Riittävän hoivan rooli onnistuneessa ikääntymisessä : Kvantitatiivinen tutkimus toimintakyvyn muutosten ja hoivaköyhyyden yhteydestä itsearvioituun terveyteen
Suominen-Suvisaari, Sampsa (2022-09-19)
Riittävän hoivan rooli onnistuneessa ikääntymisessä : Kvantitatiivinen tutkimus toimintakyvyn muutosten ja hoivaköyhyyden yhteydestä itsearvioituun terveyteen
Suominen-Suvisaari, Sampsa
(19.09.2022)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022093060701
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022093060701
Tiivistelmä
Onnistunut ikääntyminen tarkoittaa ensisijaisesti korkeaan ikään liittyvien muutosten poissaoloa, jolloin ikääntyneen toimintakykyisyyden osa-alueet tukevat toisiaan ja hidastavat ikääntymisen kielteisiä vaikutuksia. Käsitteen laajemman tulkinnan mukaan jo alentuneen toimintakyvyn osa-alueen onnistunut kompensointi tuottaa samanlaista suojaavaa vaikutusta. Ikääntyneiden hoiva on laajan tulkinnan mukaan yksi keino kompensoida puuttuvia toimintakyvyn osa-alueita. Hoivaköyhyys on tämän kompensaation epäonnistumista.
Tutkielmassani tarkastelen hoivaköyhyyden vaikutuksia iäkkään hyvinvointiin itsearvioidun terveyden kautta. Tutkimuskysymykseni on, miten erot hoivaköyhyydessä ovat yhteydessä ikääntyneiden itsearvioituun terveyteen, kun toimintakyvyn muutokset on huomioitu tutkimusasetelmassa? Tutkimuksen aineistona uudelleenanalysoin vuonna 2010 kerättyä Arki, apu ja palvelut -postikyselyaineistoa, joka kerättiin satunnaisotannalla yli 75-vuotiaista tamperelaisista ja jyväskyläläisistä. Tutkimusasetelmassa analysoin kvantitatiivisen tutkimuksen keinoin toimintakyvyn muutoksia kuvaavien muuttujien sekä itsearvioidun terveyden yhteisjakaumaa ja hoivaköyhyyden erojen vaikutuksia siihen. Itsearvioitu terveys on ilmiönä tiiviisti yhteydessä terveydentilaan, mutta erityisesti iäkkäillä itsearviolla on myös itsenäistä ennustevoimaa tulevasta terveydentilasta ja hyvinvoinnista.
Tuloksista on osoitettavissa hoivaköyhyyden olevan merkittävä tekijä itsearvioidun terveyden jakaumassa. Yhteys oli olemassa myös silloin, kun toimintakyvyn muutoksia kuvaavia muuttujia oli mukana tarkastelussa. Hoivaköyhyyttä raportoineet tutkittavat arvioivat terveytensä olevan hyvä tai melko hyvä viisi kertaa harvemmin kuin vertailuryhmä. Huonoksi tai melko huonoksi raportoitu terveys painottui myös voimakkaasti hoivaköyhyyttä raportoineiden ryhmään. Hoivaköyhyydellä on siis vaikutuksia itsearvioituun terveyteen ja siten myös tulevaan hyvinvointiin. On huomioitavaa, että tutkimuksessa hoivaköyhyyttä mitattiin laajasti henkilökohtaisesta avun tarpeesta instrumentaalisiin toimintoihin, kuten asioiden hoitoon, kulkemiseen ja palvelujen hankkimiseen.
Jatkoanalyysina logistisella regression avulla tarkasteltuna instrumentaalisiin toimintoihin liittyvä hoivaköyhyys on merkittävässä roolissa itsearvioidun huonon tai melko huonon terveydentilan selittämisessä. Vaikka mallissa huomioidaan keskeiset sosioekonomiset ja resurssimuuttujat, instrumentaalista hoivaköyhyyttä raportoivat tutkittavat arvioivat terveytensä huonoksi tai melko huonoksi 6,6 kertaisella todennäköisyydellä. Perustoimintojen ADL-toiminnoissa raportoidulla hoivaköyhyydellä ei ollut mallissa tilastollista merkitystä.
