Todistelu velallisen epärehellisyys -rikoksissa : lainopillinen ja empiirinen tutkimus
Kaaja, Mira (2023-05-04)
Todistelu velallisen epärehellisyys -rikoksissa : lainopillinen ja empiirinen tutkimus
(04.05.2023)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023050942202
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023050942202
Tiivistelmä
Tämän tutkielman päätavoitteena on tutkia, miten velallisen epärehellisyys voidaan todistaa. Päätutkimuskysymykseen vastaamiseksi tutkitaan ensinnä lainopillisella metodilla, mitä kaikkea on näytettävä, jotta rikosoikeudellinen vastuu velallisen epärehellisyydestä muodostuu. Lisäksi päätutkimuskysymykseen vastataan empiiriseen aineistoon tukeutuen ja analysoiden sitä, millaista näyttöä velallisen epärehellisyyttä koskevissa käytännön oikeustapauksissa on käräjäoikeudessa esitetty ja miten käräjäoikeuden tuomioissa on argumentoitu näyttökysymyksiä.
Lainopillisen analyysin tuloksena tutkielmassa tunnistetaan näyttöä edellyttäviksi velallisen epärehellisyyden tunnusmerkistötekijöiksi asema velallisena, kriminalisoitu tekotapa, maksukyvyttömyyden aiheutuminen tai sen oleellinen pahentaminen (=seuraustunnusmerkki) ja tahallisuus. Tutkielman empiirisenä aineistona ovat Pirkanmaan käräjäoikeuden velallisen epärehellisyyttä ja törkeää velallisen epärehellisyyttä koskevat ratkaisut vuosilta 2018–2022. Analyysin keskeisenä tuloksena tutkielmassa havaitaan, että velallisen epärehellisyyden toteennäyttämiseksi käräjäoikeuksissa tukeudutaan erityisesti kirjalliseen näyttöön, joka huomattavan usein on sidoksissa velallisen kirjanpitoon. Analyysin perusteella velallisen epärehellisyyden toteennäyttäminen on kokonaisarviointia, jonka toteuttaminen edellyttää lainkäyttäjiltä monialaista osaamista ja talouden tunnuslukujen hyödyntämistä. Usein kirjanpidon tulkinnan apuna käytetään erityistarkastajien asiantuntemusta. Korkein oikeus on laajalla ratkaisukäytännöllään luonut velallisen epärehellisyys -rikoksissa esitettävän näytön arvioinnin tueksi selkeitä suuntaviivoja, joita seurataan melko systemaattisesti ainakin nyt analysoidun aineiston perusteella.
Empiirisen analyysin tuloksena havaitaan lisäksi, että käräjäoikeudessa näytöksi vastuun kohdentumisesta tiettyyn velallisen edustajaan ja hänen toimiensa tahallisuudesta on riittänyt vastaajan juridinen asema oikeushenkilössä. Rikosoikeudellisen vastuun muodostumista on argumentoitu näissä tilanteissa etenkin vastaajan selonottovelvollisuudella.
Lisäksi tutkielmassa tunnistetaan joitakin sellaisia todistamisen tapoja, joita analysoiduissa rikosprosesseissa ei ole juurikaan hyödynnetty, mutta joiden aktiivisempi käyttö voisi tukea rikosoikeudellisen vastuun muodostumista velallisen epärehellisyys -rikoksissa. Tällaisiksi alihyödynnetyiksi todistamisen tavoiksi tunnistetaan etenkin pesänhoitajan konkurssimenettelyssä tuottama aineisto sekä velallisyhtiöiden työntekijöiden kuuleminen.
Lainopillisen analyysin tuloksena tutkielmassa tunnistetaan näyttöä edellyttäviksi velallisen epärehellisyyden tunnusmerkistötekijöiksi asema velallisena, kriminalisoitu tekotapa, maksukyvyttömyyden aiheutuminen tai sen oleellinen pahentaminen (=seuraustunnusmerkki) ja tahallisuus. Tutkielman empiirisenä aineistona ovat Pirkanmaan käräjäoikeuden velallisen epärehellisyyttä ja törkeää velallisen epärehellisyyttä koskevat ratkaisut vuosilta 2018–2022. Analyysin keskeisenä tuloksena tutkielmassa havaitaan, että velallisen epärehellisyyden toteennäyttämiseksi käräjäoikeuksissa tukeudutaan erityisesti kirjalliseen näyttöön, joka huomattavan usein on sidoksissa velallisen kirjanpitoon. Analyysin perusteella velallisen epärehellisyyden toteennäyttäminen on kokonaisarviointia, jonka toteuttaminen edellyttää lainkäyttäjiltä monialaista osaamista ja talouden tunnuslukujen hyödyntämistä. Usein kirjanpidon tulkinnan apuna käytetään erityistarkastajien asiantuntemusta. Korkein oikeus on laajalla ratkaisukäytännöllään luonut velallisen epärehellisyys -rikoksissa esitettävän näytön arvioinnin tueksi selkeitä suuntaviivoja, joita seurataan melko systemaattisesti ainakin nyt analysoidun aineiston perusteella.
Empiirisen analyysin tuloksena havaitaan lisäksi, että käräjäoikeudessa näytöksi vastuun kohdentumisesta tiettyyn velallisen edustajaan ja hänen toimiensa tahallisuudesta on riittänyt vastaajan juridinen asema oikeushenkilössä. Rikosoikeudellisen vastuun muodostumista on argumentoitu näissä tilanteissa etenkin vastaajan selonottovelvollisuudella.
Lisäksi tutkielmassa tunnistetaan joitakin sellaisia todistamisen tapoja, joita analysoiduissa rikosprosesseissa ei ole juurikaan hyödynnetty, mutta joiden aktiivisempi käyttö voisi tukea rikosoikeudellisen vastuun muodostumista velallisen epärehellisyys -rikoksissa. Tällaisiksi alihyödynnetyiksi todistamisen tavoiksi tunnistetaan etenkin pesänhoitajan konkurssimenettelyssä tuottama aineisto sekä velallisyhtiöiden työntekijöiden kuuleminen.