Sosiaalinen kontrolli ja nuorisorikollisuus : epävirallisen sosiaalisen kontrollin yhteys rikolliseen käyttäytymiseen suomalaisilla 15–16-vuotiailla nuorilla
Rajajärvi, Jenina (2023-03-28)
Sosiaalinen kontrolli ja nuorisorikollisuus : epävirallisen sosiaalisen kontrollin yhteys rikolliseen käyttäytymiseen suomalaisilla 15–16-vuotiailla nuorilla
(28.03.2023)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023033134334
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023033134334
Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten sosiaalisten verkostojen luoman sosiaalisen pääoman tuottama epävirallinen sosiaalinen kontrolli on yhteydessä nuorten rikollisuuteen ja sen eri tyyppeihin Suomessa. Sosiaalista kontrollia on mitattu vanhempien kontrollin, yhteenkuuluvuuden ja seurustelun kautta. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan sukupuolen roolia nuorisorikollisuudessa. Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu epävirallisen sosiaalisen kontrollin, erityisesti Travis Hirschin (1969) teorian ja sen sovellusten ympärille. Epäviralliseen sosiaaliseen kontrolliin kytkeytyvät tiiviisti myös sosiaalisen pääoman teoriat ja teoreetikot, nuorten kohdalla erityisesti James Coleman (1988). Tutkielman aineistona käytetään vuoden 2016 nuorisorikollisuuskyselyä, jossa kartoitettiin 15–16-vuotiaiden rikoskäyttäytymistä ja uhrikokemuksia Suomessa. Menetelminä tutkimuksessa hyödynnetään lineaarista ja logistista regressioanalyysia.
Tulokset osoittavat, että epävirallinen sosiaalinen kontrolli on selkeästi yhteydessä 15–16-vuotiaiden nuorten tekemään rikollisuuteen Suomessa. Yhteydet nuorisorikollisuuteen ovat pääpiirteittäin samankaltaisia riippumatta siitä, onko kyseessä rikollisuuden kasautuminen, väkivalta, varkaudet, ilkivalta, alkoholin humalajuominen vai huumeiden käyttö.
Selkeintä ja vahvinta yhteys on vanhempien kontrollin sekä kumppanien lukumäärän kohdalla: vanhempien korkeampi kontrolli vähentää systemaattisesti nuorten todennäköisyyttä osallistua rikoksiin, kun taas yhden tai useampien seurustelukumppanin omaaminen kasvattaa todennäköisyyttä siihen, että nuori on tehnyt rikoksen. Myös vakituisen kumppanin olemassaolo on jossain määrin yhteydessä korkeampaan todennäköisyyteen tehdä rikoksia: nuoret, joilla on vakituinen kumppani, ovat syyllistyneet todennäköisemmin rikoksiin. Yhteyden voimakkuus vaihtelee rikostyypeittäin jonkin verran, ja on vahvinta nuorten humalajuomisen kohdalla.
Yhteenkuuluvuuden kytkökset nuorten rikoksiin ovat kaikkien rikostyyppien kohdalla samansuuntaisia: yhteenkuuluvuuden tunteet vähentävät todennäköisyyttä syyllistyä rikolliseen toimintaan. Yhteyden vahvuus kuitenkin vaihtelee hieman rikostyypeittäin. Koulussa tunnettu yhteenkuuluvuus on vahvimmin yhteydessä rikollisuuden kasautuneisuuteen, kun taas erityisesti humalajuomiseen tai huumeiden käyttöön koulussa tunnetulla yhteenkuuluvuudella ei ole vahvaa yhteyttä. Koulussa tunnettu yhteenkuuluvuus on vahvemmin yhteydessä rikollisuuteen kuin asuinalueella tunnettu yhteenkuuluvuus, joka on
tilastollisesti yhteydessä vain väkivaltarikoksiin.
Tulokset osoittavat, että nuorisorikollisuus on sukupuolittunutta, mutta erot jäävät varsin maltillisiksi. Vahvin yhteys sukupuolella on väkivaltarikollisuuteen, johon nuoret miehet syyllistyvät huomattavasti naisia todennäköisemmin. Heikoin yhteys sukupuolella on nuorten huumeiden käyttöön, varkauksiin ja humalajuomiseen.
Tulokset osoittavat, että epävirallinen sosiaalinen kontrolli on selkeästi yhteydessä 15–16-vuotiaiden nuorten tekemään rikollisuuteen Suomessa. Yhteydet nuorisorikollisuuteen ovat pääpiirteittäin samankaltaisia riippumatta siitä, onko kyseessä rikollisuuden kasautuminen, väkivalta, varkaudet, ilkivalta, alkoholin humalajuominen vai huumeiden käyttö.
Selkeintä ja vahvinta yhteys on vanhempien kontrollin sekä kumppanien lukumäärän kohdalla: vanhempien korkeampi kontrolli vähentää systemaattisesti nuorten todennäköisyyttä osallistua rikoksiin, kun taas yhden tai useampien seurustelukumppanin omaaminen kasvattaa todennäköisyyttä siihen, että nuori on tehnyt rikoksen. Myös vakituisen kumppanin olemassaolo on jossain määrin yhteydessä korkeampaan todennäköisyyteen tehdä rikoksia: nuoret, joilla on vakituinen kumppani, ovat syyllistyneet todennäköisemmin rikoksiin. Yhteyden voimakkuus vaihtelee rikostyypeittäin jonkin verran, ja on vahvinta nuorten humalajuomisen kohdalla.
Yhteenkuuluvuuden kytkökset nuorten rikoksiin ovat kaikkien rikostyyppien kohdalla samansuuntaisia: yhteenkuuluvuuden tunteet vähentävät todennäköisyyttä syyllistyä rikolliseen toimintaan. Yhteyden vahvuus kuitenkin vaihtelee hieman rikostyypeittäin. Koulussa tunnettu yhteenkuuluvuus on vahvimmin yhteydessä rikollisuuden kasautuneisuuteen, kun taas erityisesti humalajuomiseen tai huumeiden käyttöön koulussa tunnetulla yhteenkuuluvuudella ei ole vahvaa yhteyttä. Koulussa tunnettu yhteenkuuluvuus on vahvemmin yhteydessä rikollisuuteen kuin asuinalueella tunnettu yhteenkuuluvuus, joka on
tilastollisesti yhteydessä vain väkivaltarikoksiin.
Tulokset osoittavat, että nuorisorikollisuus on sukupuolittunutta, mutta erot jäävät varsin maltillisiksi. Vahvin yhteys sukupuolella on väkivaltarikollisuuteen, johon nuoret miehet syyllistyvät huomattavasti naisia todennäköisemmin. Heikoin yhteys sukupuolella on nuorten huumeiden käyttöön, varkauksiin ja humalajuomiseen.