Lääkäri ja liittolainen: Suomen valtion identiteetin tarkastelua sotilaallisen liittoutumattomuuden päättymisen jälkeen
Özdemir, Ekim (2023-10-10)
Lääkäri ja liittolainen: Suomen valtion identiteetin tarkastelua sotilaallisen liittoutumattomuuden päättymisen jälkeen
(10.10.2023)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20231115146713
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20231115146713
Tiivistelmä
Suomi luopui Nato-jäsenyyden myötä pitkäaikaisesta ulko- ja turvallisuuspoliittisesta linjasta, johon kuului ajatus valtion sotilaallisesta liittoutumattomuudesta. Näkemys sotilasliittojen ja suurvaltojen välisten jännitteiden ulkopuolella pysyttelevästä maasta – kansainvälisten suhteiden “lääkäristä” – oli ollut erityisesti kylmän sodan aikana osa Suomen itseymmärrystä.
Minkälaiseksi Suomen identiteetti on muotoutunut sotilaallisen liittoutumattomuuden aikakauden päättymisen jälkeen? Pro gradu -tutkielmassa tutkitaan Suomen valtion identiteettiä vallassa olevan poliittisen eliitin, valtioneuvoston ja tasavallan presidentin, näkemysten kautta. Tutkielmassa sovelletaan Anne Clunanin aspirationaalisen konstruktivismin käsitteistöä, jossa identiteetti muodostuu eliitin näkemyksistä maan poliittisesta tarkoituksesta ja kansainvälisestä asemasta. Aineistosta tunnistetaan myös Suomen keskeisimmät sisä- ja ulkoryhmät. Lisäksi identiteettiä peilataan aikaisempaan tutkimukseen Suomen ulkopoliittisista koulukunnista.
Aineiston valossa Suomen valtion identiteetissä on sekä pysyvyyden että muutoksen elementtejä. Pysyvyyttä on havaittavissa Suomen poliittista tarkoitusta kuvaavissa näkemyksissä. Yhteiskuntaa ohjaavat arvot ja periaatteet, joiksi eliitti määrittelee mm. demokratian, ihmisoikeudet ja oikeusvaltioperiaatteen, eivät ole luonteeltaan poikkeuksellisia. Pysyvyyttä kuvastaa myös “lääkäri”- mielikuvan jatkumo: liittoutumisesta huolimatta Suomi mielletään yhä kansainvälisten suhteiden “rakentajana” ja globaalien jännitteiden lieventäjänä.
Identiteettiin kohdistuvat muutokset tulevat esille erityisesti Suomen kansainvälisessä asemassa, jossa ilmenee selvempää intressipohjaisuutta ja kansallismielisyyttä. EU-politiikassa hallitus korostaa torjuvansa Suomelle haitallisia päätöksiä ja kohdentavansa kansainvälistä toimintaa maihin, jotka ovat valtiolle strategisesti tärkeitä. Nato-Suomi kuvataan aktiivisena ja liittokunnan velvoitteisiin vahvasti sitoutuneena jäsenenä. Liittolaisuus- ja kumppanuusajattelu läpileikkaa Suomen kansainvälistä roolia. Suhteet esim. Kiinaan ja Venäjään ymmärretään kahdenvälisyyden sijaan liittolaissuhteiden kautta.
Suomi mieltää itsensä samoihin sosiaalisiin ryhmiin erityisesti Pohjoismaiden, Yhdysvaltojen ja EU:n kanssa. Liittolaisena Suomi joutuu myös kehittämään suhteitaan Yhdysvaltojen ja Naton globaaleihin kumppaneihin, kuten Australiaan, Etelä-Koreaan ja Japaniin. Lisäksi Venäjän hyökkäyssota on keskeinen vedenjakaja, joka määrittää Suomen ulko- ja sisäryhmien muodostumista.
Suomen valtion identiteetti ei ole muuttumaton. Identiteettiin kohdistuu muutospainetta erityisesti vallassa olevan eliitin ulkopuolelta. Ahvenanmaan asema, Nato-Suomen suhtautuminen ydinaseisiin sekä hallituksen valitsema talouspoliittinen linja ovat esimerkkejä poliittisista kokonaisuuksista, jotka luovat jännitettä vallitsevalla identiteetille.
Minkälaiseksi Suomen identiteetti on muotoutunut sotilaallisen liittoutumattomuuden aikakauden päättymisen jälkeen? Pro gradu -tutkielmassa tutkitaan Suomen valtion identiteettiä vallassa olevan poliittisen eliitin, valtioneuvoston ja tasavallan presidentin, näkemysten kautta. Tutkielmassa sovelletaan Anne Clunanin aspirationaalisen konstruktivismin käsitteistöä, jossa identiteetti muodostuu eliitin näkemyksistä maan poliittisesta tarkoituksesta ja kansainvälisestä asemasta. Aineistosta tunnistetaan myös Suomen keskeisimmät sisä- ja ulkoryhmät. Lisäksi identiteettiä peilataan aikaisempaan tutkimukseen Suomen ulkopoliittisista koulukunnista.
Aineiston valossa Suomen valtion identiteetissä on sekä pysyvyyden että muutoksen elementtejä. Pysyvyyttä on havaittavissa Suomen poliittista tarkoitusta kuvaavissa näkemyksissä. Yhteiskuntaa ohjaavat arvot ja periaatteet, joiksi eliitti määrittelee mm. demokratian, ihmisoikeudet ja oikeusvaltioperiaatteen, eivät ole luonteeltaan poikkeuksellisia. Pysyvyyttä kuvastaa myös “lääkäri”- mielikuvan jatkumo: liittoutumisesta huolimatta Suomi mielletään yhä kansainvälisten suhteiden “rakentajana” ja globaalien jännitteiden lieventäjänä.
Identiteettiin kohdistuvat muutokset tulevat esille erityisesti Suomen kansainvälisessä asemassa, jossa ilmenee selvempää intressipohjaisuutta ja kansallismielisyyttä. EU-politiikassa hallitus korostaa torjuvansa Suomelle haitallisia päätöksiä ja kohdentavansa kansainvälistä toimintaa maihin, jotka ovat valtiolle strategisesti tärkeitä. Nato-Suomi kuvataan aktiivisena ja liittokunnan velvoitteisiin vahvasti sitoutuneena jäsenenä. Liittolaisuus- ja kumppanuusajattelu läpileikkaa Suomen kansainvälistä roolia. Suhteet esim. Kiinaan ja Venäjään ymmärretään kahdenvälisyyden sijaan liittolaissuhteiden kautta.
Suomi mieltää itsensä samoihin sosiaalisiin ryhmiin erityisesti Pohjoismaiden, Yhdysvaltojen ja EU:n kanssa. Liittolaisena Suomi joutuu myös kehittämään suhteitaan Yhdysvaltojen ja Naton globaaleihin kumppaneihin, kuten Australiaan, Etelä-Koreaan ja Japaniin. Lisäksi Venäjän hyökkäyssota on keskeinen vedenjakaja, joka määrittää Suomen ulko- ja sisäryhmien muodostumista.
Suomen valtion identiteetti ei ole muuttumaton. Identiteettiin kohdistuu muutospainetta erityisesti vallassa olevan eliitin ulkopuolelta. Ahvenanmaan asema, Nato-Suomen suhtautuminen ydinaseisiin sekä hallituksen valitsema talouspoliittinen linja ovat esimerkkejä poliittisista kokonaisuuksista, jotka luovat jännitettä vallitsevalla identiteetille.