Puoliväliin rakentunut monumentti : Muisteltu Porin ortodoksinen rukoushuone kulttuuriperintöprosessina
Luonila, Jyri (2022-11-10)
Puoliväliin rakentunut monumentti : Muisteltu Porin ortodoksinen rukoushuone kulttuuriperintöprosessina
(10.11.2022)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022111565696
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022111565696
Tiivistelmä
Pro gradu –tutkielmani käsittelee entistä vuonna 1979 vihittyä Porin ortodoksista rukoushuonetta kulttuuriperintöprosessin näkökulmasta. Rukoushuoneen toiminta on siirtynyt vuonna 2002 uudelle Porin ortodoksiselle kirkolle. Yhteisö on julkaissut menneisyydestään historiateoksen vuonna 2012. Entisen rukoushuoneen tiloihin on sittemmin siirtynyt Moskovan patriarkaatin alainen venäjänkielinen ortodoksinen seurakunta, jonka toimesta rakennus on vihitty kirkoksi.
Päätutkimuskysymyksenäni on: miten rukoushuoneen muistoa käytetään? Tutkimuksen fokus on siinä, miten kulttuuriperintöprosessi toimii rukoushuoneen kohdalla.
Alatutkimuskysymyksinä ovat seuraavat: Miten rukoushuonetta muistellaan? Millainen rooli historiikilla on kulttuuriperintöprosessissa? Miten kulttuuriperintöyhteisön jäsenet tekevät identiteettityötä rukoushuoneen kautta?
Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessani on Anna Sivulan malli kulttuuriperintöprosessista. Sen mukaan kulttuuriperintö rakentuu yhteisön identiteettityön kautta. Identiteettityö jakautuu Sivulan mallissa historioivaan, omaksuvaan ja monumentalisoivaan identiteettityöhön. Identiteettityöhön tarvitaan kolmea työkalua: jaettua historiaa, menneen jälkeä ja symbolia, sekä osallisuuden kokemusta.
Tutkin, miten Sivulan identiteettityömallin muodot ilmenevät rukoushuoneen kulttuuriperintöprosessissa.
Tutkimusmenetelmänä käytän tutkielmassani teemahaastattelua. Teemahaastatteluja täydentävät taustoittavat arkistoaineistot, Satakunnan Museon PAKKI-tietokannan rakennusinventointitiedot, rukoushuoneen yhteisön tiedotuslehdet ja yhteisön historiateos Unelma omasta kirkosta. Analyysissa hyödynnän aineistolähtöistä sisällönanalyysia.
Tutkimustuloksina esitän ensinnäkin yhteisön ottaneen historiateoksen esityksen menneisyydestä kehyskertomukseksi kulttuuriperintöprosessissa. Historiateos ohjaa tulkintoja menneestä ja tuottaa historioivan identiteettityön kautta historiatietoisen subjektin. Rukoushuoneen väliaikaisuus ja siitä luopuminen taas ilmenee suhteessa uuteen omaan kirkkoon. Yhteisön jäsenillä on osallisuuskokemus rukoushuoneesta. Tämä ilmenee myös jännitteisenä suhtautumisena rakennuksen uuteen käyttöön venäjänkielisten ortodoksien kirkkona. Uusi käyttö haastaa kulttuuriperintöyhteisön jäsenten identiteetin. Omaksuva identiteettityö toteutuu rukoushuoneen kautta, mutta monumentalisoiva identiteettityö jää puolitiehen. Lopulta kulttuuriperintö paljastuu aineettomaksi, ollen kuitenkin osittain ja ajoittain kiinni aineellisessa. Rukoushuone on väline, jota yhteisö käyttää muistelussaan.
Päätutkimuskysymyksenäni on: miten rukoushuoneen muistoa käytetään? Tutkimuksen fokus on siinä, miten kulttuuriperintöprosessi toimii rukoushuoneen kohdalla.
Alatutkimuskysymyksinä ovat seuraavat: Miten rukoushuonetta muistellaan? Millainen rooli historiikilla on kulttuuriperintöprosessissa? Miten kulttuuriperintöyhteisön jäsenet tekevät identiteettityötä rukoushuoneen kautta?
Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessani on Anna Sivulan malli kulttuuriperintöprosessista. Sen mukaan kulttuuriperintö rakentuu yhteisön identiteettityön kautta. Identiteettityö jakautuu Sivulan mallissa historioivaan, omaksuvaan ja monumentalisoivaan identiteettityöhön. Identiteettityöhön tarvitaan kolmea työkalua: jaettua historiaa, menneen jälkeä ja symbolia, sekä osallisuuden kokemusta.
Tutkin, miten Sivulan identiteettityömallin muodot ilmenevät rukoushuoneen kulttuuriperintöprosessissa.
Tutkimusmenetelmänä käytän tutkielmassani teemahaastattelua. Teemahaastatteluja täydentävät taustoittavat arkistoaineistot, Satakunnan Museon PAKKI-tietokannan rakennusinventointitiedot, rukoushuoneen yhteisön tiedotuslehdet ja yhteisön historiateos Unelma omasta kirkosta. Analyysissa hyödynnän aineistolähtöistä sisällönanalyysia.
Tutkimustuloksina esitän ensinnäkin yhteisön ottaneen historiateoksen esityksen menneisyydestä kehyskertomukseksi kulttuuriperintöprosessissa. Historiateos ohjaa tulkintoja menneestä ja tuottaa historioivan identiteettityön kautta historiatietoisen subjektin. Rukoushuoneen väliaikaisuus ja siitä luopuminen taas ilmenee suhteessa uuteen omaan kirkkoon. Yhteisön jäsenillä on osallisuuskokemus rukoushuoneesta. Tämä ilmenee myös jännitteisenä suhtautumisena rakennuksen uuteen käyttöön venäjänkielisten ortodoksien kirkkona. Uusi käyttö haastaa kulttuuriperintöyhteisön jäsenten identiteetin. Omaksuva identiteettityö toteutuu rukoushuoneen kautta, mutta monumentalisoiva identiteettityö jää puolitiehen. Lopulta kulttuuriperintö paljastuu aineettomaksi, ollen kuitenkin osittain ja ajoittain kiinni aineellisessa. Rukoushuone on väline, jota yhteisö käyttää muistelussaan.