Sananlaskut kasvatuspuheessa – perinnettä, kasvatusta, indoktrinaatiota?
Granbom-Herranen; Liisa
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021042822537
Tiivistelmä
Vanhemmilta ja isovanhemmilta omaksutut sananlaskut muistuvat mieleen
aikuisenakin. Sananlaskuja tulkitaan ja käytetään sen mukaan, miten
sananlasku on lapsuudessa ymmärretty. Kyse onkin useimmiten siitä, miten
itse kukin kokee sananlaskun, ei niinkään siitä, mitä sananlaskut
oletetussa yleismerkityksessään tarkoittavat, toteaa
Granbom-Herranen.Liisa Granbom-Herranen tarkastelee väitöskirjassaan
kasvatuksen ja lapsuudessa kuultujen sananlaskujen suhdetta. Hän
lähestyy 1900-luvun alun lasten kasvatusta sekä elämäntarinoiden että
lapsen elämää käsittelevien säädösten kautta.Lapset käsittävät
sananlaskut konkreettisiksi neuvoiksiSananlaskut ja kasvatus kuuluvat
yhteen. Kuten Granbom-Herranen huomauttaa, kasvatuspuheen sananlaskuissa
lapsen elämän ensimmäiset auktoriteetit puhuvat lapselle käyttäen
kasvatuskeinona vastaansanomattomia sananlaskuja. Tämän sukupolvelta
toiselle siirtyvän tiedon vaikuttavuutta korostaa kotikasvatuksen
arkipäiväisyys. Arjen elämäntavan muutos on tähän saakka ollut
varsin hidasta.– Lapsuuden sananlaskujen käyttötilanteet ovat
sosiokulttuurisia koosteita, joissa yhdistyvät niin ihmiset, tapahtumat,
tunteet kuin tuntemuksetkin. Sukupolvelta toiselle siirtyessään
sananlaskut ovat olleet lapselle suvun ja lähiyhteisön puhetta, mutta
tulkintatilanteet ja niissä sananlaskuille annetut merkitykset
näyttäytyvät puolestaan hyvinkin yksilöllisinä kokemuksina. Sananlaskut
yhdistyvät muistoihin, mutta sitäkin olennaisempaa on sananlaskun yhteys
käyttötilanteessa käynnissä olleeseen toimintaan. Lapsi yhdistää
kuullun ja tapahtuneen, Granbom-Herranen kertoo. Lapselle sananlasku
onkin ensisijaisesti konkreettinen neuvo, jonka pohdinta ja siitä
vertauksellisuuden etsimisen ja löytämisen aika on vasta aikuisuudessa.
”Virran alapuolella oli kovin äkkijyrkkä pohja ja tämä oli mitä mainioin
onkipaikka. Vene kiinnitettiin toisesta kokasta köydellä rannan puihin
ja toinen pää ankkurilla, että pysyi paikoillaan ja siitä sitten
ongittiin. Siinä söivät isot ahvenet ja säynävät joskus komea lahnakin.
Jos tuli pieni väli kalojen syöntiin, oli isälläni jokin laulunpätkä tai
mukava juttu kerrottavana. Hän ei ollut kovin halukas paikkoja
muuttelemaan vaan sanoi usein vanhan sanonnan, ”odottavan onkeen kala
tulee.”Kasvatus on jokapäiväistä ja arkista toimintaaSananlaskut
tarjoavat mahdollisuuden perinteen välittämiseen. Niiden käyttö voi olla
aidon ja vilpittömän kasvatuksen ilmentymä. Toisaalta sananlaskujen
tiiviys ja voimallisuus voivat muuttaa kasvatuksen iskulauseisiin
tukeutuvaksi indoktrinaatioksi.- Lasten tekemät tulkinnat ja julkisen
vallankäytön asettamat kasvatustavoitteet ovat varsin yhteneväisiä.
Viimeksi mainituista kuitenkin puuttuu sananlaskujen tulkinnoissa esille
tulleet lähiympäristön tavat sekä tiedostettu vastuu omasta elämästä.
Lapsen tapa tulkita kuulemansa on antanut mahdollisuuden
kyseenalaistamiseen ja myöhemmin elämässä vapauden käyttää sananlaskuja
itse luomiensa merkitysten kautta, korostaa Granbom-Herranen.Lapsen
näkökulmasta katsottuna sananlaskujen käyttö arkisten toimintojen
yhteydessä on kasvattamista. Lapsi keskittyy tulkinnassaan sekä
toimintaan että käsillä olevaan asiaan ja tapahtumassa osallisina
oleviin ihmisiin. Muistiin painuvat sananlaskun kuulemiseen liittyvät
kokemukset. Vaikka sananlaskut sisällöltään, menetelmänä sekä
kasvattajan intentiona ja vallankäytön toteutumina näyttäisivät olevan
mitä puhtainta indoktrinaatiota, vaikuttaa tilanteeseen lapsen tapa
tulkita kuulemansa sananlasku.”Kun nyt ajattelen, olen kokenut uskon
turvalliseksi. Tietysti joskus pelotti, kun tuli kirottua ja
valehdeltua, jos Jumala pudottaa suuren kiven päälle. Iltarukous oli
suuri turva. Lapsia kuoli niihin aikoihin paljon, aina puhuttiin, miten
kiltti tämä pois nukkunut oli ja lisättiin ”Hyvät ja kuuliaiset lapset
varhain kuolevat”. Se poisti omalta kohdaltani kuoleman pelon, en ollut
hyvä enkä kuuliainen”, kertoo eräs haastatelluista.Granbom-Herrasen
väitöstutkimuksen kerronnallinen aineisto sisältyy Suomalaisen
Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston kokoelmiin ”Perinne
elämässäni” sekä ”Karjalaiset elämäntarinat”. Aineiston muistelijat ovat
eläneet lapsuutensa 1900-luvun alussa. Säädösaineistossa hän on
tarkastellut lakeja ja asetuksia sekä hallitsijan julistuksia ja
kirjeitä, joissa käsitellään vanhemmuutta ja erityisesti lasten elämää
ja elinehtoja Suomen suuriruhtinaskunnassa sekä 1900-luvun alussa.
Kokoelmat
- Rinnakkaistallenteet [19207]