Juhannuskukkulan perinnebiotoopin kasvillisuus, luontotyypit ja hoitosuunnitelma

Turun keskustan luoteislaidalla sijaitseva Juhannuskukkulan kallioketo kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin perinnebiotooppeihin, eli perinteisen maatalouden luomiin lajirikkaisiin ja harvinaistuneisiin elinympäristöihin. Kukkula on myös Turun arvokkaimpia ketokohteita, ja saanut asema- ja yleiskaavaan suojelumerkinnän SL. Kukkulan runsas ketolajisto muinaistulokkaineen ja uhanalaisine lajeineen on kehittynyt toisaalta kukkulan historian, toisaalta sen jyrkän topografian ja keskiravinteisen kallioperän ansiosta.

Historiansa aikana kukkula on kuulunut osin Maarian pitäjään, osin Turun kaupungin pohjoisiin takamaihin. Kukkulan ympäristö säilyi pitkään pääosin rakentamattomana, sillä tiivis rakennuskanta alueella alkoi kehittyä vasta 1800-luvun loppuvuosikymmeninä. Viimeiset tiedot kukkulan laidunnuksesta ajoittuvat 1950-luvulle. Seuraavien vuosikymmenten aikana valtaosa ennen avoimesta kukkulasta on joko peittynyt rakennuksiin tai metsittynyt umpeenkasvun myötä. 2000-luvun alussa Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin aloittama luonnonhoito on kuitenkin hiljalleen ennallistanut ja raivannut kukkulan ketoja avoimemmiksi.

Nykyään kukkulan luontotyypit voidaan jakaa perinne-, kallio-, metsä- ja kulttuurikasvillisuuden luontotyyppeihin. Näistä arvokkaimpia ovat useat ketotyypit, jotka sisältyvät osin luonnonsuojelulain ja luontodirektiivin suojelemiin luontotyyppeihin. Kukkulan kasvilajistoon kuuluu yhteensä 276 kasvilajia, joista uhanalaisia tai silmälläpidettäviä ovat mm. kevätsara (Carex caryophyllea) ja ketoneilikka (Dianthus deltoides). Perinnebiotoopeilla huomionarvoisia lajeja kukkulalla esiintyy yhteensä 32, tulokas- ja vieraslajeja puolestaan 77. Jälkimmäistä suurin osa ei kuitenkaan uhkaa kukkulan luontoarvoja.

Umpeenkasvun vuoksi kukkulan vuosittaista hoitoa on tärkeää jatkaa myös tulevaisuudessa. Vuosina 2016–2025 tärkeintä on ylläpitää jo nyt hoidon piirissä olevien ketokuvioiden avoimuutta ja ennallistaa kunnostuskelpoisia kuvioita avoimemmiksi. Kuviokohtaisiksi hoitotoimiksi ehdotetaan mm. puiden ja pensaiden raivausta raivaussahalla, kenttäkerroksen niittoa ja haravointia sekä haitallisten vieraslajien poistoa. Hoidon tueksi on perustettu kasvillisuusruutuihin perustuva hoitoseuranta, jonka toisto n. kolmen vuoden välein auttaa arvioimaan hoidon riittävyyttä ja vaikutuksia