"Kato, mä otan nyt parhaimman ilmeen." : Pitkäaikaissairaiden lasten osallisuuden ja kuuluvuuden tunteen tukeminen koulussa robotiikan avulla
Haimila, Tiina (2022-06-22)
"Kato, mä otan nyt parhaimman ilmeen." : Pitkäaikaissairaiden lasten osallisuuden ja kuuluvuuden tunteen tukeminen koulussa robotiikan avulla
Haimila, Tiina
(22.06.2022)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022082656422
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022082656422
Tiivistelmä
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin pitkäaikaissairaiden lasten osallisuuden ja kuuluvuuden tunteen tukemista koulussa robotiikan avulla ja tarkoituksena oli kerätä pitkäaikaissairaiden lasten näkemyksiä ja kokemuksia osallisuuden ja kuuluvuuden tukemisen näkökulmasta robotiikan, AV1-robotin avulla. Näillä keinoilla ehkäistään koulusta poissaoloja ja syrjäytymistä. Robotiikan avulla luodaan keinoja eheisiin koulupolkuihin ja lisätään kuuluvuuden ja osallisuuden kokemuksia kaikille yhteisessä koulussa, jossa inkluusio on tätä päivää. Kokemuksia ja tutkimuksia tämänkaltaisesta opetuksesta robotiikan keinoin ei ole vielä aikaisemmin kerättynä Suomessa. Tässä tutkimuksessa tutkimuskysymykseni ovat: Miten robotiikan avulla voidaan tukea lasten osallisuutta ja kuuluvuuden tunnetta koulussa? Mitkä ovat AV1-robotin onnistuneen käytön edellytykset opetuskäytössä lasten osallisuuden näkökulmasta?
Tutkimuksen lainsäädännöllinen asetelma pohjautuu perusopetuslakiin (642/2010) sairaan lapsen opetuksen ja oppimisen ja koulunkäynnin tuen järjestämisestä kolmiportaisen tuen mallissa. Inkluusion käsitettä olen taustoittanut Unescon Salamancan julistuksella vuonna 1994, jonka ansiosta kaikilla lapsilla on yhteiskunnassa mahdollisuus opiskella yleisopetuksen luokassa, vammoistaan tai sairaudestaan huolimatta. Thomasin (2002) osallisuuden mallia käytetään tutkimuksessa hahmottamaan lapsen osallisuuden käsitettä käytännössä, sillä malli kuvaa mielestäni parhaiten osallisuutta pitkäaikaissairailla lapsilla. Kuuluvuuden käsitteeseen liittyvä teoreettinen tausta perustuu tuoreisiin Murto-Heiniön (2020) ja Pesosen (2016) kuuluvuuden käsitteiden tutkimuksiin ja teorioihin, jotka soveltuvat peruskouluiässä oleville lapsille. Hyödynnän Johannessenin ja Haldarin (2020) ja Børstingin (2016) tutkimuksia AV1-robotin käytöstä pitkäaikaissairailla lapsilla.
Tutkimuksessani osallisuuden teemassa, nousi tärkeimpänä esille lapsen kuulluksi ja nähdyksi tuleminen, joka näkyi robotin valosignaalien käytön yhteydessä mahdollisuutena ilmaista itseään esimerkiksi iloisen naaman muodossa. Tämä oli lapsen oma tunnekokemus omasta osallisuudestaan. Osallisuuden yhden osa-alueen näkökulmasta lapsen mahdollisuus vaikuttaa itsenäisiin päätöksiin näkyi opettajan kiinnostuksena lapsen vointia ja jaksamista kohtaan. Lapsi sai itse valita osallistumisestaan oppitunneille terveydentilansa huomioiden. Kuuluvuuden tunteen teemassa robotin käyttö edisti pitkäaikaissairaiden lasten positiivisia tunteita ja erityisyyden kokemuksia, vahvisti itsetuntoa sekä edisti hyvinvointia, joka tuki heidän paranemistaan ja paluutaan kotikouluunsa. Robotin käyttö lisäsi yhteisöllisyyttä oppituntien, välituntien ja ruokailutilanteiden muodossa. Onnistuneen robotin käyttökokemukset muodostuivat teknologiasta, hyvistä käytänteistä, yhteisöllisyydestä ja lapsen toimintakyvystä ja hyvinvoinnista. Robotin katsottiin vähentävän yksinäisyyttä ja sosiaalista eristyneisyyttä sekä tarjosi mahdollisuuden seurata opetusta ja helpottavan kouluun palaamista.