Tutkimustulosten perusteella hoivaköyhyyden interventioissa instrumentaalisten avun tarpeet tulisi selkeästi huomioida. Sosiaalityön näkökulmasta tutkimustuloksissa korostuu rakenteellisen sosiaalityön tarve palvelujärjestelmän kehityksen tukena sekä suppean sosiaalisen saattueen omaavien iäkkäiden riski jäädä ilman tarvittavia palveluja, ja asian huomiointi erityisen tuen päätöksissä.
Tutkielmassani tarkastelen hoivaköyhyyden vaikutuksia iäkkään hyvinvointiin itsearvioidun terveyden kautta. Tutkimuskysymykseni on, miten erot hoivaköyhyydessä ovat yhteydessä ikääntyneiden itsearvioituun terveyteen, kun toimintakyvyn muutokset on huomioitu tutkimusasetelmassa? Tutkimuksen aineistona uudelleenanalysoin vuonna 2010 kerättyä Arki, apu ja palvelut -postikyselyaineistoa, joka kerättiin satunnaisotannalla yli 75-vuotiaista tamperelaisista ja jyväskyläläisistä. Tutkimusasetelmassa analysoin kvantitatiivisen tutkimuksen keinoin toimintakyvyn muutoksia kuvaavien muuttujien sekä itsearvioidun terveyden yhteisjakaumaa ja hoivaköyhyyden erojen vaikutuksia siihen. Itsearvioitu terveys on ilmiönä tiiviisti yhteydessä terveydentilaan, mutta erityisesti iäkkäillä itsearviolla on myös itsenäistä ennustevoimaa tulevasta terveydentilasta ja hyvinvoinnista.
Tuloksista on osoitettavissa hoivaköyhyyden olevan merkittävä tekijä itsearvioidun terveyden jakaumassa. Yhteys oli olemassa myös silloin, kun toimintakyvyn muutoksia kuvaavia muuttujia oli mukana tarkastelussa. Hoivaköyhyyttä raportoineet tutkittavat arvioivat terveytensä olevan hyvä tai melko hyvä viisi kertaa harvemmin kuin vertailuryhmä. Huonoksi tai melko huonoksi raportoitu terveys painottui myös voimakkaasti hoivaköyhyyttä raportoineiden ryhmään. Hoivaköyhyydellä on siis vaikutuksia itsearvioituun terveyteen ja siten myös tulevaan hyvinvointiin. On huomioitavaa, että tutkimuksessa hoivaköyhyyttä mitattiin laajasti henkilökohtaisesta avun tarpeesta instrumentaalisiin toimintoihin, kuten asioiden hoitoon, kulkemiseen ja palvelujen hankkimiseen.
Jatkoanalyysina logistisella regression avulla tarkasteltuna instrumentaalisiin toimintoihin liittyvä hoivaköyhyys on merkittävässä roolissa itsearvioidun huonon tai melko huonon terveydentilan selittämisessä. Vaikka mallissa huomioidaan keskeiset sosioekonomiset ja resurssimuuttujat, instrumentaalista hoivaköyhyyttä raportoivat tutkittavat arvioivat terveytensä huonoksi tai melko huonoksi 6,6 kertaisella todennäköisyydellä. Perustoimintojen ADL-toiminnoissa raportoidulla hoivaköyhyydellä ei ollut mallissa tilastollista merkitystä.
Tutkimustulosten perusteella hoivaköyhyyden interventioissa instrumentaalisten avun tarpeet tulisi selkeästi huomioida. Sosiaalityön näkökulmasta tutkimustuloksissa korostuu rakenteellisen sosiaalityön tarve palvelujärjestelmän kehityksen tukena sekä suppean sosiaalisen saattueen omaavien iäkkäiden riski jäädä ilman tarvittavia palveluja, ja asian huomiointi erityisen tuen päätöksissä.