisiin liittyviä sivuvaikutuksia. Tutkimusryhmässä oli 35 Turun yliopistollisen keskussairaalan suun punajäkälä -potilasta, jotka olivat saaneet systeemistä lääkehoitoa punajäkälän vuoksi vuosina 2002-2015. Punajäkälän hoitoon käytettyjä lääkkeitä olivat prednisoloni, metotreksaatti, hydroksiklorokiinisulfaatti, asitretiini ja siklosporiini. Potilasasiakirjoista tarkasteltiin potilaiden esitietoja, punajäkälän aiheuttamat kliiniset löydökset sekä tietoja punajäkälään annetusta systeemisestä lääkehoidosta sekä sen vaikutuksista suun punajäkälään. Lisäksi tarkasteltiin lääkkeisiin liittyviä haittavaikutuksia.
Tutkimuksessa havaittiin, että prednisoloni oli aineistossa yleisimmin käytetty systeeminen lääke. Valtaosalla prednisolonilla hoidetuista potilaista raportoitiin hyviä hoitotuloksia. Metotreksaatista hyötyi myös yli puolet hoidetuista potilaista. Asitretiinia käyttävistä potilaista hyötyi suurin osa ja siklosporiinia käyttäneistä potilaista hyötyivät kaikki potilaat. Hydroksiklorokiinisulfaattia käyttäneistä potilasta hyötyi alle puolet potilaista. Vähiten haittavaikutuksia raportoitiin prednisolonilla.
Vaikeahoitoisen suun punajäkälän hoitomuotona voidaan harkita systeemistä lääkehoitoa, sillä ne ovat turvallisia ja varsin tehokkaita. Haittavaikutuksien esiintymistä seurataan koko lääkehoidon ajan ja lääkkeen annosta voidaan tarvittaessa muuttaa. Punajäkälän systeemistä lääkehoitoa koskeva tutkimustieto on kuitenkin hyvin rajallista ja laajempia tutkimuksia aiheesta tarvitaan.
Materials and methods: Medical records of Turku University Hospital OLP patients between the years 2002–2015 were reviewed. The included 35 OLP patients had visited both the department of oral and maxillofacial surgery and the department of dermatology for lichen planus. They all received some systemic medication, mainly prednisolone, methotrexate, hydroxychloroquine sulfate, acitretin, or cyclosporine. Systemic medication was in almost every care used along with some topical treatment, such as local corticosteroid. Age, gender, medical condition, use of regular medication, smoking habits, clinical picture and symptoms of lichen planus, and the given medical treatment, its outcome and adverse effects were analyzed.
Results: Prednisolone was the most used systemic medication for lichen planus, and more than 70 % had good response. With methotrexate, 60 % of treated patients had benefits. The percentage of good response was 88 % with acitretin, 100 % with cyclosporine, and 43 % with hydroxychloroquine sulphate. The least adverse effects occured with prednisolone (21 % of treated patients) and the most with hydroxychloroquine sulphate (71 % of treated patients).
Conclusions: In most cases, symptomatic oral lichen planus can be treated with local corticosteroids. In the more challenging cases systemic medical treatment may be considered as a safe and effective treatment for OLP.
Suun punajäkälän hoidossa kiinnitetään huomiota hyvään suuhygieniaan, vältetään limakalvoja ärsyttäviä ruoka-aineita ja suunhoitotuotteita, sekä poistetaan mahdolliset paikalliset ärsytystekijät. Ensilinjan lääkkeellinen hoitovaihtoehto oireilevaan suun punajäkälään on paikallinen kortikosteroidi, esimerkiksi triamsinoloniasetonidi. Myös kalsineuriinin estäjiä kuten takrolimuusia voidaan käyttää paikallisesti. Punajäkälä on joillakin potilailla kuitenkin hyvin laaja-alainen ja vaikeahoitoinen, jolloin systeeminen lääkehoito saattaa tulla kyseeseen.
Tämän retrospektiivisen tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa punajäkälän hoitoon käytettyjen systeemisten lääkkeiden vaikuttavuutta suun punajäkälään ja lääkkeisiin liittyviä sivuvaikutuksia. Tutkimusryhmässä oli 35 Turun yliopistollisen keskussairaalan suun punajäkälä -potilasta, jotka olivat saaneet systeemistä lääkehoitoa punajäkälän vuoksi vuosina 2002-2015. Punajäkälän hoitoon käytettyjä lääkkeitä olivat prednisoloni, metotreksaatti, hydroksiklorokiinisulfaatti, asitretiini ja siklosporiini. Potilasasiakirjoista tarkasteltiin potilaiden esitietoja, punajäkälän aiheuttamat kliiniset löydökset sekä tietoja punajäkälään annetusta systeemisestä lääkehoidosta sekä sen vaikutuksista suun punajäkälään. Lisäksi tarkasteltiin lääkkeisiin liittyviä haittavaikutuksia.
Tutkimuksessa havaittiin, että prednisoloni oli aineistossa yleisimmin käytetty systeeminen lääke. Valtaosalla prednisolonilla hoidetuista potilaista raportoitiin hyviä hoitotuloksia. Metotreksaatista hyötyi myös yli puolet hoidetuista potilaista. Asitretiinia käyttävistä potilaista hyötyi suurin osa ja siklosporiinia käyttäneistä potilaista hyötyivät kaikki potilaat. Hydroksiklorokiinisulfaattia käyttäneistä potilasta hyötyi alle puolet potilaista. Vähiten haittavaikutuksia raportoitiin prednisolonilla.
Vaikeahoitoisen suun punajäkälän hoitomuotona voidaan harkita systeemistä lääkehoitoa, sillä ne ovat turvallisia ja varsin tehokkaita. Haittavaikutuksien esiintymistä seurataan koko lääkehoidon ajan ja lääkkeen annosta voidaan tarvittaessa muuttaa. Punajäkälän systeemistä lääkehoitoa koskeva tutkimustieto on kuitenkin hyvin rajallista ja laajempia tutkimuksia aiheesta tarvitaan.