TakSL 14 §:n tulkinnasta factoringpanttauksen näkökulmasta
Reinilä, Essi (2022-08-19)
TakSL 14 §:n tulkinnasta factoringpanttauksen näkökulmasta
(19.08.2022)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022092660101
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022092660101
Tiivistelmä
Tutkielmassa tarkastellaan takaisinsaantilain 14 §:n tulkintaa factoringpanttauksen näkökulmasta. Factoringissa on mahdollista, että vakuus tulee vastaamaan jo ennen sen vakuudeksi siirtämistä syntyneestä velasta. Takaisinsaantilain 14 §:n näkökulmasta tällöin joudutaan pohtimaan, onko vakuus annettu pykälän tarkoittamalla tavalla vanhasta velasta tai onko julkivarmistuksessa aiheettomasti viivytelty. Aiheen tutkiminen on tärkeää, sillä tällä hetkellä oikeustila sitä koskien on epäselvä, mikä on omiaan aiheuttamaan epävarmuutta factoringin käytössä.
Tutkielman ensimmäinen tutkimuskysymys koskee sitä, millä edellytyksin vakuus voi factoringpanttauksessa peräytyä takaisinsaantilain 14 §:n nojalla. Tähän tutkimuskysymykseen vastatessa havaitaan, että erityisesti julkivarmistuksen viivästyksen osalta edellytykset ovat epäselvät, ja että oikeuskirjallisuudessa on aikaisemmin esitetty asian arvioimiseksi kolme mahdollista tulkintalinjaa. Toinen tutkimuskysymys koskeekin sitä, mikä näistä tulkintalinjoista vaikuttaa perustelluimmalta.
Menetelmänä tutkielmassa käytetään tulkinnallista lainoppia, jonka lisäksi keskeistä on analogiatulkinta etenkin oikeuskäytännön ja muiden vakuusjärjestelyiden avulla. Keskeistä lähdeaineistoa ovat takaisinsaantia ja factoringia käsittelevä kirjallisuus ja oikeuskäytäntö. Takaisinsaantilain pohjoismaisten kytkentöjen vuoksi myös pohjoismaista aineistoa voidaan hyödyntää oikeusvertailun avulla. Keskeisinä kirjallisina lähteinä voidaan mainita Tuomiston Takaisinsaanti (2021) sekä Kaiston ja Tuomiston artikkeli Vakuuden peräyttämisestä etenkin factoringin näkökulmasta (2018). Oikeuskäytännöstä voidaan mainita ratkaisut KKO 2017:64 ja KKO 2005:131.
Tutkielman johtopäätöksenä todetaan ensinnäkin, että takaisinsaanti sillä perusteella, että vakuus olisi annettu vanhasta velasta, ei lähtökohtaisesti näyttäisi olevan factoringin yhteydessä mahdollista. Eräänlaisena poikkeuksena vaikuttavat olevan tilanteet, joissa vakuutena oleva vakuusmassa on vaihdellut ennakoimattomalla ja poikkeuksellisella tavalla. Julkivarmistuksen viivästyksen osalta havaitaan, että mahdollisia tulkintalinjoja takaisinsaannin edellytyksistä on useita. Toiseen tutkimuskysymykseen vastatessa todetaan, että arvioitaessa perustelluinta tulkintalinjaa on olennaista sen määrittäminen, missä määrin factoringin erityispiirteitä voidaan ottaa huomioon. Johtopäätöksenä toisen tutkimuskysymyksen osalta todetaan, että perustelluimmalta vaikuttaisi sellaisen linjan omaksuminen, jossa nämä erityispiirteet otettaisiin rajoitetusti huomioon. Lopuksi tutkielmassa todetaan myös, että tilannetta selkeyttäisi, jos TakSL 14 §:ään sisältyisi jonkinlainen tavanomaisuuskriteeri, jonka nojalla käsillä olevan järjestelyn erityispiirteet voitaisiin takaisinsaannin edellytysten arvioinnissa ottaa jo lain sanamuodon perusteellakin huomioon.
Tutkielman ensimmäinen tutkimuskysymys koskee sitä, millä edellytyksin vakuus voi factoringpanttauksessa peräytyä takaisinsaantilain 14 §:n nojalla. Tähän tutkimuskysymykseen vastatessa havaitaan, että erityisesti julkivarmistuksen viivästyksen osalta edellytykset ovat epäselvät, ja että oikeuskirjallisuudessa on aikaisemmin esitetty asian arvioimiseksi kolme mahdollista tulkintalinjaa. Toinen tutkimuskysymys koskeekin sitä, mikä näistä tulkintalinjoista vaikuttaa perustelluimmalta.
Menetelmänä tutkielmassa käytetään tulkinnallista lainoppia, jonka lisäksi keskeistä on analogiatulkinta etenkin oikeuskäytännön ja muiden vakuusjärjestelyiden avulla. Keskeistä lähdeaineistoa ovat takaisinsaantia ja factoringia käsittelevä kirjallisuus ja oikeuskäytäntö. Takaisinsaantilain pohjoismaisten kytkentöjen vuoksi myös pohjoismaista aineistoa voidaan hyödyntää oikeusvertailun avulla. Keskeisinä kirjallisina lähteinä voidaan mainita Tuomiston Takaisinsaanti (2021) sekä Kaiston ja Tuomiston artikkeli Vakuuden peräyttämisestä etenkin factoringin näkökulmasta (2018). Oikeuskäytännöstä voidaan mainita ratkaisut KKO 2017:64 ja KKO 2005:131.
Tutkielman johtopäätöksenä todetaan ensinnäkin, että takaisinsaanti sillä perusteella, että vakuus olisi annettu vanhasta velasta, ei lähtökohtaisesti näyttäisi olevan factoringin yhteydessä mahdollista. Eräänlaisena poikkeuksena vaikuttavat olevan tilanteet, joissa vakuutena oleva vakuusmassa on vaihdellut ennakoimattomalla ja poikkeuksellisella tavalla. Julkivarmistuksen viivästyksen osalta havaitaan, että mahdollisia tulkintalinjoja takaisinsaannin edellytyksistä on useita. Toiseen tutkimuskysymykseen vastatessa todetaan, että arvioitaessa perustelluinta tulkintalinjaa on olennaista sen määrittäminen, missä määrin factoringin erityispiirteitä voidaan ottaa huomioon. Johtopäätöksenä toisen tutkimuskysymyksen osalta todetaan, että perustelluimmalta vaikuttaisi sellaisen linjan omaksuminen, jossa nämä erityispiirteet otettaisiin rajoitetusti huomioon. Lopuksi tutkielmassa todetaan myös, että tilannetta selkeyttäisi, jos TakSL 14 §:ään sisältyisi jonkinlainen tavanomaisuuskriteeri, jonka nojalla käsillä olevan järjestelyn erityispiirteet voitaisiin takaisinsaannin edellytysten arvioinnissa ottaa jo lain sanamuodon perusteellakin huomioon.