Puhetta koneista: Ihmismäistä ääntä käyttävät teknologiat käsitteellisessä tarkastelussa.
Männistö-Funk Tiina
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021042823887
Tiivistelmä
Koneellisesti tuotettu puhe on sekä teknisesti että sosiaalisesti
erityinen teknologian ominaisuus. Tässä artikkelissa esitetään, että
puhuvia koneita on syytä tarkastella omana sosioteknisenä kategorianaan,
koska ihmismäiseen puheeseen liittyy koneen ja käyttäjän suhteen
näkökulmasta monia erityisiä kysymyksiä. Elottomia esineitä on saatu
puhumaan esihistoriallisista ajoista lähtien erilaisten
äänensiirtotekniikoiden avulla, 1700-luvulta lähtien puhesynteesin
avulla ja 1800-luvun lopulta lähtien myös äänitetyn puheen keinoin.
1900-luvun mittaan puhuvista koneista tuli osa modernia, teknistynyttä
ääniympäristöä, ja erilaisia puhuvia robotteja esitellään yhä lupauksina
tulevaisuuden älykkäistä koneista.
Puhuvat koneet herättävät
kuitenkin helposti ärsytyksen kaltaisia negatiivisia tunteita. Outoutta
tai kauhua on pohdittu ongelmina robottien kohtaamisessa, mutta puheen
rooli konekohtaamisissa on jäänyt vähälle huomiolle. Puhe toimijuuden
muotona merkitsee ihmisen ja koneen suhteen asettumista neuvottelun
alaiseksi erityisellä tavalla, jota kulttuurin- ja historiantutkimus
voivat auttaa ymmärtämään.
Talk of machines: Theoretical Perspectives to Speech Technologies
Machinically
produced speech is a special technological feature, both technically
and socially. This article proposes treating talking machines as a
sociotechnical category of their own, in order to pay due attention to
the role of human-like speech in the relationship of machines and users.
Inanimate objects have been given the power of speech from prehistoric
times by diverse techniques of acoustic transmission. From the 18th
century onwards they have been made to talk by means of mechanical
speech synthesis and from the late 19th century on also by making use of
voice recording technologies. During the 20th century, talking machines
became a part of the modern, technological soundscape.
Talking
robots are still being showcased as promises of future machine
intelligence. However, talking machines easily induce negative feelings,
such as annoyance. The feelings of horror and uncanniness have often
been brought up as problems in human-robot interaction, but the role of
speech in these encounters has not attracted much attention. Speech as a
form of agency negotiates the relationship of humans and machines in
specific ways, which cultural studies and historical research can help
to understand.
Kokoelmat
- Rinnakkaistallenteet [19207]