Yhteiskunnallisesti on merkittävää kehittää pitkäaikaissairaiden lasten etäopetusta ja luoda uusia tapoja ja menetelmiä AV1-robotin avulla opetuksen tueksi. Kehittämällä etäopetusta ja soveltamalla uutta teknologiaa/tekniikkaa, voidaan samalla vähentää yksinäisyyttä nykypäivän digitaalisessa yhteiskunnassa. Tutkimustuloksia ja siitä saatua tietoa voidaan hyödyntää opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Tutkimustuloksia voidaan soveltaa kaikissa niissä kunnissa, joihin suunnitellaan AV1-robotin ostoa pitkäaikaissairaiden lasten käyttöön tai etäopetuksen tukena. This thesis concerns supporting the sense of participation and belonging of children with long-term illness at school through robotics and aims to gather the opinions and experiences of children with long-term illness from the perspective of supporting participation and belonging through robotics, with the AV1 robot. These means prevent absenteeism and exclusion. Robotics provide the means to integrated and whole education tracks and increase experiences of belonging and participation in today's shared education, where inclusion is present. Research on this form of teaching through robotics has not yet been done in Finland. In this thesis, my research questions are: How can robotics support children's sense of belonging and participation in school? What are the prerequisites for the successful use of the AV1 robot in education from the perspective of children's participation?
The legislative set-up of the thesis is the Basic Education Act (642/2010) provision of support for the education and learning and schooling of an ill child with the three-step support model. I have supported the concept of inclusion with the 1994 UNESCO Salamanca Declaration, which gives all children in society the opportunity to study in a general education class, regardless of their disability or illness. Thomas’ (2002) model of participation is used in the thesis to outline the idea of the participation of a child in practice, as I think the model best describes the participation of children with long-term illness. The theoretical background related to the idea of belonging is based on recent research and theories on the concepts of belonging by Murto-Heiniö (2020) and Pesonen (2016), which apply to children of primary school age. I utilize the research of Johannessen and Haldar (2020) and Børsting (2016) on using the AV1 robot with children with long-term illnesses.
In my thesis, relating to the theme of inclusion, the most significant issue was the child being heard and seen, which was seen in the use of the robot´s light signals as an opportunity to express oneself, for example, in the form of smile face. This was the child`s own emotional experience of their participation. From one point of view of participation, the child`s ability to influence independent decisions was seen as the teacher`s interest in the child`s well-being and ability to cope. The child was able to pick whether they would participate in lessons taking into account their well-being. Relating to the theme of a sense of belonging, the use of the robot promoted positive feelings and experiences of children with long-term illness, strengthened their self-esteem, and promoted well-being that supported their recovery and return to their school. The use of the robot increased community in the form of lessons, breaks, and meal periods. Successful user experiences of the robot consisted of technology, good practices, community, and the children`s ability and well-being. The robot was seen as reducing loneliness and social isolation, as well as providing an opportunity to follow the teaching and facilitate return to school.
It is societally important to develop distance learning for children with long-term illnesses and to create new practices and means with the AV1-robot in support of teaching. Developing distance learning and applying new technology can simultaneously reduce loneliness in today`s digital society. The thesis results and the information obtained can be utilized in the planning ang implementation of education. The results can be applied in all municipalities where the purchase of an AV1- robot for the use of children with long-tern illness or in support of distance learning is planned.
Tutkimuksen lainsäädännöllinen asetelma pohjautuu perusopetuslakiin (642/2010) sairaan lapsen opetuksen ja oppimisen ja koulunkäynnin tuen järjestämisestä kolmiportaisen tuen mallissa. Inkluusion käsitettä olen taustoittanut Unescon Salamancan julistuksella vuonna 1994, jonka ansiosta kaikilla lapsilla on yhteiskunnassa mahdollisuus opiskella yleisopetuksen luokassa, vammoistaan tai sairaudestaan huolimatta. Thomasin (2002) osallisuuden mallia käytetään tutkimuksessa hahmottamaan lapsen osallisuuden käsitettä käytännössä, sillä malli kuvaa mielestäni parhaiten osallisuutta pitkäaikaissairailla lapsilla. Kuuluvuuden käsitteeseen liittyvä teoreettinen tausta perustuu tuoreisiin Murto-Heiniön (2020) ja Pesosen (2016) kuuluvuuden käsitteiden tutkimuksiin ja teorioihin, jotka soveltuvat peruskouluiässä oleville lapsille. Hyödynnän Johannessenin ja Haldarin (2020) ja Børstingin (2016) tutkimuksia AV1-robotin käytöstä pitkäaikaissairailla lapsilla.
