Urheilijan Covid-19
Vanhatalo, Juho (2023-12-01)
Urheilijan Covid-19
Vanhatalo, Juho
(01.12.2023)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202402268786

Tiivistelmä
Tutkimuksen aiheena oli urheilijan COVID-19. Tutukimus toteutettiin
kirjallisuuskatsauksena. Urheilijoille taudin merkitys on ollut erityisen suuri. Mahdollisten
terveysvaikutusten lisäksi haasteita ovat aiheuttaneet erilaiset sulut ja matkustusrajoitukset.
Myös kilpailutoiminta oli pitkään tauolla ja etenkin kansainväliset kilpailut kärsivät
merkittävästi. Tarkoitus oli selvittää taudin leviämistä, esiintyvyyttä, kestoa, taudinkuvaa ja
erityisesti vaikutusta urheilijan suorituskykyyn. Jo ennen työn aloittamista oli selvää, että
urheilijan COVID-19 on vähän tutkittu aihe ja monet kysymykset siihen liittyen ovat yhä
avoinna. Suuren aineiston kontrolloituja tutkimuksia aiheesta ei käytännössä ole.
Aineistona käytettiin valmiiksi merkittyjä aihetta käsitteleviä artikkeleita, jotka on julkaistu
tieteellisissä lehdissä ja tietokannoissa. Lisäksi käytiin läpi Pubmed ja Medline tietokantojen
aiheeseen liittyvät artikkelit. Aiheen ajankohtaisuuden vuoksi kirjoitusprosessin aikana
mukaan sisällytettiin useita uusia tutkimuksia. Kirjoitusprosessin alusta asti tavoite oli
julkaista työ Duodecim-lehdessä, joten työssä noudatettiin lehden kirjoitusohjeita
katsaukselle. Lehden ohjeen mukaan rajattiin lähteiden määrä neljäänkymmeneen.
Nykytiedon mukaan COVID-19 on lievempi ja kestoltaan lyhyempi urheilijoilla. Urheilun
positiivisen vaikutuksen taustalla ajatellaan olevan ekserkiinien eritys urheilun aikana.
Ekserkiineillä on positiivinen vaikutus monen elimen toimintaan. Erityisen suurta huolta
pandemian alussa aiheutti raportointi myokardiitin suuresta esiintyvyydestä. Myöhemmissä
tutkimuksissa on todettu, että urheilijan riski sairastua myokardiittiin COVID-19-infektion
yhteydessä on muuta väestöä huomattavasti alhaisempi. Muulla väestöllä toteutetuissa
tutkimuksissa taudin kesto on lyhentynyt uusien varianttien myötä kuitenkin merkittävästi.
Kesto ei myöskään eronnut merkittävästi tavallisesta flunssasta. Urheilijoiden riski joutua
sairaalaan COVID-19-infektion takia on hyvin vähäinen. Urheilijat eivät tutkimusten mukaan
ole myöskään muuta väestöä alttiimpia sairastumiselle COVID-19-tautiin. Vaikutus
suorituskykyyn on tutkimusten mukaan väliaikainen ja se ei koske kaikkia urheilijoita.