Avopuolison jäämistöoikeudellinen asema

Abstract

Avoliitot ovat yleistyneet paitsi nuorten myös iäkkäämpien suomalaisten keskuudessa. Avoliittoa ei pidetä enää vain avioliittoa edeltävänä suhteen välivaiheena, vaan enenevässä määrin myös pysyvänä yhteiselämän muotona. Tämä on johtanut siihen, että avoliittoja päättyy yhä useammin erojen lisäksi myös kuolemiin. Tutkimuskysymyksenä tässä tutkielmassa on, millainen on avopuolison jäämistöoikeudellinen asema. Käsittelyssä painotetaan jäämistöoikeudellisen aseman muotoutumista lakimääräisesti. Tutkielmassa arvioidaan kuitenkin myös sitä, miten avolesken asumisen jatkuvuus voitaisiin turvata testamentilla ja miten testamenttia ja henkivakuutuksen peruuttamatonta edunsaajamääräystä voitaisiin hyödyntää keinoina sopia kuoleman varalta avolesken yhteistalouteen antaman panoksen hyvittämisestä. Tutkimusmetodina tutkielmassa käytetään oikeusdogmaattista tutkimusmetodia, sillä tarkoituksena on tulkita ja systematisoida voimassa olevaa oikeutta muun muassa lain esitöihin, oikeuskirjallisuuteen ja oikeuskäytäntöön tukeutuen.

Tutkielmassa avopuolison jäämistöoikeudellista asemaa pyritään hahmottamaan ensinnäkin selvittämällä, miten avopuolisoiden omistussuhteet määräytyvät toisen avopuolison kuoleman jälkeen toimitettavassa omaisuuden jäämistöerottelussa. Toiseksi tutkielmassa tulkitaan niitä edellytyksiä, joilla avoleskellä on oikeus avoliittolain 8 §:n mukaiseen hyvitykseen tai perusteettoman edun palautukseen kuolleen avopuolisonsa kuolinpesästä. Kolmantena selvitetään, millä edellytyksillä avoleski on oikeutettu perintökaaren 8:2:n mukaiseen avustukseen ja millaiset ovat avustuksen toteuttamistavat. Lisäksi arvioidaan avolesken mahdollisuuksia saada valtionperintöomaisuutta luovutetuksi itselleen perintökaaren 5:2:n nojalla tilanteessa, jossa hänen kuolleen avopuolisonsa perintö on perillisten ja testamentin puuttuessa mennyt valtiolle.

Tutkielma osoittaa, että avopuolison jäämistöoikeudellinen asema on lain nojalla edelleen turvaton, vaikka sitä onkin pyritty parantamaan muun muassa tuomalla hyvityssääntely lain tasolle ja lisäämällä avopuoliso perintökaaren 8:2:n mukaiseen avustukseen oikeutettujen piiriin. Oikeus hyvitykseen ei ollut avopuolisoille aidosti uusi etuus, sillä heillä oli jo ennen hyvityssääntelyä oikeus perusteettoman edun palautukseen vastaavin aineellisin edellytyksin. Harkinnanvarainen avustus puolestaan oli avoliittolain soveltamisalaan kuuluville avopuolisoille uusi etuus, mutta sekään ei harkinnanvaraisena ja usein määräaikaisena toteutettavana välttämättä turvaa avolesken toimeentuloa ja asumista ainakaan kovin pitkäksi aikaa. Lisäksi oikeus avustukseen koskee vain avoliittolain soveltamisalaan kuuluvia avopuolisoita eikä se siten tuo kuolemanvaraisturvaa lailla sääntelemättömien avoliittojen osapuolille.

Avopuolison heikko siviilioikeudellinen kuolemanvaraisturva antaa aihetta avopuolisoiden keskinäiselle jäämistösuunnittelulle. Avolesken asuminen, yksi hänen elämänsä perusedellytyksistä, voidaan pyrkiä turvaamaan ennen kaikkea hänen hyväkseen tehdyllä testamentilla. Muun muassa lakiosaperillisten oikeuksista kuitenkin seuraa, ettei edes testamentilla voida kaikissa tapauksissa turvata avoleskelle lesken vähimmäissuojaa vastaavaa suojaa.