Kohtalonkysymyksenä kestävyys : Kuinka kehittää Suomen eläkejärjestelmää

Abstract

Ihminen on merenkulkija elämän myrskyisellä merellä. Samoissa tuulissa seilaavat myös rakentamamme instituutiot. Tyynellä säällä aalloista pilkottavan karikon näkee pitkältä, mutta epävarmuuden pilvien kasaantuessa horisonttiin pätevä kapteeni tietää, että vahvarakenteisenkin laivan kurssia kannattaa korjata ennen kuin löytää itsensä myrskyn silmästä. Laskeva syntyvyys on ollut globaali trendi teollistuneissa maissa 1900-luvun puolivälin jälkeen. Suomessa syntyvyys laski merkittävästi 1970-luvun alkuun mennessä ja uusin sukellus alkoi 2010-luvulla. Väestön elinajanodote on samaan aikaan kasvanut merkittävästi parantuneen terveydenhuollon ja terveystiedon takia. Enää emme vuoraa talojamme asbestilla. Suomi nousi sotien jälkeen köyhästä maatalousyhteiskunnasta yhdeksi maailman rikkaimmista valtiosta. Rikastuva Suomi halusi tarjota vanhuksilleen toimeentulon ja siksi se alkoi maksamaan heille eläkkeitä. Koska rahaa ei vielä ollut kerääntynyt kasaksi asti, eläkkeet oli helpointa rahoittaa työssäkäyvien palkasta perittävällä maksulla. Heitä onneksi riitti; 1960-luvulla yli kolme kertaa enemmän suhteessa eläkeikäisiin kuin nykyään. Talouskasvun hedelmiä haluttiin jakaa kaikille ja etuusperusteinen jakojärjestelmä tarjosi tähän oivan työkalun. Eläkettä maksettiin työuran viimeisten vuosien palkkojen perusteella inflaatiolta suojattuna. Syntyvyyden lasku ja elinajanodotteen kasvu tekivät perustuksista kuitenkin kaltevat ja niitä on korjailtu uudistuksilla 1990-luvulta alkaen. Vuonna 2005 tehtiin suuri korjaus kurssiin ja käännöstä jatkettiin vielä vuonna 2017. Tehdyt uudistukset eivät kuitenkaan ole nykytutkimuksen valossa täysin onnistuneita tai täysin riittäviä. Kiertoreitti oli valittu huonosti ja myrsky häämöttää edelleen horisontissa. Ruotsi, Saksa, Kanada ja Japani ovat kohdanneet samanlaisia haasteita kuin Suomi, mutta ne käänsivät kurssiaan eri suuntaan tehdessään omia uudistuksiaan 1990–2000-luvuilla. He päättivät tehdä sumuisissa oloissa suurten muutosten sijaan mieluummin pienempiä ajantasaisia korjausliikkeitä. Tässä tutkimuksessa pyritään kartoittamaan Suomen eläkejärjestelmän reitillä olevia karikoita ja etsimään keinoja navigoida niiden lomitse. Tutkimuksessa käydään aluksi läpi teoriaa eläkejärjestelmistä ja niihin kohdistuvista riskeistä, jonka jälkeen nämä konseptit sidotaan kiinni Suomen nykymuotoiseen eläkejärjestelmään. Eläkejärjestelmän ja eläkemaksujen toimintamekanismeihin perehdytään syvemmin, jonka jälkeen tarkastellaan pitkän aikavälin ennusteita. Lopuksi Ruotsin, Saksan, Kanadan ja Japanin esimerkkien perusteella muodostetaan Suomen eläkejärjestelmään sopiva vakautusmekanismi, jonka vaikutuksia tarkastellaan simulaatiolaskelmissa. Tutkimuksen perusteella eläkejärjestelmää tulisi uudistaa jakamaan paremmin riskejä. Tämä onnistuu käytännössä uudistamalla rahastoinnin periaatteita sekä ottamalla käyttöön vakautusmekanismi. Vakautusmekanismin voi sitoa eläkemaksutasoon ja eläkkeiden korvausasteeseen palkoista. Poliittisella harkinnalla voidaan asettaa parametrit halutuille tasoille, jonka jälkeen järjestelmä voi kellua vapaasti. Ei tarvitse mennä läpi harmaan kiven, kun muistaa, että kaikki onnistuu hyvin, jos käymme aina käsiin järkevällä mielellä.