Kilpailuoikeudellinen vahingonkorvaus : Tarkastelussa kartellien vahinko-olettama
Pirinen, Henna (2024-05-02)
Kilpailuoikeudellinen vahingonkorvaus : Tarkastelussa kartellien vahinko-olettama
(02.05.2024)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024050326012
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024050326012
Tiivistelmä
Euroopan parlamentti ja neuvosto antoivat vuonna 2014 direktiivin koskien kilpailuoikeudellisia vahingonkorvauksia. Direktiivi implementoitiin Suomessa kaksi vuotta myöhemmin lailla kilpailuoikeudellisista vahingonkorvauksista. Direktiivin vaikutuksia ei ole kattavasti käsitelty suomalaisessa oikeuskirjallisuudessa. Tutkielman tarkoituksena onkin selvittää, mitä muutoksia direktiivi aiheutti Suomen lainsäädäntöön. Vaikutusten tutkiminen on tärkeää, jotta voidaan muodostaa selkeä kuva siitä, millainen kilpailuoikeudellisia vahingonkorvauksia koskeva oikeustila on Suomessa nykypäivänä.
Direktiivin 17 artiklassa säädetään kartelleja koskevasta kumottavissa olevasta vahinko-olettamasta, jonka mukaan kartellien oletetaan aiheuttaneen vahinkoa, jollei vahingonaiheuttaja toisin näytä. Tämä laissa säädetty olettama, eli legaalinen presumptio, on tutkielman tutkimuskohteena. Vaikka olettama vaikuttaa ensisilmäykseltä yksinkertaiselta, jättää direktiivi sen soveltamiseen liittyviä oikeudellisesti merkittäviä kysymyksiä avoimeksi. Direktiivissä ei määritellä tarkasti kartellin, vahingon tai rikkomiseen syyllistyneen käsitteitä. Direktiivissä ei myöskään vastata kysymykseen siitä, kuinka vahvaa näyttöä vahingonaiheuttajan on esitettävä olettaman kumoamiseksi. Vahinko-olettaman käytännön merkitys suomalaisessa oikeuskäytännössä selviää vasta tulevina vuosina, kun sen käytöstä saadaan soveltamiskokemusta ja tulkintaratkaisuja tuomioistuimissa. Olettaman tutkiminen on kuitenkin tärkeää jo nyt, jotta ongelmat osataan tunnistaa tulevaisuuden vahingonkorvausoikeudenkäynneissä.
Tutkielmassa pyritään lainopin avulla selvittämään vahinko-olettaman soveltamisala ja laajuus. Tutkielmassa esitetään nykymuotoisen vahinko-olettaman soveltamisessa esiintyviä ongelmia ja mahdollisia ratkaisuja ongelmiin. Koska vahinko-olettamaa ei ole vielä kertaakaan sovellettu Suomessa, perustuvat havainnot pääosin ulkomaiseen oikeuskirjallisuuteen. Ratkaisuja pyritään etsimään myös muiden EU:n jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksistä.
Tutkielmassa todetaan, että olettamus vahingon aiheutumisesta ei käytännössä tuo juurikaan lisäarvoa vahingonkorvausvaatimuksen esittäjille, jos vahingon määrän osoittaminen on ongelmallista. Vahinkoolettama ei koske vahingon määrää, vaan vahingonkärsijän on edelleen osoitettava kärsimänsä vahingon suuruus. Vahinko-olettama käytännössä vain asettaa oikeudenkäynnin lähtökohdan vahingon määrän todistamiseen. Lisäksi vahinko-olettaman soveltamisalan tulkinnanvaraisuus aiheuttaa epävarmuutta olettaman soveltamisessa. Tutkielman johtopäätös on, että nykymuotoinen vahinko-olettama ei saavuta sille asetettuja tavoitteita.
Direktiivin 17 artiklassa säädetään kartelleja koskevasta kumottavissa olevasta vahinko-olettamasta, jonka mukaan kartellien oletetaan aiheuttaneen vahinkoa, jollei vahingonaiheuttaja toisin näytä. Tämä laissa säädetty olettama, eli legaalinen presumptio, on tutkielman tutkimuskohteena. Vaikka olettama vaikuttaa ensisilmäykseltä yksinkertaiselta, jättää direktiivi sen soveltamiseen liittyviä oikeudellisesti merkittäviä kysymyksiä avoimeksi. Direktiivissä ei määritellä tarkasti kartellin, vahingon tai rikkomiseen syyllistyneen käsitteitä. Direktiivissä ei myöskään vastata kysymykseen siitä, kuinka vahvaa näyttöä vahingonaiheuttajan on esitettävä olettaman kumoamiseksi. Vahinko-olettaman käytännön merkitys suomalaisessa oikeuskäytännössä selviää vasta tulevina vuosina, kun sen käytöstä saadaan soveltamiskokemusta ja tulkintaratkaisuja tuomioistuimissa. Olettaman tutkiminen on kuitenkin tärkeää jo nyt, jotta ongelmat osataan tunnistaa tulevaisuuden vahingonkorvausoikeudenkäynneissä.
Tutkielmassa pyritään lainopin avulla selvittämään vahinko-olettaman soveltamisala ja laajuus. Tutkielmassa esitetään nykymuotoisen vahinko-olettaman soveltamisessa esiintyviä ongelmia ja mahdollisia ratkaisuja ongelmiin. Koska vahinko-olettamaa ei ole vielä kertaakaan sovellettu Suomessa, perustuvat havainnot pääosin ulkomaiseen oikeuskirjallisuuteen. Ratkaisuja pyritään etsimään myös muiden EU:n jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksistä.
Tutkielmassa todetaan, että olettamus vahingon aiheutumisesta ei käytännössä tuo juurikaan lisäarvoa vahingonkorvausvaatimuksen esittäjille, jos vahingon määrän osoittaminen on ongelmallista. Vahinkoolettama ei koske vahingon määrää, vaan vahingonkärsijän on edelleen osoitettava kärsimänsä vahingon suuruus. Vahinko-olettama käytännössä vain asettaa oikeudenkäynnin lähtökohdan vahingon määrän todistamiseen. Lisäksi vahinko-olettaman soveltamisalan tulkinnanvaraisuus aiheuttaa epävarmuutta olettaman soveltamisessa. Tutkielman johtopäätös on, että nykymuotoinen vahinko-olettama ei saavuta sille asetettuja tavoitteita.