Euroopan unionin jäsenvaltioiden prosessiautonomian nykytila
Hyttinen, Liina (2022-09-27)
Euroopan unionin jäsenvaltioiden prosessiautonomian nykytila
(27.09.2022)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022093060713
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022093060713
Tiivistelmä
Tutkielman aiheena on Euroopan unionin (EU) jäsenvaltioiden prosessiautonomian nykytila. Prosessiautonomialla tarkoitetaan EU-jäsenvaltioiden velvollisuutta – tai oikeutta – tiettyä asiaa koskevan EU-sääntelyn puuttuessa määritellä kansallisessa oikeusjärjestelmässä toimivaltaiset tuomioistuimet sekä menettelysäännöt niitä oikeussuojakeinoja varten, joilla pyritään turvaamaan EU- oikeuteen perustuvien oikeuksien toteutuminen. Prosessiautonomia ei ole absoluuttinen oikeus, vaan se on olemassa vain niiden rajojen sisällä, jotka EU sille määrittelee. Kyseessä ei ole absoluuttinen oikeus tai yleinen oikeusperiaate, vaan lähtökohta. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia muutoksia prosessiautonomian alassa on tapahtunut sen olemassa olon aikana ja millainen tilanne on nykyisin.
Tutkimusmenetelmä on lainopillinen, jonka tulkintametodeista käytössä on systemaattinen tulkinta. Tulkitsen tutkielmassa sekä lainsäätäjän että tuomioistuimen luomia oikeusnormeja ensisijaisesti osana prosessiautonomiaa kokonaisuudessaan. Suurimman lähdeaineistokokonaisuuden muodostavat Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiot, joiden kautta tutkielma etenee prosessiautonomian alkuajoista nykypäivään saakka. Tutkielman ulkopuolelle on rajattu rikosprosessit, sillä prosessiautonomian kannalta siviili- ja hallintoprosessioikeudella on pitkään ollut suurempi merkitys.
Prosessiautonomia on tutkimusaiheena tärkeä, sillä sitä käsittelevä oikeuskirjallisuus on Suomessa yhä vähäistä. Yhä enenevissä määrin oikeustieteilijät käsittelevät eurooppalaista prosessioikeutta, mutta usein prosessiautonomia on sivuutettu. Tutkielma päätyy siihen, että toisin kuin eurooppalaisella kentällä moni tutkija ajattelee, prosessiautonomian ala on edelleen olemassa. Toisin sanoen, vaikka EU- lainsäätäjä ja EUT supistaisi jäsenvaltioiden oikeutta säädellä itse prosessioikeuttaan, ei tämä tarkoita, että prosessiautonomia olisi täysin kadonnut, se on vain muuttanut muotoaan. On edelleen paljon prosessioikeudellisia sääntöjä, joiden säätelemisestä jäsenvaltiot itse vastaavat.
Tutkimusmenetelmä on lainopillinen, jonka tulkintametodeista käytössä on systemaattinen tulkinta. Tulkitsen tutkielmassa sekä lainsäätäjän että tuomioistuimen luomia oikeusnormeja ensisijaisesti osana prosessiautonomiaa kokonaisuudessaan. Suurimman lähdeaineistokokonaisuuden muodostavat Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiot, joiden kautta tutkielma etenee prosessiautonomian alkuajoista nykypäivään saakka. Tutkielman ulkopuolelle on rajattu rikosprosessit, sillä prosessiautonomian kannalta siviili- ja hallintoprosessioikeudella on pitkään ollut suurempi merkitys.
Prosessiautonomia on tutkimusaiheena tärkeä, sillä sitä käsittelevä oikeuskirjallisuus on Suomessa yhä vähäistä. Yhä enenevissä määrin oikeustieteilijät käsittelevät eurooppalaista prosessioikeutta, mutta usein prosessiautonomia on sivuutettu. Tutkielma päätyy siihen, että toisin kuin eurooppalaisella kentällä moni tutkija ajattelee, prosessiautonomian ala on edelleen olemassa. Toisin sanoen, vaikka EU- lainsäätäjä ja EUT supistaisi jäsenvaltioiden oikeutta säädellä itse prosessioikeuttaan, ei tämä tarkoita, että prosessiautonomia olisi täysin kadonnut, se on vain muuttanut muotoaan. On edelleen paljon prosessioikeudellisia sääntöjä, joiden säätelemisestä jäsenvaltiot itse vastaavat.