Kehollisen kokemuksen rajapinnalla : Fenomenologinen analyysi Wäinö Aaltosen museon Eremitaasi-virtuaalinäyttelystä
Jakobsson, Anniina (2022-05-02)
Kehollisen kokemuksen rajapinnalla : Fenomenologinen analyysi Wäinö Aaltosen museon Eremitaasi-virtuaalinäyttelystä
(02.05.2022)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022053141164
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022053141164
Tiivistelmä
Tämän tutkielman tarkoituksena on tutkia, kuinka taide koetaan virtuaalisessa museonäyttelyssä käyttäen esimerkkitapauksena Wäinö Aaltosen museossa Turussa vuonna 2019 esillä ollutta virtuaalista Eremitaasi-näyttelyä. Fenomenologinen metodi auttaa hahmottamaan ja sanallistamaan monitasoista kokemusta, jonka syntymisessä niin virtuaalisella näyttelyllä kuin fyysisellä museoympäristöllä on tärkeä rooli.
Ruumiillisuuden näkökulman huomioiminen virtuaalikokemuksen tutkimisessa on välttämätöntä, sillä se on meidän olemassaolomme ymmärryksen perusta. Kun kokemus tuntuu ruumiillisesti todelliselta, on teknologia integroitunut osaksi kokemusta ja se voi hävitä objektina käytön yhteydessä. Jokainen käyttöön otettu teknologia muuttaa aina jollakin tapaa sen käyttäjän ruumiillisuutta. Tarkastelemalla virtuaalikokemuksen kehollista vaikuttavuutta konkreettisessa esimerkkitapauksessa voidaan muodostaa parempi käsitys sen onnistumisista ja puutteista kuin myös yleisesti virtuaalisuuden mahdollisuuksista taiteissa.
Tutkielma rakentuu näyttelyn kuvailusta erityisesti Don Ihden hahmottelemaa fenomenologista tutkimusmallia seuraten sekä kokemuksen käytännön näkökulmien, kuten sen interaktiivisuuden tason, teknologian toimivuuden ja katselulaitteen painavuuden käsittelystä. Tämän jälkeen tarkastellaan, millä tavoin virtuaalinen näyttely vaikutti Wäinö Aaltosen museon fyysiseen näyttelytilaan tilallisesti ja sosiaalisena kohtaamispaikkana ja päinvastoin kuinka fyysinen näyttelytila voi tarjota virtuaalikokemukselle taiteen vaikuttavuutta korostavan ympäristön.
Eremitaasin Muinaisen maalaustaiteen galleria luo virtuaalitoteutuksena tunteen kokemukseen vaikuttamisesta, ja tunne voi vahvistua teknologian avulla luodussa ympäristössä, jossa ollaan näennäisesti yksin. Kommunikaatio museokävijöiden välillä rajoittuu näyttelyn oppaan ja viereisten ihmisten kanssa käytyyn dialogiin, joten toisten virtuaalisten kehojen sisällyttäminen virtuaalikokemukseen saisi aikaan eheämmän ja kulttuurihistoriallista kohdetta paremmin palvelevan kokemuksen. Kuitenkin tieto siitä, että museon muut vierailijat voivat seurata kokemustani ruudulta, tuo tapahtumaan oman sosiaalisen aspektinsa. Kun virtuaalikokemus esitellään fyysisen maailman museossa, saa taide taustakseen kontekstin sekä museoelämyksen, mikä helpottaa sen asettamista historialliseen ja kulttuuriseen kontekstiinsa ja lisää sen affektiivisuutta. Virtuaalikokemus ei voi korvata käsinkosketeltavaa kokemusta, mutta se voi lisätyllä kokemuksellisuudellaan avata esikuvanansa toimineeseen paikkaan uuden tilallisen ulottuvuuden, ja nämä paikat voidaan nähdä toisiaan täydentävinä todellisuuksina.
Ruumiillisuuden näkökulman huomioiminen virtuaalikokemuksen tutkimisessa on välttämätöntä, sillä se on meidän olemassaolomme ymmärryksen perusta. Kun kokemus tuntuu ruumiillisesti todelliselta, on teknologia integroitunut osaksi kokemusta ja se voi hävitä objektina käytön yhteydessä. Jokainen käyttöön otettu teknologia muuttaa aina jollakin tapaa sen käyttäjän ruumiillisuutta. Tarkastelemalla virtuaalikokemuksen kehollista vaikuttavuutta konkreettisessa esimerkkitapauksessa voidaan muodostaa parempi käsitys sen onnistumisista ja puutteista kuin myös yleisesti virtuaalisuuden mahdollisuuksista taiteissa.
Tutkielma rakentuu näyttelyn kuvailusta erityisesti Don Ihden hahmottelemaa fenomenologista tutkimusmallia seuraten sekä kokemuksen käytännön näkökulmien, kuten sen interaktiivisuuden tason, teknologian toimivuuden ja katselulaitteen painavuuden käsittelystä. Tämän jälkeen tarkastellaan, millä tavoin virtuaalinen näyttely vaikutti Wäinö Aaltosen museon fyysiseen näyttelytilaan tilallisesti ja sosiaalisena kohtaamispaikkana ja päinvastoin kuinka fyysinen näyttelytila voi tarjota virtuaalikokemukselle taiteen vaikuttavuutta korostavan ympäristön.
Eremitaasin Muinaisen maalaustaiteen galleria luo virtuaalitoteutuksena tunteen kokemukseen vaikuttamisesta, ja tunne voi vahvistua teknologian avulla luodussa ympäristössä, jossa ollaan näennäisesti yksin. Kommunikaatio museokävijöiden välillä rajoittuu näyttelyn oppaan ja viereisten ihmisten kanssa käytyyn dialogiin, joten toisten virtuaalisten kehojen sisällyttäminen virtuaalikokemukseen saisi aikaan eheämmän ja kulttuurihistoriallista kohdetta paremmin palvelevan kokemuksen. Kuitenkin tieto siitä, että museon muut vierailijat voivat seurata kokemustani ruudulta, tuo tapahtumaan oman sosiaalisen aspektinsa. Kun virtuaalikokemus esitellään fyysisen maailman museossa, saa taide taustakseen kontekstin sekä museoelämyksen, mikä helpottaa sen asettamista historialliseen ja kulttuuriseen kontekstiinsa ja lisää sen affektiivisuutta. Virtuaalikokemus ei voi korvata käsinkosketeltavaa kokemusta, mutta se voi lisätyllä kokemuksellisuudellaan avata esikuvanansa toimineeseen paikkaan uuden tilallisen ulottuvuuden, ja nämä paikat voidaan nähdä toisiaan täydentävinä todellisuuksina.