Laajennettu oppivelvollisuus - koulutuksen ilosanomaa vai marginaalien hallintaa? : Kriittinen diskurssianalyysi Helsingin Sanomien kirjoituksista vuosina 2019–2021

Abstract

Pro gradu-työn tarkoituksena on tutkia laajennetun oppivelvollisuuden diskursiivista rakentumista Helsingin Sanomien kirjoituksissa vuosina 2019–2021. Laajennetun oppivelvollisuuden päämääränä on, että jatkossa kaikilla kansalaisilla on vähintään toisen asteen tutkinto. Tiedotusvälineiden esittämät kuvat laajennetusta oppivelvollisuudesta muovaavat yhteiskuntaa ja kulttuuria tavoin, jotka voivat olla uutta luovia tai uusintavia. Uutisointi on tärkeää modernissa yhteiskunnassa ja median välityksellä kansalaisilla on mahdollisuus saada tietoa. Samanaikaisesti tiedotusvälineet johdattavat yleisöään ja suuntaavat sen arvoperustaa. Tutkielma on laadullinen tutkimus ja tieteenfilosofiselta taustaltaan sosiokonstruktionistinen. Työ paikantuu kriittiseen kasvatustieteeseen. Tutkimuksen aineisto koostuu 92:sta vuosina 2019–2021 Helsingin Sanomien digitaalisessa palvelussa julkaistusta kirjoituksesta, jotka käsittelevät laajennettua oppivelvollisuutta. Tutkimusmenetelmä on kriittinen diskurssianalyysi. Analyysin taustalla on Faircloughin kriittisen diskurssianalyysin viitekehys ja Foucault’ laisen perinteen mukaan diskurssi ymmärretään yhteiskunnallis-historiallisena ilmiönä. Aineistossa ilmeni kolme diskurssia. Yksilödiskurssissa korostuivat vapaus, kilpailukyky ja oppioikeus. Sen taustalla vaikutti uusliberalistinen koulutuspolitiikan ideologia. Tasa-arvodiskurssi painotti koulutususkoa, työllisyyttä ja tasa-arvoa, jotka pohjautuivat sosiaalisen pääoman ideologiaan. Terapiadiskurssin keskeiset teemat olivat voimaantuminen, mielenterveys ja sisäinen yrittäjyys. Diskurssi nojasi hyvinvoinnin ideologiaan. Yksilö- ja tasa-arvodiskurssien asema aineistossa oli hegemoninen ja terapiadiskurssin vallitseva. Vaihtoehtoiset yhteiskuntakriittiset representaatiot jäivät valta-asemaltaan alisteiseksi. Pääasioiksi nousivat eri tahojen laajennettua oppivelvollisuutta puolustavat tai vastustavat argumentit. Koulutususko ja hallinnan mekanismit olivat kirjoituksissa vahvasti läsnä. Koulutus ei voi ratkaista yhteiskunnassa vallitsevaa eriarvoisuuden ongelmaa, mutta sillä on velvollisuus arvioida toimintaansa kriittisesti ja edistää yhdenvertaisuutta. Kriittinen kasvatustiede tarvitsee julkisessa keskustelussa enemmän tilaa, sillä yhteiskunnan syrjiviä ja ulossulkevia käytänteitä tulee muuttaa. Tulevaisuudessa tarvitaan tutkimusta siitä, miten nuoret kuvaavat koulutuspolkujensa valintakehyksiä ja millaisena he näkevät itsensä. Lisäksi keskeistä on tutkia opettajien ja koulutuksen järjestäjien tapoja kategorisoida koulutukseen hakeutuvia nuoria sekä tapoja tuottaa asiantuntijapuhetta ja asettaa yksilöitä erilaisiin positioihin.