Seksuaalimoraali ja hallinta vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä 1960- ja 1970-luvuilla
Partanen, Eeli (2023-03-17)
Seksuaalimoraali ja hallinta vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä 1960- ja 1970-luvuilla
(17.03.2023)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023041236214
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023041236214
Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen aihe on vanhoillislestadiolainen seksuaalimoraali ja seksuaalisuuden hallinta 1960- ja 1970-luvuilla. Tutkimuksen kohteena on vanhoillislestadiolainen herätysliike ja sen julkaisuissa esiintyvät seksuaalisuuden puhetavat. Tutkin työssä, miten vanhoillislestadiolaisuudessa seksuaalisuutta hallitaan ja miten tätä hallintaa oikeutetaan.
Tutkimuksen kohteena on 1960- ja 1970-luvut, jolloin vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä koettiin suuria muutoksia. Kutsun tätä aikaa vanhoillislestadiolaiseksi modernisaatiokriisiksi, jolloin herätysliikkeen tuli määritellä omaa suhtautumistaan seksuaalisuuteen ja siihen liittyviin ilmiöihin. Tutkimusaineisto koostuu vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen keskusjärjestön, eli SRK:n 1960- ja 1970-luvulla julkaisemasta aineistosta, kuten Päivämies-lehdestä sekä muista kirjallisista julkaisuista. Tutkimuksen teoreettisena näkökulmana on hallinta vallankäyttönä sekä sukupuoli. Aineiston tulkitsemisen metodina on teoriasidonnainen analyysi.
Vanhoillislestadiolaisissa julkaisuissa 1960- ja 1970- luvuilla nousee esiin lukuisia eri seksuaalisuuden puhetapoja. Näissä puhetavoissa korostuu vanhoillislestadiolainen käsitys seksuaalimoraalista, jonka mukaan moraalisia seksuaalisia tekoja ovat lisääntymiseen tarkoitettu kahden samaa sukupuolta olevan avioituneen ihmisen välinen yhdyntä. Lisäksi seksuaalisuuden puhetavoissa nousee esiin sukupuolittuneita muotoja, joiden mukaan miesten seksuaalinen halu on aktiivista, kun taas naisten passiivista. Naiset näyttäytyvät seksuaalisuuden puhetavoissa ennen kaikkea äiteinä.
Vanhoillislestadiolaisissa seksuaalisuuden puhetavoissa korostuu vallankäyttönä hallinta, jossa ihmiset hallitsevat itse itseään. Herätysliikkeen julkaisuissa lukijat saadaan hallitsemaan omaa seksuaalisuuttaan 1960- ja 1970-luvuilla ensinnäkin vakuuttamalla, että seksuaalisuuden uhat vaanivat arkipäiväisessä elämässä joka puolella. Toiseksi yksilöitä kannustetaan vanhoillislestadiolainen vanhurskauttamisopin avulla aktiiviseen ajatusten valvomiseen itsetutkiskelemalla ja omasta seksuaalisuudesta puhumiseen ripittäytymällä. Seksuaalisuuden hallintaa oikeutetaan vanhoillislestadiolaisilla eugeenisilla ajattelutavoilla ja degeneraatioteorialla, joiden mukaan seksuaalisuuden synnit uhkaavat Suomen kansan ja vanhoillislestadiolaisen yhteisön moraalista ja henkistä hyvinvointia.
Tutkimuksen kohteena on 1960- ja 1970-luvut, jolloin vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä koettiin suuria muutoksia. Kutsun tätä aikaa vanhoillislestadiolaiseksi modernisaatiokriisiksi, jolloin herätysliikkeen tuli määritellä omaa suhtautumistaan seksuaalisuuteen ja siihen liittyviin ilmiöihin. Tutkimusaineisto koostuu vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen keskusjärjestön, eli SRK:n 1960- ja 1970-luvulla julkaisemasta aineistosta, kuten Päivämies-lehdestä sekä muista kirjallisista julkaisuista. Tutkimuksen teoreettisena näkökulmana on hallinta vallankäyttönä sekä sukupuoli. Aineiston tulkitsemisen metodina on teoriasidonnainen analyysi.
Vanhoillislestadiolaisissa julkaisuissa 1960- ja 1970- luvuilla nousee esiin lukuisia eri seksuaalisuuden puhetapoja. Näissä puhetavoissa korostuu vanhoillislestadiolainen käsitys seksuaalimoraalista, jonka mukaan moraalisia seksuaalisia tekoja ovat lisääntymiseen tarkoitettu kahden samaa sukupuolta olevan avioituneen ihmisen välinen yhdyntä. Lisäksi seksuaalisuuden puhetavoissa nousee esiin sukupuolittuneita muotoja, joiden mukaan miesten seksuaalinen halu on aktiivista, kun taas naisten passiivista. Naiset näyttäytyvät seksuaalisuuden puhetavoissa ennen kaikkea äiteinä.
Vanhoillislestadiolaisissa seksuaalisuuden puhetavoissa korostuu vallankäyttönä hallinta, jossa ihmiset hallitsevat itse itseään. Herätysliikkeen julkaisuissa lukijat saadaan hallitsemaan omaa seksuaalisuuttaan 1960- ja 1970-luvuilla ensinnäkin vakuuttamalla, että seksuaalisuuden uhat vaanivat arkipäiväisessä elämässä joka puolella. Toiseksi yksilöitä kannustetaan vanhoillislestadiolainen vanhurskauttamisopin avulla aktiiviseen ajatusten valvomiseen itsetutkiskelemalla ja omasta seksuaalisuudesta puhumiseen ripittäytymällä. Seksuaalisuuden hallintaa oikeutetaan vanhoillislestadiolaisilla eugeenisilla ajattelutavoilla ja degeneraatioteorialla, joiden mukaan seksuaalisuuden synnit uhkaavat Suomen kansan ja vanhoillislestadiolaisen yhteisön moraalista ja henkistä hyvinvointia.