Maailmansotien kirjallisuus : Huumori, realismi ja absurdismi 1900-luvun sotaromaaneissa
Nieminen, Moona (2022-05-06)
Maailmansotien kirjallisuus : Huumori, realismi ja absurdismi 1900-luvun sotaromaaneissa
(06.05.2022)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022060743987
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022060743987
Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielmani käsittelee huumoria, realismia ja absurdismia 1900-luvun kolmessa sotaromaanissa.
Tutkin Jaroslav Hašekin romaania Kunnon sotamies Švejk maailmansodassa (1923), Väinö Linnan teosta Tuntematon sotilas (1954) sekä Kurt Vonnegutin romaania Slaughterhouse-Five (1969). Käsittelen näitä romaaneja huumorin, sankarikuvien ja yhteisen sotatrauman näkökulmasta. Tutkielmani tavoitteena on täydentää sotakirjallisuuden tutkimusta, ja osoittaa yhtäläisyyksiä ajallisesti ja maailmanpoliittisesti eri ajanjaksoina julkaistuissa sotateoksissa.
Vertaan tutkimuskohteitani muuhun sotien aikana ilmestyneeseen kirjallisuuteen ja ajalle ominaisiin kirjallisuuden tyylisuuntauksiin. Näitä suuntauksia ovat modernismi, realismi ja postmodernismi. Tutkielmani kannalta keskeisiä käsitteitä ovat huumorin lisäksi romaani ja genre, joita käsittelen ennen kaikkea Kunnon sotamies Švejk maailmansodassa -teoksen ja sotaromaanin historian taustoittamisen yhteydessä.
Kirjallisuuden erilaisten tyylisuuntausten määrittelyssä hyödynnän erityisesti Liisa Saariluoman tutkimuksia Muuttuva romaani: Johdatus individualistisen lajin historiaan (1989) ja Postindividualistinen romaani (1992). Täydennän Saariluoman näkemyksiä muun muassa Brian McHalen teoksella Postmodernist Fiction (1987) ja Randall Stevensonin tutkimuksella Modernist Fiction: an Introduction (1992).
Käy ilmi, että jokainen tutkimuskohteeni on sodanvastainen teos. Traumaa ilmentää kuoleman kuvaus ja siihen suhtautuminen käsittelemissäni romaaneissa. Realistisessa ja absurdissa sotaromaanissa henkilöhahmojen kärsimys näkyy veijariromaania selkeämmin. Slaughterhouse-Five on traumakirjallisuutta, jossa katastrofi on löytänyt kielellisen asun.
Johtopäätökseni on, että 1900-luvun sotakirjallisuudessa on nähtävissä teosryhmä, joka etenee hilpeästä veijarihuumorista synkkään ja absurdiin, traumojen sävyttämään huumoriin. Sotakirjallisuuden tavoitteena on sanoittaa yhteisen trauman kokemusta, vaikka keinot siihen ovat olleet erilaisina maailmanpoliittisina tilanteina ja ajanjaksoina toisistaan poikkeavat.
Tutkin Jaroslav Hašekin romaania Kunnon sotamies Švejk maailmansodassa (1923), Väinö Linnan teosta Tuntematon sotilas (1954) sekä Kurt Vonnegutin romaania Slaughterhouse-Five (1969). Käsittelen näitä romaaneja huumorin, sankarikuvien ja yhteisen sotatrauman näkökulmasta. Tutkielmani tavoitteena on täydentää sotakirjallisuuden tutkimusta, ja osoittaa yhtäläisyyksiä ajallisesti ja maailmanpoliittisesti eri ajanjaksoina julkaistuissa sotateoksissa.
Vertaan tutkimuskohteitani muuhun sotien aikana ilmestyneeseen kirjallisuuteen ja ajalle ominaisiin kirjallisuuden tyylisuuntauksiin. Näitä suuntauksia ovat modernismi, realismi ja postmodernismi. Tutkielmani kannalta keskeisiä käsitteitä ovat huumorin lisäksi romaani ja genre, joita käsittelen ennen kaikkea Kunnon sotamies Švejk maailmansodassa -teoksen ja sotaromaanin historian taustoittamisen yhteydessä.
Kirjallisuuden erilaisten tyylisuuntausten määrittelyssä hyödynnän erityisesti Liisa Saariluoman tutkimuksia Muuttuva romaani: Johdatus individualistisen lajin historiaan (1989) ja Postindividualistinen romaani (1992). Täydennän Saariluoman näkemyksiä muun muassa Brian McHalen teoksella Postmodernist Fiction (1987) ja Randall Stevensonin tutkimuksella Modernist Fiction: an Introduction (1992).
Käy ilmi, että jokainen tutkimuskohteeni on sodanvastainen teos. Traumaa ilmentää kuoleman kuvaus ja siihen suhtautuminen käsittelemissäni romaaneissa. Realistisessa ja absurdissa sotaromaanissa henkilöhahmojen kärsimys näkyy veijariromaania selkeämmin. Slaughterhouse-Five on traumakirjallisuutta, jossa katastrofi on löytänyt kielellisen asun.
Johtopäätökseni on, että 1900-luvun sotakirjallisuudessa on nähtävissä teosryhmä, joka etenee hilpeästä veijarihuumorista synkkään ja absurdiin, traumojen sävyttämään huumoriin. Sotakirjallisuuden tavoitteena on sanoittaa yhteisen trauman kokemusta, vaikka keinot siihen ovat olleet erilaisina maailmanpoliittisina tilanteina ja ajanjaksoina toisistaan poikkeavat.