Työntekijän henkinen pääoma yrityksen liikesalaisuutena - rajanveto henkilön vapaan ammattitaidon ja yrityksen suojattavan liikesalaisuuden välillä

Abstract

Elinkeinonharjoittajilla on perustellut intressit suojata arvokasta pääomaansa, eli luottamuksellisia tietojaan, ja siksi liikesalaisuuksien sääntely on tarpeen. Luottamuksellisen tiedon luvaton siirtyminen kilpailijalle on voitava estää. Samalla on kuitenkin huomioitava yksittäisten työntekijöiden vapaudet sekä elinkeinopoliittiset tavoitteet laajemminkin. Ei ole tarkoituksenmukaista asettaa kohtuuttomia esteitä kilpailevan liiketoiminnan syntymiselle. Liian laaja liikesalaisuuksien suoja voi rajoittaa työvoiman liikkuvuutta, mutta samalla yrityksen liikesalaisuuksien asianmukainen suojaaminen on tärkeää. Usein yrityksen liikesalaisuudet muodostuvat sen henkilöstön aikaansaannoksista ja samanaikaisesti yrityksen liikesalaisuuksia luodessa työntekijöiden ammattitaito ja osaaminen karttuvat. Aiemmalle työnantajalle kuuluvien liikesalaisuuksien erottaminen työntekijän vapaasti hyödynnettävästä henkisestä pääomasta voi aiheuttaa vaikeuksia paitsi tuomioistuimille, myös työntekijöille sekä heidän uusille työnantajilleen. Herää kysymyksiä siitä, millaisten tietojen hyödyntäminen on sallittua ja millaisten rangaistavaa. Oikeusvarmuuden ja ennakoitavuuden kannalta olisi tärkeää, että tällainen rajanveto ei tapahtuisi vasta tuomioistuimessa, vaan jo etukäteen joko lakisääteisesti tai sopimuksin.

Tutkielmassa tarkastellaan rajanvetoa henkilön vapaasti käytettävän ammattitaidon sekä yrityksen suojattavan liikesalaisuuden välillä. Rajanvedon keskiössä on liikesalaisuuden määritelmän täyttyminen, jota tutkielmassa analysoidaan. Tutkimusmetodina on oikeusdogmatiikka eli lainoppi. Tärkeimpinä lähteinä ovat luonnollisesti vuonna 2018 voimaantullut liikesalaisuuslaki, sen esityöt sekä ennen liikesalaisuuslain voimaantuloa liikesalaisuuksia säädelleet lukuisat lait ja niiden esityöt. Koska lainsäätäjä on linjannut, että rajanveto tehdään aina tapauskohtaisesti, rajanvetoon liittyvän oikeuskäytännön tutkiminen on myös merkittävässä roolissa.

Tutkielmassa havaitaan, että liikesalaisuusdirektiivi ei tyydyttävästi vastaa ammattitaidon ja liikesalaisuuden välistä rajanvetoa koskevaan ongelmaan ja että rajanveto on siten jätetty kansallisten lainsäädäntöjen tehtäväksi. Liikesalaisuuslain esitöissä linjataan, että rajanvedossa tulisi ottaa huomioon tiedon tallennemuoto, yksityiskohtaisuus ja yrityskohtaisuus. Oikeuskäytännössä sekä oikeuskirjallisuudessa tiedon tallennemuodon ei ole katsottu olevan hyvä rajanvetoperuste sillä sekä tallennetut että muistinvaraiset tiedot voivat johdonmukaisesti olla joko henkilön ammattitaitoa taikka yrityksen liikesalaisuutta. Tutkielmassa ilmenee, että tiedon yksityiskohtaisuuden ja yrityskohtaisuuden on puolestaan katsottu viittaavan tiedon luonteeseen liikesalaisuutena. Tutkielmassa havaitaan, että tiedon tosiasiallisilla suojaamistoimilla on huomattava merkitys tiedon luonnetta arvioitaessa. Vaikka tieto muuten täyttäisi liikesalaisuuden kriteerit, se voidaan katsoa henkilön ammattitaidoksi, jos yritys on laiminlyönyt sen tosiasiallisen suojaamisen. Ongelmien välttämiseksi yrityksen olisi suositeltavaa yksilöidä suojattavat liikesalaisuutensa ja etukäteisesti vetää raja mahdollisimman pitkälle liikesalaisuuksiensa ja työntekijöidensä ammattitaidon välillä kirjallisin sopimuksin.