Itsekriminointisuoja rikosprosessin ulkopuolella : Tarkastelussa itsekriminointisuojan soveltaminen rikosoikeudellisen luonteen omaavassa hallintomenettelyssä
Karttunen, Emma (2022-10-31)
Itsekriminointisuoja rikosprosessin ulkopuolella : Tarkastelussa itsekriminointisuojan soveltaminen rikosoikeudellisen luonteen omaavassa hallintomenettelyssä
(31.10.2022)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022111765955
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022111765955
Tiivistelmä
Itsekriminointisuoja ymmärretään perinteisesti rikosprosessiin kuuluvana oikeusturvatakeena, mutta sillä on yhä enemmän merkitystä myös rikosprosessin ulkopuolisissa menettelyissä. Itsekriminointisuoja on liitetty hallintomenettelyyn osana hyvän hallinnon vaatimusta, joka sisältyy perustuslain 21 §:n oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukseen. Itsekriminointisuoja voi aktivoitua hallintomenettelyssä joko rinnakkaisen menettelyn tai hallintomenettelyssä määrättävän hallinnollisen seuraamuksen sanktioluonteisuuden perusteella. Seuraamuksen sanktioluonteisuus ratkaistaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisussa Engel ym.. Alankomaat luomien kriteerien avulla, joita vakiintuneesti kutsutaan Engel-kriteereiksi. Itsekriminointisuojan saama sisältö ja merkitys hallintomenettelyssä on kuitenkin jäänyt selvittämättä, eikä Suomessa ole hallinnollisia sanktioita koskevaa yleislainsäädäntöä.
Tutkielman keskeisenä tehtävänä on pyrkiä selvittämään, minkä laajuinen itsekriminointisuoja on rikosoikeudellisen luonteen omaavassa hallinnollisessa menettelyssä ja sellaisessa menettelyssä, jossa määrätään rikosoikeudelliseen rangaistukseen rinnastuva seuraamus ja miten näissä menettelyissä sovellettava itsekriminointisuoja poikkeaa rikosoikeudessa sovellettavasta suojasta. Tutkielmassa selvitetään myös hallinnollisten sanktioiden käyttöönoton taustalla olevia syitä ja sitä, mihin rikosoikeuden piirin ulkopuolella tapahtuvalla rankaisemisella pyritään ja miten hallinnollisen sanktion kohteena olevan henkilön oikeusturva-asema eroaa rikosoikeuden vastaajaan asemasta.
Tutkimuskysymyksiin vastataan lainopillisesta ja osin myös rikoslainopillisesta näkökulmasta tutkimusmetodin ollessa siten oikeusdogmaattinen. Tutkielmassa systematisoidaan ja jäsennetään niin hallinnollista sanktiointia kuin itsekriminointisuojaa koskevaa voimassa olevaa lainsäädäntöä ja lainvalmisteluaineistoja. Tutkielmassa on merkittävässä osassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö ja sen tulkinta.
Tutkielmassa havaitaan, että itsekriminointisuoja näyttäytyy hallintomenettelyssä selvimmin oikeutena vaieta sekä oikeutena kieltäytyä esittämästä selvitystä. Itsekriminointisuoja konkretisoituu asianosaisen selvittämis- ja myötävaikutusvelvollisuuden rajaamisessa ja toisaalta viranomaisen selvittämiskeinovalikoiman supistumisena. Merkittävät syyt hallinnollisia sanktiointia koskevan lainsäädännön puuttumiselle ovat hallintoasioiden kirjon monimuotoisuus ja sen tuomat ongelmat. Itsekriminointisuojasta ei ole säädetty osin samoista syistä ja siksi on päädytty sääntelemaan vain hallintoasian todistajan vaitiolo-oikeudesta. Hallinnollisen sanktion käsitteen vakiintuessa erillisestä arvioinnista tietyn seuraamuksen sanktioluonteisuuden selvittämiseksi tullaan luopumaan. Kuitenkin hallinnollisen sanktioinnin lisääntyessä hallintoasian asiaosaisen oikeusturvasta tulisi säätää tavalla, joka vastaisi rikosoikeudellista sääntelytasoa.
Tutkielman keskeisenä tehtävänä on pyrkiä selvittämään, minkä laajuinen itsekriminointisuoja on rikosoikeudellisen luonteen omaavassa hallinnollisessa menettelyssä ja sellaisessa menettelyssä, jossa määrätään rikosoikeudelliseen rangaistukseen rinnastuva seuraamus ja miten näissä menettelyissä sovellettava itsekriminointisuoja poikkeaa rikosoikeudessa sovellettavasta suojasta. Tutkielmassa selvitetään myös hallinnollisten sanktioiden käyttöönoton taustalla olevia syitä ja sitä, mihin rikosoikeuden piirin ulkopuolella tapahtuvalla rankaisemisella pyritään ja miten hallinnollisen sanktion kohteena olevan henkilön oikeusturva-asema eroaa rikosoikeuden vastaajaan asemasta.
Tutkimuskysymyksiin vastataan lainopillisesta ja osin myös rikoslainopillisesta näkökulmasta tutkimusmetodin ollessa siten oikeusdogmaattinen. Tutkielmassa systematisoidaan ja jäsennetään niin hallinnollista sanktiointia kuin itsekriminointisuojaa koskevaa voimassa olevaa lainsäädäntöä ja lainvalmisteluaineistoja. Tutkielmassa on merkittävässä osassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö ja sen tulkinta.
Tutkielmassa havaitaan, että itsekriminointisuoja näyttäytyy hallintomenettelyssä selvimmin oikeutena vaieta sekä oikeutena kieltäytyä esittämästä selvitystä. Itsekriminointisuoja konkretisoituu asianosaisen selvittämis- ja myötävaikutusvelvollisuuden rajaamisessa ja toisaalta viranomaisen selvittämiskeinovalikoiman supistumisena. Merkittävät syyt hallinnollisia sanktiointia koskevan lainsäädännön puuttumiselle ovat hallintoasioiden kirjon monimuotoisuus ja sen tuomat ongelmat. Itsekriminointisuojasta ei ole säädetty osin samoista syistä ja siksi on päädytty sääntelemaan vain hallintoasian todistajan vaitiolo-oikeudesta. Hallinnollisen sanktion käsitteen vakiintuessa erillisestä arvioinnista tietyn seuraamuksen sanktioluonteisuuden selvittämiseksi tullaan luopumaan. Kuitenkin hallinnollisen sanktioinnin lisääntyessä hallintoasian asiaosaisen oikeusturvasta tulisi säätää tavalla, joka vastaisi rikosoikeudellista sääntelytasoa.