Oikeus päästä tuomioistuimeen viranomaisen päätöksenteon viivästyessä
Lehtonen, Rami-Eikka (2022-06-06)
Oikeus päästä tuomioistuimeen viranomaisen päätöksenteon viivästyessä
Lehtonen, Rami-Eikka
(06.06.2022)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022061446341
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022061446341
Tiivistelmä
Tässä tutkielmassa selvitetään, minkälaisia vaatimuksia Euroopan unionin oikeus ja Euroopan ihmisoikeussopimus asettavat yksilön oikeudelle päästä tuomioistuimeen hallintoasioissa. Samassa yhteydessä tarkastellaan, minkälaisia vaatimuksia viranomaisen toiminnan viivytyksettömyydelle on asetettu. Lisäksi tutkielmassa selvitetään, kuinka edellä mainitut edellytykset on Suomen kansallisessa lainsäädännössä otettu huomioon. Selvityksen perusteella arvioidaan, onko suomalaisen järjestelmän antama oikeussuoja riittävä, kun kyse on oikeudesta päästä tuomioistuimeen viranomaisen pysytellessä passiivisena. Tutkielma on lainopillinen.
Yksilön oikeudesta päästä tuomioistuimeen säädetään muun muassa Suomen perustuslain (731/1999) 21 §:ssä, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6(1) artiklassa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa. Hallinnon lainalaisuusperiaatteen mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Hallintolaissa (434/2003) on lisäksi asetettu viranomaiselle velvollisuus käsitellä asia ilman aiheetonta viivytystä.
Kun viranomaisen päätöksenteko viivästyy tai viranomainen muusta syystä pysyttelee passiivisena, valituskelpoista viranomaispäätöstä ei ole vielä olemassa. Oikeusjärjestyksemme ei kuitenkaan yleisesti tunnista mahdollisuutta valittaa hallintotuomioistuimeen viranomaisen passiivisuuden perusteella, sillä suomalaisessa hallinto-oikeudellisessa ajattelussa on ollut keskeistä oikeusturvan saatavuus jälkikäteisesti. Oikeussuojakeinot painottuvat näin ollen lähinnä hallintovalitukseen tai hallintomenettelyssä käsiteltävään oikaisuvaatimukseen, jonka kohteena on viranomaisen tekemä päätös.
Yrityksistä huolimatta kansalliseen järjestelmäämme ei ole onnistuttu luomaan yleislainsäädäntöä valitusmahdollisuudesta tilanteissa, joissa viranomaisen päätöksenteko viivästyy. Eräissä erityislaeissa valitusmahdollisuus on kuitenkin järjestetty. Ensimmäinen käytössä oleva tapa on ns. fiktiivinen kielteinen tai myönteinen päätös viranomaisen päätöksenteolle asetetun määräajan umpeuduttua. Toinen tapa on ns. viivästysvalitus viranomaisen päätöksenteolle asetetun määräajan umpeuduttua.
Kokonaisuutena katsoen järjestelmä on kuitenkin muodostunut oikeussuojan osalta repaleiseksi, eikä kansallinen oikeussuojajärjestelmämme välttämättä kaikilta osin täytä kaikkia sille kansainvälisesti asetettuja vaatimuksia. Kansalliset lainsäädäntötoimet olisivat tarpeen, jotta yksilöillä olisi käytössään riittävän tehokkaat oikeussuojakeinot viranomaisen passiivisuutta vastaan.
Yksilön oikeudesta päästä tuomioistuimeen säädetään muun muassa Suomen perustuslain (731/1999) 21 §:ssä, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6(1) artiklassa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa. Hallinnon lainalaisuusperiaatteen mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Hallintolaissa (434/2003) on lisäksi asetettu viranomaiselle velvollisuus käsitellä asia ilman aiheetonta viivytystä.
Kun viranomaisen päätöksenteko viivästyy tai viranomainen muusta syystä pysyttelee passiivisena, valituskelpoista viranomaispäätöstä ei ole vielä olemassa. Oikeusjärjestyksemme ei kuitenkaan yleisesti tunnista mahdollisuutta valittaa hallintotuomioistuimeen viranomaisen passiivisuuden perusteella, sillä suomalaisessa hallinto-oikeudellisessa ajattelussa on ollut keskeistä oikeusturvan saatavuus jälkikäteisesti. Oikeussuojakeinot painottuvat näin ollen lähinnä hallintovalitukseen tai hallintomenettelyssä käsiteltävään oikaisuvaatimukseen, jonka kohteena on viranomaisen tekemä päätös.
Yrityksistä huolimatta kansalliseen järjestelmäämme ei ole onnistuttu luomaan yleislainsäädäntöä valitusmahdollisuudesta tilanteissa, joissa viranomaisen päätöksenteko viivästyy. Eräissä erityislaeissa valitusmahdollisuus on kuitenkin järjestetty. Ensimmäinen käytössä oleva tapa on ns. fiktiivinen kielteinen tai myönteinen päätös viranomaisen päätöksenteolle asetetun määräajan umpeuduttua. Toinen tapa on ns. viivästysvalitus viranomaisen päätöksenteolle asetetun määräajan umpeuduttua.
Kokonaisuutena katsoen järjestelmä on kuitenkin muodostunut oikeussuojan osalta repaleiseksi, eikä kansallinen oikeussuojajärjestelmämme välttämättä kaikilta osin täytä kaikkia sille kansainvälisesti asetettuja vaatimuksia. Kansalliset lainsäädäntötoimet olisivat tarpeen, jotta yksilöillä olisi käytössään riittävän tehokkaat oikeussuojakeinot viranomaisen passiivisuutta vastaan.