Hoivan ja tasa-arvon neuvottelut lapsiperheissä
Lepistö, Taru (2023-12-18)
Hoivan ja tasa-arvon neuvottelut lapsiperheissä
(18.12.2023)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202401244230
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202401244230
Tiivistelmä
Tämä Pro Gradu -tutkielma tarkastelee hoivan ja tasa-arvon neuvotteluja lapsiperheissä. Vuonna 2022 voimaan tullut perhevapaauudistus lisäsi isälle kiintiöityjen perhevapaiden määrää, sekä teki vapaiden pitämisestä joustavampaa. Perhevapaauudistus on ollut suomalaisen tasa-arvopolitiikan tavoitteena pitkään, sillä vaikka sosiaalipolitiikka on tukenut vanhempien yhtäläistä oikeutta työhön ja hoivaan, on isien pitämien perhevapaiden määrä jäänyt pieneksi. Tällä on nähty olevan merkittäviä vaikutuksia naisten työmarkkina-asemaan ja työelämän tasa-arvoon.
Tutkielman analyysi perustuu viiden pienen lapsen vanhemman parihaastatteluun. Aineiston avulla selvitetään sitä, miten perhevapaauudistukseen liittyvät tasa-arvotavoitteet tulevat eletyksi lapsiperheiden vanhempien arjessa. Tutkielmassa vastataan siihen, miten hoivasta perheissä neuvotellaan ja millaisia perusteluja jakoon liitetään, miten hoivan sukupuolittuneisuutta ylläpidetään tai murretaan ja millainen ymmärrys tasa-arvosta haastatteluissa rakentuu. Aineiston analyysi on inspiroitunut diskurssianalyysista.
Tutkielman teoreettinen tausta paikantuu hyvinvointivaltion tutkimukseen ja miten sukupuolten tasa-arvoa on Suomessa edistetty pohjoismaisen kahden elättäjän ja kahden hoivaajan -ideaalin mukaisesti. Tasa-arvon ajaminen ei kuitenkaan ole ollut suoraviivaista, vaan 1990-luvun hyvinvointivaltion uusliberalistinen käänne on merkinnyt familistisen perhepolitiikan ja perheiden valinnan vapauden vahvistumista. Lisäksi taustoitus avaa tasa-arvomallin kannalta tärkeää työn ja perheen yhdistämisen tutkimusta. Hoiva ja sukupuolitapaisuus analyyttisina käsitteinä jäsentävät analyysia.
Aineistosta muodostuu kaksi erilaista tapaa jakaa ja merkityksellistää hoivaa ja tasa-arvoa. Ne parit, joiden hoivan neuvotteluissa sukupuolitapaisuutta ylläpidettiin, merkityksellistivät hoivaa rennon refleksiivisyyden kautta. Tällöin hoivan jakoa kehysti ymmärrys tasa-arvoisesta vanhemmuudesta, vaikka hoiva jakautui perinteisin tavoin. Rennon refleksiivisyyden kautta hoivan jako nähtiin arjen vaivattomana ja sujuvana etenemisenä ja tasa-arvo yhteisen hyvän eteen työskentelynä. Sukupuolitapaisuutta aktiivisesti murtamaan pyrkivien parien hoivan jakoa kuvastaa jakamisen järjestelmät, jotka ovat kompetenssiin ja preferenssiin perustuvia systemaattisia käytäntöjä. Hoiva merkityksellistyi näiden parien puheessa tiedostavana tasa-arvona, jonka tarkoituksena oli jakaa arjen kuormaa tasan. Haastatteluissa tasa-arvo rakentui limittäin hyvän vanhemmuuden kanssa.
Yhteiskunnan rakenteet ovat vaikuttaneen kaikkien parien hoivan neuvotteluihin. Niiden parien, joiden työmarkkina-asema poikkesi perinteisestä palkkatyöstä, oli vaikea tai lähes mahdoton jakaa perhevapaita. Kuvitellessaan yhdenlaisia perheitä, perhevapaajärjestelmä ei ota huomioon perheiden todellisia mahdollisuuksia jakaa hoivaa.
Tutkielman analyysi perustuu viiden pienen lapsen vanhemman parihaastatteluun. Aineiston avulla selvitetään sitä, miten perhevapaauudistukseen liittyvät tasa-arvotavoitteet tulevat eletyksi lapsiperheiden vanhempien arjessa. Tutkielmassa vastataan siihen, miten hoivasta perheissä neuvotellaan ja millaisia perusteluja jakoon liitetään, miten hoivan sukupuolittuneisuutta ylläpidetään tai murretaan ja millainen ymmärrys tasa-arvosta haastatteluissa rakentuu. Aineiston analyysi on inspiroitunut diskurssianalyysista.
Tutkielman teoreettinen tausta paikantuu hyvinvointivaltion tutkimukseen ja miten sukupuolten tasa-arvoa on Suomessa edistetty pohjoismaisen kahden elättäjän ja kahden hoivaajan -ideaalin mukaisesti. Tasa-arvon ajaminen ei kuitenkaan ole ollut suoraviivaista, vaan 1990-luvun hyvinvointivaltion uusliberalistinen käänne on merkinnyt familistisen perhepolitiikan ja perheiden valinnan vapauden vahvistumista. Lisäksi taustoitus avaa tasa-arvomallin kannalta tärkeää työn ja perheen yhdistämisen tutkimusta. Hoiva ja sukupuolitapaisuus analyyttisina käsitteinä jäsentävät analyysia.
Aineistosta muodostuu kaksi erilaista tapaa jakaa ja merkityksellistää hoivaa ja tasa-arvoa. Ne parit, joiden hoivan neuvotteluissa sukupuolitapaisuutta ylläpidettiin, merkityksellistivät hoivaa rennon refleksiivisyyden kautta. Tällöin hoivan jakoa kehysti ymmärrys tasa-arvoisesta vanhemmuudesta, vaikka hoiva jakautui perinteisin tavoin. Rennon refleksiivisyyden kautta hoivan jako nähtiin arjen vaivattomana ja sujuvana etenemisenä ja tasa-arvo yhteisen hyvän eteen työskentelynä. Sukupuolitapaisuutta aktiivisesti murtamaan pyrkivien parien hoivan jakoa kuvastaa jakamisen järjestelmät, jotka ovat kompetenssiin ja preferenssiin perustuvia systemaattisia käytäntöjä. Hoiva merkityksellistyi näiden parien puheessa tiedostavana tasa-arvona, jonka tarkoituksena oli jakaa arjen kuormaa tasan. Haastatteluissa tasa-arvo rakentui limittäin hyvän vanhemmuuden kanssa.
Yhteiskunnan rakenteet ovat vaikuttaneen kaikkien parien hoivan neuvotteluihin. Niiden parien, joiden työmarkkina-asema poikkesi perinteisestä palkkatyöstä, oli vaikea tai lähes mahdoton jakaa perhevapaita. Kuvitellessaan yhdenlaisia perheitä, perhevapaajärjestelmä ei ota huomioon perheiden todellisia mahdollisuuksia jakaa hoivaa.