Protecting Traditional Knowledge with Geographical Indications : The potential role of geographical indications and EU’s quality schemes in protecting traditional knowledge

Abstract

Protection of traditional knowledge has been the subject of intense debate in the intellectual property field. Advances in biotechnology and biodiversity crisis has resulted in the increasing recognition of the value and utility of traditional knowledge in solving complex problems. There is a consensus that the level of protection of traditional knowledge should be enhanced but the question remains how. This thesis aims to analyze the feasibility of geographical indications in protecting traditional knowledge. It also aims to find out if European Union’s geographical indication quality schemes can be extended to account for non-agricultural products as well. It is argued that through geographical indications, the protection for traditional knowledge is only indirect, and not sufficient enough. On the surface level this is due to the different characteristics of geographical indications and traditional knowledge. On a deeper level, geographical indication’s inability to fully protect traditional knowledge stem from the historical development of intellectual property rights, different justificatory theories of intellectual property and the challenges that traditional knowledge faces in the global intellectual property system. This thesis concludes that for limited situations, geographical indications are useful and adequate, but a sui generis system should be created to ensure the full protection of traditional knowledge. The theoretical analysis and discussion is conducted by examining the books, articles and official documents focusing on traditional knowledge, international intellectual property system, geographical indications, and the complex relationship between them.

Perimätiedon suojaamisesta ja suojan tasosta on keskusteltu valtavasti viime aikoina. Bioteknologian kehitys ja biodiversiteetin köyhtyminen ovat kääntäneet huomion perimätietoon ja sen hyödyntämiseen eri innovaatioissa. Perimätiedon suojaamiskysymys ei ole yksiselitteinen. Erimielisyydet koskevat erityisesti perimätiedon suojan laajuutta ja sitä, mikä olisi otollisin mekanismi suojaamaan perimätietoa. Tämä tutkielma analysoi maantieteellisten merkintöjen käyttökelpoisuutta perimätiedon suojaamisessa. Tutkielma pyrkii myös selvittämään voisiko Euroopan Unionin maantieteellisten merkintöjen laatujärjestelmä ulottaa koskemaan myös muita kuin maataloustuotteita ja elintarvikkeita. Tutkielman mukaan perimätiedon suojaaminen maantieteellisillä merkinnöillä ei ole ongelmatonta. Maantieteelliset merkinnät suojaavat perimätietoa vain välillisesti, sillä ne eivät kykene suojaamaan itse perimätietoa. Pintatasolla tämä johtuu siitä, että maantieteelliset merkinnät on suunniteltu ensisijaisesti suojaamaan alueen ja tuotteen nimen välistä suhdetta. Tutkielman mukaan tämä johtaa siihen, että maantieteelliset merkinnät eivät kykene riittävästi suojaamaan perimätietoa, vaan ovat hyödyllinen työkalu alkuperäiskansoille ja paikallisille yhteisöille vain rajatuissa tilanteissa. Pintatason lisäksi maantieteellisten merkintöjen kyvyttömyyttä suojata perimätietoa selittävät immateriaalioikeuksien historiallinen kehitys, immateriaalioikeuksien eri oikeuttamisteoriat ja perimätiedon kohtaamat eri haasteet nykyisessä immateriaalioikeusjärjestelmässä. Tutkielman johtopäätös on, että vain rajatuissa tilanteissa maantieteelliset merkinnät ovat riittäviä suojaamaan perimätietoa, mutta perimätiedon kattava suojaaminen vaatisi esimerkiksi sui generis systeemin luomista. Teoreettinen analysointi ja keskustelu on tutkielmassa toteutettu tutkimalla kirjoja, artikkeleita ja virallisia lähteitä, jotka keskittyvät perimätietoon, kansainväliseen immateriaalioikeusjärjestelmään, maantieteellisiin merkintöihin ja näiden osatekijöiden väliseen monimutkaiseen suhteeseen.