Tutkimuksessani osallisuuden teemassa, nousi tärkeimpänä esille lapsen kuulluksi ja nähdyksi tuleminen, joka näkyi robotin valosignaalien käytön yhteydessä mahdollisuutena ilmaista itseään esimerkiksi iloisen naaman muodossa. Tämä oli lapsen oma tunnekokemus omasta osallisuudestaan. Osallisuuden yhden osa-alueen näkökulmasta lapsen mahdollisuus vaikuttaa itsenäisiin päätöksiin näkyi opettajan kiinnostuksena lapsen vointia ja jaksamista kohtaan. Lapsi sai itse valita osallistumisestaan oppitunneille terveydentilansa huomioiden. Kuuluvuuden tunteen teemassa robotin käyttö edisti pitkäaikaissairaiden lasten positiivisia tunteita ja erityisyyden kokemuksia, vahvisti itsetuntoa sekä edisti hyvinvointia, joka tuki heidän paranemistaan ja paluutaan kotikouluunsa. Robotin käyttö lisäsi yhteisöllisyyttä oppituntien, välituntien ja ruokailutilanteiden muodossa. Onnistuneen robotin käyttökokemukset muodostuivat teknologiasta, hyvistä käytänteistä, yhteisöllisyydestä ja lapsen toimintakyvystä ja hyvinvoinnista. Robotin katsottiin vähentävän yksinäisyyttä ja sosiaalista eristyneisyyttä sekä tarjosi mahdollisuuden seurata opetusta ja helpottavan kouluun palaamista.
Yhteiskunnallisesti on merkittävää kehittää pitkäaikaissairaiden lasten etäopetusta ja luoda uusia tapoja ja menetelmiä AV1-robotin avulla opetuksen tueksi. Kehittämällä etäopetusta ja soveltamalla uutta teknologiaa/tekniikkaa, voidaan samalla vähentää yksinäisyyttä nykypäivän digitaalisessa yhteiskunnassa. Tutkimustuloksia ja siitä saatua tietoa voidaan hyödyntää opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Tutkimustuloksia voidaan soveltaa kaikissa niissä kunnissa, joihin suunnitellaan AV1-robotin ostoa pitkäaikaissairaiden lasten käyttöön tai etäopetuksen tukena.
The legislative set-up of the thesis is the Basic Education Act (642/2010) provision of support for the education and learning and schooling of an ill child with the three-step support model. I have supported the concept of inclusion with the 1994 UNESCO Salamanca Declaration, which gives all children in society the opportunity to study in a general education class, regardless of their disability or illness. Thomas’ (2002) model of participation is used in the thesis to outline the idea of the participation of a child in practice, as I think the model best describes the participation of children with long-term illness. The theoretical background related to the idea of belonging is based on recent research and theories on the concepts of belonging by Murto-Heiniö (2020) and Pesonen (2016), which apply to children of primary school age. I utilize the research of Johannessen and Haldar (2020) and Børsting (2016) on using the AV1 robot with children with long-term illnesses.
In my thesis, relating to the theme of inclusion, the most significant issue was the child being heard and seen, which was seen in the use of the robot´s light signals as an opportunity to express oneself, for example, in the form of smile face. This was the child`s own emotional experience of their participation. From one point of view of participation, the child`s ability to influence independent decisions was seen as the teacher`s interest in the child`s well-being and ability to cope. The child was able to pick whether they would participate in lessons taking into account their well-being. Relating to the theme of a sense of belonging, the use of the robot promoted positive feelings and experiences of children with long-term illness, strengthened their self-esteem, and promoted well-being that supported their recovery and return to their school. The use of the robot increased community in the form of lessons, breaks, and meal periods. Successful user experiences of the robot consisted of technology, good practices, community, and the children`s ability and well-being. The robot was seen as reducing loneliness and social isolation, as well as providing an opportunity to follow the teaching and facilitate return to school.
It is societally important to develop distance learning for children with long-term illnesses and to create new practices and means with the AV1-robot in support of teaching. Developing distance learning and applying new technology can simultaneously reduce loneliness in today`s digital society. The thesis results and the information obtained can be utilized in the planning ang implementation of education. The results can be applied in all municipalities where the purchase of an AV1- robot for the use of children with long-tern illness or in support of distance learning is planned.