Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen kansansivistysideologia – sivistystä ja hyvinvointia

Abstract

<p>Senaattori Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen (1830–1903)1 ei ole koskaan kuulunut niiden kasvatusajattelijoiden joukkoon, joiden työtä ja toimintaa esitellään kasvatushistorian yleisesityksissä. Hänen kasvatus- ja koulutuskysymyksiä käsittelevä tuotantonsa on hajanaista ja epätasaista. Koskinen kirjoitti mainituista aiheista lähinnä sanomalehdissä. Yrjö Koskinen työskenteli kansansivistyksen, oppikoulun ja suomenkielisen yliopisto-opetuksen puolesta. Teksteissään Koskinen ei yleensä itse esittäydy opettajaksi, pedagogiksi, vaikka hän uransa aikana ottikin usein kantaa kouluun ja opetukseen liittyviin kysymyksiin. Hänen esittämänsä ajatukset ovat harvoin täysin omaperäisiä; monet keskeiset argumentit juontavat juurensa J. V. Snellmanin yh-teiskuntafilosofiasta. Hänen ajattelussaan on nähty yhteyksiä myös T. B. Macaulayhin, H. Martenseniin ja G. W. Hegeliin ja J. G. Herderiin Koskinen piti inhimillisen kasvun ja edistyksen päämääränä yksilöiden, kansojen ja lopulta koko ihmiskunnan sivistymistä. Sivistyksellä oli merkittävä sija hänen maailmankatsomukses-saan, jonka mukaan kansa edistää ihmiskunnan sivistymistä vain jos on löytänyt ja luonut yk-silöllisen sivistyksensä. (Koskinen, Suometar 20/1856) Tämä tavoite oli käytännössä suunnat-tu kollektiivisubjektille, nykyiselle ja tulevalle kansallismieliselle sivistyneistölle, joskin tavoi-te määrittää periaatteessa jokaisen yksilönkin kasvatuksen päämäärän.</p><p>Koskisen aatemaailmassa Suomen kohtalo oli kytketty sivistymisen velvoitteeseen. Se oli koko hänen fennomaanisen ohjelmansa ydin. Kirjallisessa Kuukauslehdessä 11/1868 Koskinen selitti, että vain sellainen kansa voi olla vahva, joka nojaa kaikkiin yhteiskuntaluokkiin levinneeseen sivistykseensä. Koskisen sosiaali- ja koulutuspoliittisen ohjelman kantavana ajatuksena oli, että jokainen an-saitsee lopulta itse kohtalonsa. Huonot lähtökohdat elämälleen saanut voi nostaa itse itsensä omasta kurjuudestaan. ”Kunkin on rakennettava tulevaisuutensa Jumalan avulla, oman kykynsä ja tarmonsa mukaan”. Näin Koskinen seisoo modernin rajalla; hän edustaa modernia kehi-tysoptimismia, mutta toisaalta kantaa mukanaan sääty-yhteiskunnan luokkajakoa.Koskinen ei kehota rikkaita jakamaan rahojaan köyhille vaan edellyttää, että nämä itse nostai-sivat itsensä huonosta asemastaan. Sama ajatus sisältäpäin tulevan muutoksen tärkeydestä lei-maa koko Koskisen fennomaniaa: mikään uudistus ei voi toteutua ilman yksilön ja sitä kautta yhteisön sisäistä muutosta, tietoisuuden syvenemistä. Snellmanin valtio-opista poiketen hän korosti, että itsestään huolehtiminen on Jumalan ihmisille asettama velvollisuus. Jos yksilö ei huolehdi itsestään, hän ei käytä leiviskäänsä</p>