Synnytys- ja puerperaali-infektiot Varhan alueella vuosina 2013-2022
Vilen, Aino (2024-03-26)
Synnytys- ja puerperaali-infektiot Varhan alueella vuosina 2013-2022
Vilen, Aino
(26.03.2024)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024032813490

Tiivistelmä
Elimistössä tapahtuvien fysiologisten, immunologisten ja mekaanisten tekijöiden vuoksi raskaana olevat ja synnyttäneet naiset ovat alttiimpia infektioille kuin muut samanikäiset naiset. Puerperaali- tai lapsivuodeajaksi sanotaan aikaväli 6–8 viikkoa eteenpäin synnytyksestä. Puerperaaliajan infektioita ovat muun muassa endometriitti, virtsatieinfektio, mastiitti, haavainfektio, korionamnioniitti tai laskimotukkotulehdus. Vaarallisimmillaan infektio voi johtaa puerperaalisepsikseen, jossa infektio aiheuttaa vähintään yhden elimen häiriön. Puerperaali-infektioiden esiintyvyys Suomessa on noin 2 %. Puolestaan puerperaalisepsiksen esiintyvyys Suomessa on noin 0.1–0.65 %. Maailmanlaajuisesti sepsis on kolmanneksi yleisin äitikuolleisuuden aiheuttaja, erityisesti kehittyvissä maissa. Puerperaali- infektiolle altistavia tekijöitä ovat muun muassa ensisynnyttäjyys, monikkoraskaus, lihavuus, keisarileikkaus ja ennenaikainen synnytys. Yleisimmät mikrobit, jotka aiheuttavat puerperaali- infektioita ovat Escherichia coli, Streptococcus agalactiae, Staphylococcus aureus, Streptococcus pyogenes ja Enterococcus feacalis. Infektio on usein peräisin sukupuolielimistä tai virtsateistä.
Tämän opinnäytetyön tavoite on kuvailla synnytysten määrää ja kestoa, synnytystapaa, sekä synnyttäjiin liittyviä tekijöitä, kuten ikää ja painoa. Lisäksi tarkoituksena on tarkastella puerperaali-infektioiden määrää ja laatua Varhan alueella.
Opinnäytetyö muodostuu retrospektiivisestä rekisteripohjaisesta aineistosta, jossa on mukana kaikki Tyksissä tapahtuneet synnytykset vuosilta 2013–2022. Synnytykseen ja synnyttäjään liittyvät tiedot poimittiin iPana-tietokannasta. Mahdolliset hoitoon liittyvät infektiot, joita synnyttäjille oli kirjattu, poimittiin Sairaalan Antibiootit ja infektioseuranta (SAI) järjestelmästä. Tutkimuksessa tarkasteltiin aikajaksoa 4 viikkoa ennen synnytystä ja 6 viikkoa synnytyksen jälkeen. Aineiston poiminnan ja pseudonyisoinnin toteutti Auria Tietopalvelut. Pseudonymisoitu aineisto analysoitiin tietoturvallisessa Atolli ympäristössä. Tämä opinnäytetyö on tehty osittain yhteistyössä LK Iiris Airaksisen kanssa, joka tarkastelee omassa työssään mikrobietiologiaa puerperaali-infektioiden taustalla.
Tutkimusajanjaksolla syntyi Varhan alueella 39878 lasta. Suurin osa eli 94 % lapsista syntyi täysiaikaisina (> 37 raskausviikkoa). Synnyttäjien ikä nousi tutkimusajanjaksolla tilastollisesti merkitsevästi: vuonna 2013 äidin keskimääräinen ikä oli 29.9 ja vuonna 2022 se oli 31 vuotta. Alatiesynnytys oli yleisin synnytystapa (83 %), ja sektioon päätyi 17 % synnyttäjistä. Avustetun synnytyksen menetelmistä imukuppi oli yleisin. Puerperaali-infektion esiintyvyys oli tutkimuksessamme 4 %, ja yleisin infektio oli endometriitti. Puerperaalisepsiksen esiintyvyys oli 0.24 %.
Tässä opinnäytetyössä havaittu puerperaali-infektioiden ja -sepsiksen esiintyvyys vastaa aiempaa Suomessa havaittua. Myös sektioiden osuus synnytyksistä on linjassa aiempien Suomessa tehtyjen tutkimusten kanssa. Äidin iän merkitsevä nousu yhdeksän vuoden ajanjaksolla oli odotettava löydös, sillä Suomessa ensisynnyttäjien ikä on ollut nousujohteinen jo jonkin aikaa. Tutkimus on merkittävä, koska on tärkeä ymmärtää, miten äitiin liittyvät tekijät ja synnytystapa vaikuttavat infektioriskiin.