Kotirauhan suoja siviilitiedustelussa : Tutkimus kotirauhan suojan rajoituksista siviilitiedustelulainsäädännölle

Abstract

Tutkimuksen aiheena on kotirauhan suoja siviilitiedustelussa. Aihetta lähestytään tarkastelemalla, mitä rajoituksia kotirauhan suoja asettaa siviilitiedustelua koskevalle lainsäädännölle. Tarkastelunäkökulma tutkimuksessa on valtiosääntöoikeudellinen. Tutkimus sijoittuu oikeustieteen lohkoista lainopin eli oikeusdogmatiikan alaan, ja siinä hyödynnetään lainopillista metodia. Aineistona käytetään etenkin siviilitiedustelulakia koskevaa virallisaineistoa. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan muun muassa Suomen perustuslakia, Euroopan ihmisoikeussopimusta, Euroopan unionin perusoikeuskirjaa sekä kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaa kansainvälistä yleissopimusta.

Tutkimuksen perusteella kotirauhan perusoikeussuoja on alueellisesti kapeampi kuin ainakin Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan suoja, mikä ilmenee esimerkiksi yritysten liiketilojen kohdalla. Kriteerit kotirauhan suojan rajoittamiselle siviilitiedustelun näkökulmasta ovat puolestaan pitkälti yhteneviä kotirauhan perus- ja ihmisoikeussuojan välillä. Selkein ero liittyy hyväksyttäviin rajoitusperusteisiin, sillä perustuslain kotirauhan suojaa koskeva lakivaraus ei käytännössä mahdollista siviilitiedustelua kotirauhan suojan piirissä tavallisen lain nojalla. Poikkeuksena tähän ovat lähinnä tilanteet, joissa on riittävän konkreettinen vaara siviilitiedusteluun osallistuvien hengelle tai terveydelle, jolloin voidaan puhua perusoikeuksien turvaamisesta lakivarauksen tarkoittamalla tavalla.

Ulkomaantiedustelua tarkasteltaessa havaittiin, että ulkomaantiedustelua koskeva poikkeussäännös, joka mahdollistaa yksittäistapauksissa pysyväisluontoiseen asumiseen käytettävään tilaan kohdistettavat tiedustelumenetelmät ulkomailla, palautuu perustelujensa osalta vain osittain perustuslain lakivarauksen tarkoittamiin hyväksyttäviin rajoitusperusteisiin. Perustuslakivaliokunta ei kuitenkaan edellyttänyt säännökselle perustuslainsäätämisjärjestystä lakiesityksestä lausuessaan. Se, onko ristiriidassa kysymys esimerkiksi siitä, ettei kotirauhan perusoikeussuojan katsottu ulottuvan ulkomaantiedusteluun, on vain perustuslakivaliokunnan itsensä tiedossa.

Tutkimustuloksista voidaan tehdä se johtopäätös, että kotirauhan perusoikeussuojan piiriin ulottuvista siviilitiedustelutoimivaltuuksista voidaan säätää vain poikkeuksellisesti tavallisella lailla. Tämä on seurausta siitä, että perustuslaissa oleva kotirauhan suojan lakivaraus mahdollistaa suojan rajoittamisen tavallisella lailla vain perusoikeuksien turvaamiseksi ja rikosten selvittämiseksi. Sitä vastoin kotirauhan ihmisoikeussuojan rajoittamiskriteerit eivät yleisellä tasolla estä siviilitiedustelutoimivaltuuksista säätämistä. Kotirauhan suojan näkökulmasta siviilitiedustelu onkin laajemmin mahdollista vain siinä kotirauhan ihmisoikeussuojan alueella, joka ei ole päällekkäistä perusoikeussuojan kanssa, esimerkiksi yritysten liiketiloissa. Edellä todettu asettaa ulkomaantiedustelua koskevan poikkeussäännöksen mielenkiintoiseen valoon. Asiaan liittyvän epäselvyyden vuoksi perustuslakivaliokunnan tulisi ottaa selkeästi kantaa perusoikeussuojan ulottuvuuteen ulkomaantiedustelussa.