Jäämistösuunnittelu edunvalvontavaltuutuksen keinoin

Abstract

Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää missä määrin ja millä tavoin edunvalvontavaltakirja antaa mahdollisuuksia jäämistösuunnitteluun, ja mitä valtuuttajan tulee ottaa huomioon valtuutusta laatiessaan. Laki edunvalvontavaltuutuksesta (25.5.2007/648) säädettiin edunvalvonnan tarpeen kasvaessa suurien ikäluokkien vanhentuessa. Lain oli tarkoitus tarjota valtuuttajalle mahdollisuus varautua toimintakyvyn menettämiseen tarjoamalla vaihtoehdon järjestää asioidensa hoito oikeustoimikelpoisuuden menettämisen varalle. Edunvalvontavaltuutusta voidaan sen itsemääräämisoikeutta ja yksityisoikeudellista tahdonmuodostusta kunnioittavan luonteen vuoksi hyödyntää jäämistösuunnittelussa. Tutkimuskysymykseen pyritään vastaamaan selvittämällä edunvalvontaa koskevaa lainsäädäntöä ja lakien esitöitä, sekä perehtymällä oikeuskirjallisuuteen. Tutkimuksen pääpaino on edunvalvontavaltuutuslain ja sen esitöiden tarkastelussa, mutta etenkin holhoustoimilakiin (1.4.1999/442) on monin osin turvauduttava tutkimuskysymyksen selvittämiseksi ja havainnollistamiseksi. Tutkielman tutkimusmetodi on lainopillinen.

Edunvalvontavaltuutus mahdollistaa valtuuttajan jäämistösuunnittelun huomattavasti holhoustoimilakia (1.4.1999/442) paremmin. Valtuutettu voidaan oikeuttaa lahjoittamaan päämiehensä omaisuutta ja luopumaan tämän puolesta perinnöstä tai tasingosta. Luovutettava omaisuus voi käsittää myös kiinteää omaisuutta. Jotta jäämistösuunnittelu olisi mahdollista, tulee valtakirjassa yksilöidyin määräyksin määrätä toimenpiteistä, joita valtuutettu on valtuuttajan puolesta toimiessaan oikeutettu toteuttamaan. Määräysten yksilöinti on syytä harkita tarkkaan, jotta jäämistösuunnittelu voi tapahtua tarkoituksenmukaisella tavalla. Kansainvälinen vapaa liikkuvuus ja omaisuuden jakautuminen eri valtioihin voivat vaikuttaa valtuutukseen sovellettavaan lakiin.