”Ja sitten minä en enää Kyröstä lähtenytkään” : Hämeenkyröläisyys kirjailija U. W. Walakorven (1886–1957) elämässä ja tuotannossa
Heikkilä, Oili (2022-09-19)
”Ja sitten minä en enää Kyröstä lähtenytkään” : Hämeenkyröläisyys kirjailija U. W. Walakorven (1886–1957) elämässä ja tuotannossa
(19.09.2022)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022101461994
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022101461994
Tiivistelmä
Tutkimukseni kohde on suomalainen kirjailija U. W. Walakorpi (1886–1957, vuoteen 1919 saakka nimellä Urho Wiljo Haapanen) ja hänen kirjallinen tuotantonsa paikallisessa, eli hämeenkyröläisessä, viitekehyksessä.
Walakorpi oli syntynyt Etelä-Pohjanmaalla Alavudella, josta hän 8-vuotiaana muutti perheensä kanssa Tampereelle. Aikuistuttuaan Walakorpi työskenteli toimittajana useissa sanomalehdissä. Hän toimi myös vapaana kirjailijana. Walakorven pitkä-aikaisin kustantaja oli Kustannusosakeyhtiö Arvi A. Karisto Oy. Walakorpi muutti ystävänsä F. E. Sillanpään vaikutuksesta Hämeenkyröön vuonna 1918. Hän avioitui paikallisen talontyttären kanssa ja perusti yhdessä muutaman paikkakuntalaisen kanssa paikallislehden Hämeenkyrön Sanomat. Walakorpi toimi kyseisen lehden päätoimittajana vuodesta 1922 aina kuolemaansa vuonna1957 saakka.
Tutkimukseni keskeisin kysymys on se, miten hämeenkyröläisyys näkyi kirjailija Walakorven elämässä ja tuotannossa. Ottiko Hämeenkyrö Walakorven hyvin vastaan ja hyväksyttiinkö muualta muuttanut vähitellen yhteisön jäseneksi. Ajallisesti tutkimukseni sijoittuu niihin vuosiin (1918–1957), jolloin Walakorpi eli Hämeenkyrössä.
Walakorpi oli kirjailijana varsin tuottelias ja lukijoiden suosiossa. Kirjasampo listaa Walakorvelta 82 erilaista julkaisua; runoja, näytelmiä, novelleja ja romaaneja. Käytän alkuperäisaineistona kahta Walakorven romaania taustoittamaan kirjailijan suhdetta kyläyhteisöön. Walakorven Hämeenkyrön Sanomille kirjoittamat lukuisat pakinat kuvaavat myös hyvin hänen suhtautumistaan paikkakuntaan ja sen ihmisiin. Romaaneissa Walakorvella oli usein tapana käyttää paikallisia ihmisiä tunnistettavasti henkilöhahmojensa esikuvina, mikä herätti paikkakunnalla närkästystä.
Walakorven tuotannon lisäksi, käytän keskeisenä aineistona Tampereen yliopiston Kansanperinteen arkistosta saamiani hämeenkyröläisten haastatteluja, sekä Kansalliskirjaston digitoituja sanomalehtiarkistoja. Olen litteroinut saamani haastattelut. Niiden ja löytämieni kirjallisten aineistojen pohjalta pyrin luomaan henkilökuvaa Walakorvesta. Lähestyn tutkimusaineistoani käyttämällä laadullista aineiston analyysia Käytän tässä tutkimuksessani hermeneuttiseen ajatteluperinteeseen pohjautuvaa empaattista lukemisen tapaa. Sovellan sitä myös äänitteiden kuuntelemiseen.
Tutkimukseni pohjalta voi päätellä, että Walakorpi sopeutui hyvin Hämeenkyröön ja saavutti siellä arvostetun aseman. Hän kuitenkin mielellään korosti pohjalaisia juuriaan ja jäi paikkakuntalaisille etäiseksi. Erityisesti pakinoillaan hän lunasti paikkansa hämeenkyröläisessä yhteisössä. Henkilönä hän oli temperamenttinen, omanarvontuntoinen ja toisinaan vaikeasti lähestyttävä.
Walakorpi oli syntynyt Etelä-Pohjanmaalla Alavudella, josta hän 8-vuotiaana muutti perheensä kanssa Tampereelle. Aikuistuttuaan Walakorpi työskenteli toimittajana useissa sanomalehdissä. Hän toimi myös vapaana kirjailijana. Walakorven pitkä-aikaisin kustantaja oli Kustannusosakeyhtiö Arvi A. Karisto Oy. Walakorpi muutti ystävänsä F. E. Sillanpään vaikutuksesta Hämeenkyröön vuonna 1918. Hän avioitui paikallisen talontyttären kanssa ja perusti yhdessä muutaman paikkakuntalaisen kanssa paikallislehden Hämeenkyrön Sanomat. Walakorpi toimi kyseisen lehden päätoimittajana vuodesta 1922 aina kuolemaansa vuonna1957 saakka.
Tutkimukseni keskeisin kysymys on se, miten hämeenkyröläisyys näkyi kirjailija Walakorven elämässä ja tuotannossa. Ottiko Hämeenkyrö Walakorven hyvin vastaan ja hyväksyttiinkö muualta muuttanut vähitellen yhteisön jäseneksi. Ajallisesti tutkimukseni sijoittuu niihin vuosiin (1918–1957), jolloin Walakorpi eli Hämeenkyrössä.
Walakorpi oli kirjailijana varsin tuottelias ja lukijoiden suosiossa. Kirjasampo listaa Walakorvelta 82 erilaista julkaisua; runoja, näytelmiä, novelleja ja romaaneja. Käytän alkuperäisaineistona kahta Walakorven romaania taustoittamaan kirjailijan suhdetta kyläyhteisöön. Walakorven Hämeenkyrön Sanomille kirjoittamat lukuisat pakinat kuvaavat myös hyvin hänen suhtautumistaan paikkakuntaan ja sen ihmisiin. Romaaneissa Walakorvella oli usein tapana käyttää paikallisia ihmisiä tunnistettavasti henkilöhahmojensa esikuvina, mikä herätti paikkakunnalla närkästystä.
Walakorven tuotannon lisäksi, käytän keskeisenä aineistona Tampereen yliopiston Kansanperinteen arkistosta saamiani hämeenkyröläisten haastatteluja, sekä Kansalliskirjaston digitoituja sanomalehtiarkistoja. Olen litteroinut saamani haastattelut. Niiden ja löytämieni kirjallisten aineistojen pohjalta pyrin luomaan henkilökuvaa Walakorvesta. Lähestyn tutkimusaineistoani käyttämällä laadullista aineiston analyysia Käytän tässä tutkimuksessani hermeneuttiseen ajatteluperinteeseen pohjautuvaa empaattista lukemisen tapaa. Sovellan sitä myös äänitteiden kuuntelemiseen.
Tutkimukseni pohjalta voi päätellä, että Walakorpi sopeutui hyvin Hämeenkyröön ja saavutti siellä arvostetun aseman. Hän kuitenkin mielellään korosti pohjalaisia juuriaan ja jäi paikkakuntalaisille etäiseksi. Erityisesti pakinoillaan hän lunasti paikkansa hämeenkyröläisessä yhteisössä. Henkilönä hän oli temperamenttinen, omanarvontuntoinen ja toisinaan vaikeasti lähestyttävä.