Saa Oivan portsari lantin
Rantanen, Reko (2022-10-17)
Saa Oivan portsari lantin
Rantanen, Reko
(17.10.2022)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022111165210
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022111165210
Tiivistelmä
Tarkastelen tässä tutkielmassa Helsingin Kallion kaupunginosan muuttumista ja kehittymistä teollistumisen aikakauden puutalovaltaisesta alueesta nykypäivään asti. Keskeisenä pisteenä toimii Kolmannen linjan ja Porthaninkadun kulmassa sijaitseva ns. Oivan talo, jossa asuin vuodesta 1975 vuoteen 1989.
Metodina käytän autoetnografiaa, jossa vertailen omia muistojani tutkimuskirjallisuuteen, kuten Timo Kopomaan ja Heikki Wariksen tutkimuksiin sekä kalliolaisten muistoihin, joista osa on kirjallisessa ja osa kerronnallisessa muodossa.
Autoetnografiassa henkilö havainnoi omaa elämänkulkuaan, kokemuksiaan, ajatuksiaan ja tuntemuksiaan ja pyrkii hahmottamaan omakohtaisia kokemuksiaan näkyviksi. Tässä lähestymistavassa tavoitteena on kuvailla yksityisen lisäksi yleisempää siitä ryhmästä ja kulttuurista, johon henkilö, tutkija, katsoo kuuluvansa.
Autoetnografia on etnografisen, omaelämäkerrallisen, narratiivisen ja toimintatutkimuksen risteymä. Henkilö on osa tutkimaansa sosiaalista yhteisöä ja hän luo tekstiä, jossa hänen näkökulmansa limittyy toisten yhteisön/ryhmän jäsenten elämään ja toimintaan. Tämän vuoksi autoetnografista metodia on vaikea tai mahdoton opettaa, koska jokainen henkilö/tutkija kokee asiat omalla tavallaan. Lähellä autoetnografiaa on narratiivisuus eli kertomuksellisuus, jota voidaan tavallaan pitää autoetnografian yläkäsitteenä.
Tehtävänäni on selvittää, miten näen, koen ja esitän itseni suhteessa kaupunginosan ihmisiin, tapahtumiin ja ympäristöön. Tutkielma on kiinnostunut aluksi pojan, sitten nuorukaisen ja lopuksi nuoren aikuisen representaatioiden liittymisistä kulttuurisiin ilmiöihin, järjestelmiin ja väestöön, jotka Kalliossa on havaittavissa.
Kallio on perinteisesti ollut työväestön asuttamaa aluetta. Vaatimattomista olosuhteista on lähdetty muutoksen myötä keskiluokkaistumaan. Puutalot katoavat, kivitalot nousevat. Tietyt vanhat arkkitehtoniset symbolit pysyvät, kuten kirjasto, kirkko, Ihantola, koulu(t), kauppahalli, työväentalo sekä muutoksen kokenut paloasema.
Kallion kaupunginosa koostuu kolmesta eri alueesta, joita käsittelen tutkielmassani. Korkealla sijaitseva Torkkelinmäki, avenue-tyyppiset Linjat ja merenpintaa viistävä Siltasaari, johon luetaan mukaan Hakaniemen tori.
Metodina käytän autoetnografiaa, jossa vertailen omia muistojani tutkimuskirjallisuuteen, kuten Timo Kopomaan ja Heikki Wariksen tutkimuksiin sekä kalliolaisten muistoihin, joista osa on kirjallisessa ja osa kerronnallisessa muodossa.
Autoetnografiassa henkilö havainnoi omaa elämänkulkuaan, kokemuksiaan, ajatuksiaan ja tuntemuksiaan ja pyrkii hahmottamaan omakohtaisia kokemuksiaan näkyviksi. Tässä lähestymistavassa tavoitteena on kuvailla yksityisen lisäksi yleisempää siitä ryhmästä ja kulttuurista, johon henkilö, tutkija, katsoo kuuluvansa.
Autoetnografia on etnografisen, omaelämäkerrallisen, narratiivisen ja toimintatutkimuksen risteymä. Henkilö on osa tutkimaansa sosiaalista yhteisöä ja hän luo tekstiä, jossa hänen näkökulmansa limittyy toisten yhteisön/ryhmän jäsenten elämään ja toimintaan. Tämän vuoksi autoetnografista metodia on vaikea tai mahdoton opettaa, koska jokainen henkilö/tutkija kokee asiat omalla tavallaan. Lähellä autoetnografiaa on narratiivisuus eli kertomuksellisuus, jota voidaan tavallaan pitää autoetnografian yläkäsitteenä.
Tehtävänäni on selvittää, miten näen, koen ja esitän itseni suhteessa kaupunginosan ihmisiin, tapahtumiin ja ympäristöön. Tutkielma on kiinnostunut aluksi pojan, sitten nuorukaisen ja lopuksi nuoren aikuisen representaatioiden liittymisistä kulttuurisiin ilmiöihin, järjestelmiin ja väestöön, jotka Kalliossa on havaittavissa.
Kallio on perinteisesti ollut työväestön asuttamaa aluetta. Vaatimattomista olosuhteista on lähdetty muutoksen myötä keskiluokkaistumaan. Puutalot katoavat, kivitalot nousevat. Tietyt vanhat arkkitehtoniset symbolit pysyvät, kuten kirjasto, kirkko, Ihantola, koulu(t), kauppahalli, työväentalo sekä muutoksen kokenut paloasema.
Kallion kaupunginosa koostuu kolmesta eri alueesta, joita käsittelen tutkielmassani. Korkealla sijaitseva Torkkelinmäki, avenue-tyyppiset Linjat ja merenpintaa viistävä Siltasaari, johon luetaan mukaan Hakaniemen tori.