Järjestyksenvalvojien ja vartijoiden voimankäyttö ja sen rajat pahoinpitelytuomioiden perusteella

Abstract

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on empiirisesti selvittää pahoinpitelytuomioista, millaisia järjestyksenvalvojien ja vartijoiden voimankäyttötilanteet ovat olleet sekä millaisiksi tuomioistuimet ovat määritelleet kyseisten toimijoiden voimankäytön rajat. Voimankäyttötilanteiden osalta tutkitaan eritoten kohdattua vastarintaa, käytettyjä voimakeinoja sekä kohdehenkilölle aiheutuneita henkilövammoja. Tuomioistuinten voimankäyttöä koskevassa arvioinnissa keskitytään voimankäytön rajojen eri määrittelytapoihin sekä arvioinnissa huomioituihin oikeudellisiin seikkoihin. Tutkimuksen aineistona toimii käräjä- ja hovioikeuksissa vuosina 2015–2020 arvioidut 18 pahoinpitelytapausta, joissa vastaajana on ollut järjestyksenvalvoja tai vartija. Tutkimusote on laadullinen ja analyysimenetelmänä käytetään sekä teoria- että aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkimusaiheita varten taustoittavasti selvitetään, miten yksityisen turvallisuusalan toimijoiden voimakeinot ovat lainsäädännössä ja oikeuskirjallisuudessa määritelty sekä miten kyseisten toimijoiden voimankäyttöä ja sen rajoja lain tasolla säännellään. Tämän tutkimuksen kohdejoukkoon kuuluu erityisesti lainkäyttäjät, järjestyksenvalvojat ja vartijat itse sekä heidän voimankäyttönsä kohdehenkilöt.

Tämä tutkimus tuotti järjestyksenvalvojien ja vartijoiden voimankäyttötilanteista tarpeellista lisätietoa. Aineisto osoitti vastarinnan yleisimmiksi muodoiksi käskytyksen tottelemattomuuden ja fyysisen vastustamisen. Lähes jokaisessa tapauksessa voimankäytön tapana oli ollut fyysinen voima, josta maahanvienti osoittautui toistuvimmaksi tyyliksi. Lisäksi selvisi, että puolessa tapauksista voimankäytön kohdehenkilölle oli aiheutunut vakavia vammoja. Tämän tutkimuksen ehdoton uutuusarvo koskee tuomioistuinten käsitystä järjestyksenvalvojien ja vartijoiden voimankäytön rajoista. Tuomioistuinten arvioinnista havaittiin, että suurimmassa osassa tapauksista oli pohdittu lain edellyttämiä voimankäytön tarpeellisuus- ja puolustettavuusvaatimuksia, mutta perustelut tietylle johtopäätökselle uupuivat useasta tapauksesta. Tuomioistuinten määritellessä voimankäytön rajoja merkittävimmiksi teemoiksi muodostuivat vastarinnan suhde voimakeinoihin sekä toisintoimimisen mahdollisuus. Voimankäytön rajojen yhdeksi lähtökohdaksi tapauksista selvisi se, että vastarinnan ollessa väkivaltaista ainoita sallittuja voimakeinoja ovat hallittu maahanvienti, turvallinen maassa pitäminen sekä käsiraudoitus. Yksityisen turvallisuusalan toimijoiden voimankäytön kokonaiskuvaa varten jatkotutkimustarpeiksi ehdotetaan piilorikollisuuden selvittäminen sekä voimankäyttökoulutuksen tutkiminen.