Pakon normatiivinen luonnehdinta työperäisessä ihmiskaupassa

Abstract

Tutkielmassa analysoidaan rikoslain 25 luvun 3 §:n ihmiskaupan tunnusmerkistöön kuuluvan pakkotyön käsitteen oikeudellista merkityssisältöä ja pakon normatiivista luonnetta kyseisessä kontekstissa. Tavoitteena on täsmentää tulkintaa siitä, milloin työperäisen ihmiskaupan piirteitä omaavassa tosielämän tapahtumainkulussa on kyse rikosoikeudellisesti rangaistavasta pakosta ja siten tarkoituksesta saattaa henkilö pakkotyöhön. Pakon merkityssisältöä lähestytään sekä kansainvälisen ihmisoikeusdoktriinin että rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen tulkintavaikutukset huomioiden. Tutkielma on luonteeltaan rikoslainopillinen, eli siinä tulkitaan ja systematisoidaan rikosoikeusnormeja ja hyödynnetään lähteenä oikeuslähteitä. Tutkielmassa havaittiin, että ihmisoikeusdoktriinin ja rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen tulkintavaikutusten välillä on ristiriitoja, jotka eivät ole yksinkertaisesti sovitettavissa. Pakko ja pakottaminen ovat jo lähtökohtaisesti luonteeltaan abstrakteja käsitteitä, joiden konkreettinen merkityssisältö täsmentyy yleensä yhteydessä muihin rikossäännöksen tunnusmerkistötekijöihin. Pakolle on kuitenkin tunnistettavissa rikosoikeudessa yhtenäinen tulkintapolku, jonka varassa pakkoa yleensä tulkitaan. Pakko edellyttää vapauteen kohdistuvissa rikoksissa ja pakkotilassa lähtökohtaisesti näyttöä pakotettuun kohdistuneesta varteenotettavasta eli riittävän voimakkaasta ja välittömästä uhasta, jonka johdosta pakotetun toisintoimismahdollisuuksien ovat pistemäisessä hetkessä rajoittuneet minimiin. Tämän tulkintapolun katsotaan edustavan laillisuusperiaatteen puoltamaa, ennakoitavissa olevaa pakon merkityssisällön tulkintaa. Pakolle on kuitenkin omaksuttu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ihmiskauppaa ja pakkotyötä koskevassa oikeuskäytännössä täysin erilaiset edellytykset, jotka ohjaavat pakon laajaan tulkintaan ihmiskaupan kontekstissa. Ihmisoikeusdoktriinin valossa pakkoa edeltävä uhkaus voi olla ihmiskaupassa myös hienovaraista, hiljalleen uhrin tahdonmuodostukseen vaikuttavaa uhkaa. Lisäksi pakko voi ihmisoikeusdoktriinin valossa syntyä vasta kesken hyväksikäyttömenettelyn, eli vaikka uhri olisi alun perin vapaaehtoisesti suostunut työhön. Tulkintakannanottona lausutaan, että ihmiskaupan kontekstissa pakko edellyttää syntyäkseen uhkausta, mutta uhkauksen varteenotettavuuden eli voimakkuuden ja välittömyyden rajojen tulkinnassa tulisi ottaa huomioon ne ihmiskaupan tunnusmerkistössä säädetyt keinot, joilla on epäasiallisesti vaikutettu uhrin tahdonmuodostukseen. Pakon tulkinnassa tulisi ihmiskaupan ja pakkotyön kontekstissa korostaa sitä, oliko uhrille uhkauksen johdosta jäänyt muuta todellista ja hyväksyttävää toimintamahdollisuutta, kuin jäädä tekijänsä vaikutusvallan alaiseksi ja alistua työntekoon. Merkitystä pakon tulkinnassa tulisi antaa myös työn kohtuuttomuudelle. Kohtuuttomuuden vaatimusta tulisi tulkita kuitenkin vain suhteessa työhön, ei uhrin kokonaisvaltaisiin elinolosuhteisiin, kuten vapaa-ajan rajoituksiin tai majoitusolosuhteisiin.