Petopoliittinen perintö : susi kansanedustajien poliittisessa puheessa 1971–2021
Kantinkoski, Sari (2024-02-29)
Petopoliittinen perintö : susi kansanedustajien poliittisessa puheessa 1971–2021
(29.02.2024)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024032212503
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024032212503
Tiivistelmä
Tässä tutkielmassa tarkastelen kansanedustajien Suomen eduskunnan täysistunnoissa käyttämiä puheenvuoroja sudesta ajanjaksolla 1971–2021. Näitä puheenvuoroja on aineistossani kaikkiaan 432. Tutkielmassa pyrin löytämään vastauksia siihen, millaista eläinkuvaa kansanedustajat puheenvuoroissaan sudesta rakentavat ja miten tämä kuva muuttunut, sekä miten puheenvuorot linkittyvät lähihistorian merkittäviin lainsäädäntöhankkeisiin, tai muihin merkittäviin poliittisiin tapahtumiin, kuten Suomen EU- jäsenyyteen. Lisäksi tarkoituksenani on selvittää mitä eduskunnassa esitetyllä susipuheella tavoitellaan.
Kaikki puheenvuorot olen koonnut Excel-taulukkoon. Kansanedustajien susipuheen analysoinnissa olen käyttänyt diskurssianalyysiä ja sisällönanalyysiä, sekä Perelmanin argumentaatioanalyysiä. Tutkielman inspiraationa on toiminut Sara Ahmedin teos Tunteiden kulttuuripolitiikkaa ja lisäksi olen käyttänyt muuta kulttuurihistoriaan, eläinetiikkaan ja ympäristösosiologiaan liittyvää tutkimusta.
Puheenvuorot on analysoitu puolueittain, ja ne on teemoitettu sen mukaan, mitä susiin liittyviä aiheita puheessa kulloinkin käsitellään, kuten metsästystä, suojelua, susien aiheuttamia vahinkoja tai yksilömäärää, tieteellistä tutkimusta tai tunnetta. Puheenvuoroista on analysoitu myös kansanedustajien käyttämät argumentaatiotekniikat ja tarkasteltu sitä onko kansanedustajien susipuheessa tapahtunut määrällisiä tai laadullisia muutoksia.
Puolueista eniten sudesta puhuvat Keskustapuolueen ja uutena puhujaryhmänä Perussuomalaisten kansanedustajat. Pääasiallisesti eduskunnassa esitetty susipuhe linkittyy lainsäädäntöhankkeiden, kuten metsästyslain ja riistahallintolain käsittelyyn, sekä budjettikeskusteluihin, joissa puhutaan etenkin vahingoista. Myös muut merkittävät ajanjaksot, kuten suden rahoitus 1973, EU-jäsenyys 1995, sekä riistahallintolain muutos ja törkeän metsästysrikoksen säätäminen rikoslakiin 2011 näkyvät edeltävästi susipuheen runsastumisena. Vuodesta 2015 kansanedustajien susipuheen määrässä ja laadussa on tapahtunut selvä muutos. Pelkoon liittyvän tunnepuheen määrä on kasvanut, samoin kvasiloogisen, eli näennäisesti loogisen, mutta epäjohdonmukaisen argumentoinnin määrä. Kansanedustajien susipuheen tarkoituksena on muuttaa lainsäädäntöä, tai säilyttää se entisellään käsiteltävästä asiasta riippuen.
Mahdollinen jatkokysymys tutkielman aiheeseen liittyen voisi liittyä hallinnon rooliin polarisoituneessa susikysymyksessä. Toinen huomionarvoinen kysymys on se, voiko susien metsästys tosiasiallisesti ratkaista konfliktin, vai onko se osaltaan konfliktia ylläpitävä tekijä?
Kaikki puheenvuorot olen koonnut Excel-taulukkoon. Kansanedustajien susipuheen analysoinnissa olen käyttänyt diskurssianalyysiä ja sisällönanalyysiä, sekä Perelmanin argumentaatioanalyysiä. Tutkielman inspiraationa on toiminut Sara Ahmedin teos Tunteiden kulttuuripolitiikkaa ja lisäksi olen käyttänyt muuta kulttuurihistoriaan, eläinetiikkaan ja ympäristösosiologiaan liittyvää tutkimusta.
Puheenvuorot on analysoitu puolueittain, ja ne on teemoitettu sen mukaan, mitä susiin liittyviä aiheita puheessa kulloinkin käsitellään, kuten metsästystä, suojelua, susien aiheuttamia vahinkoja tai yksilömäärää, tieteellistä tutkimusta tai tunnetta. Puheenvuoroista on analysoitu myös kansanedustajien käyttämät argumentaatiotekniikat ja tarkasteltu sitä onko kansanedustajien susipuheessa tapahtunut määrällisiä tai laadullisia muutoksia.
Puolueista eniten sudesta puhuvat Keskustapuolueen ja uutena puhujaryhmänä Perussuomalaisten kansanedustajat. Pääasiallisesti eduskunnassa esitetty susipuhe linkittyy lainsäädäntöhankkeiden, kuten metsästyslain ja riistahallintolain käsittelyyn, sekä budjettikeskusteluihin, joissa puhutaan etenkin vahingoista. Myös muut merkittävät ajanjaksot, kuten suden rahoitus 1973, EU-jäsenyys 1995, sekä riistahallintolain muutos ja törkeän metsästysrikoksen säätäminen rikoslakiin 2011 näkyvät edeltävästi susipuheen runsastumisena. Vuodesta 2015 kansanedustajien susipuheen määrässä ja laadussa on tapahtunut selvä muutos. Pelkoon liittyvän tunnepuheen määrä on kasvanut, samoin kvasiloogisen, eli näennäisesti loogisen, mutta epäjohdonmukaisen argumentoinnin määrä. Kansanedustajien susipuheen tarkoituksena on muuttaa lainsäädäntöä, tai säilyttää se entisellään käsiteltävästä asiasta riippuen.
Mahdollinen jatkokysymys tutkielman aiheeseen liittyen voisi liittyä hallinnon rooliin polarisoituneessa susikysymyksessä. Toinen huomionarvoinen kysymys on se, voiko susien metsästys tosiasiallisesti ratkaista konfliktin, vai onko se osaltaan konfliktia ylläpitävä tekijä?