Oksikodonin, hydromorfonin ja morfiinin erot farmakokinetiikassa sekä analgeettisessa tehossa

Abstract

Huonosti toteutettu kivunhoito on globaali ongelma ja aiheuttaa vuosittain valtaisat kustannukset ja tarpeetonta inhimillistä kärsimystä. Hyvä kivunhoito vaatii terveydenhuollon henkilökunnan osaamista niin farmakologiasta sekä kivunhoidon mahdollisista komplikaatioista. Morfiini, oksikodoni ja hydromorfoni ovat vahvoja opioideja, joita käytetään etenkin akuutissa voimakkaassa kivussa sekä syöpäkipun hoitoon. Näistä kolmesta opioidista oksikodoni on eniten ja hydromorfoni vähiten Suomessa kliinisesti käytetty valmiste.

Tämä syventävien opintojen kirjallinen työ on kirjallisuuskatsaus, jossa perehdytään kolmen vahvan opioidin farmakokineettisiin eroihin sekä vertaillaan niiden analgeettista tehoa. Farmakokinetiikka kattaa lääkeaineen vaiheet elimistössä. Morfiini, oksikodoni sekä hydromorfoni muistuttavat toisiaan kemialliselta rakenteeltaan ja farmakokineettisiltä ominaisuuksiltaan. Farmakokineettisiä eroavaisuuksia selittää kuitenkin muun muassa erot metaboliassa, lääkeaineinteraktioissa, geneettisessä polymorfismissa sekä sitoutumisessa opioidireseptoriin. Opiodien teho määräytyy sen kyvyllä aktivoida myy-reseptoreja. Analgeettisen tehon näkökulmasta tarkastellaan tehokkuutta kivun lievityksessä, vaikutuksen kestoa, alkamisnopeutta, annostelutavan helppoutta, inteaktioita ja haittavaikutusprofiilia.

Kirjallisuuden perusteella ei tule esiin selkeästi muita parempaa opioidivalmistetta. Eri valmisteilla on kuitenkin erilaisia suotuisia ominaisuuksia. Yksilöiden väliset erot opioidien analgeettisen tehon vaihtelussa selittyy vahvasti farmakodynaamisten ja farmakokineettisten ominaisuuksien eroilla. Kirjallisuuskatsauksen perusteella oksikodonin hyödyt tulevat esiin etenkin viskeraalisessa sekä postoperatiivisessa kivunhoidossa. Hydromorfonilla on lukuisia suotuisia ominaisuuksia palliatiivisessa hoidossa olevien potilaiden kivunhoitoa ajatellen. Morfiini toimii spinaalisessa annostelussa ja omaa vähiten interaktioita. Sen sijaan morfiinin käyttöä rajoittaa sen soveltumattomuus munuaisten vaajtoimintapotilaille ja runsas histamiinivapautuminen, oksikodonilla on lukuisia intearktioita sekä geneettistä polymorfismia ja hydromorfonista ei ole riittävästi tutkimustietoa tukemaan sen laajaa vakiintunutta käyttöä. Lääketiede pyrkii jatkuvasti kohti yksilöllisempää, potilaskohtaisesti räätälöityä hoitoa. Tällä tavoin potilaan ominaisuuksien mukaan opioidivalinta voidaan kohdistaa niin, että saadaan mahdollisimman hyvä ja turvallinen kivunlievitys mahdollisimman vähäisillä haitoilla.