Lumenviipymien merkitys vaivaispajun (Salix herbacea) kasvuympäristönä
Päkkilä, Pihla (2024-05-13)
Lumenviipymien merkitys vaivaispajun (Salix herbacea) kasvuympäristönä
(13.05.2024)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024052235092
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024052235092
Tiivistelmä
Lumenviipymät ovat alueita, joilta lumipeite sulaa selvästi muuta ympäristöä hitaammin. Niiden esiintymiseen sekä laajuuteen vaikuttavat monet tekijät, esimerkiksi maaston korkeus, tuntureiden topografiset muodot, rinteen suunta, kaltevuus sekä tuulisuus. Suomessa lumenviipymiä esiintyy eniten Käsivarren suurtuntureilla, Utsjoella sekä Inarin pohjoisosissa, jotka vapautuvat lumesta kesä-elokuun aikana. Vaivaispaju (Salix herbacea) on kaksikotinen, maanmyötäisesti kasvava matala paju, joka on yksi yleisimmistä putkilokasveista myöhään paljastuvilla lumenviipymillä. Vaivaispaju esiintyy pääosin arktisilla alueilla tuntureilla ja vuoristoissa. Se vaatii ympäristössään jonkin asteista häirintää, kuten lumipeitteen tai vähäistä kilpailua, jotta se voi varmistaa oman paikkansa avoimissa kasviyhteisöissä. Suurin uhka vaivaispajulle on sen ensisijaisen elinympäristön, lumenviipymien, vähentyminen. Vaivaispajun ennustetaan häviävän etenkin eteläisimmiltä esiintymispaikoiltaan. Tällä hetkellä se on luokiteltu silmälläpidettäväksi.
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, suosiiko vaivaispaju lumenviipymiä kasvuympäristönään. Koska vaivaispaju on huono kilpailija, oletan sen suosivan kasvuympäristönään melko aikaisin sulavia lumenviipymiä: näillä paikoilla kasvuolosuhteet eivät ole äärimmäisen ankarat, mutta kilpailu muiden varpujen kanssa on melko vähäistä. Samoin oletan vaivaispajun peittävyyden pienenevän varpujen peittävyyden kasvaessa.
Aineistoni koostui 65 lumenviipymästä (Pallas-Ounastunturit, Utsjoki, Saariselkä ja Enontekiö), joilta kasvillisuus tutkittiin linjaotannalla (1 linja/lumenviipymä) kasvillisuusruutujen avulla. Tutkin vaivaispajun suhteellista peittävyyttä kasvillisuuden kokonaispeittävyydestä yleistetyn lineaarisen sekamallin avulla. Vastemuuttujina käytin lumenviipymäisyyden astetta, korkeutta merenpinnasta sekä varpujen suhteellista osuutta.
Vaivaispajun suhteellinen peittävyys oli suurimmillaan tutkimuslinjojen puolivälissä. Varpujen suhteellisen osuuden kasvaessa vaivaispajun suhteellinen osuus pieneni kasvillisuusruuduilla ja kangasmaisessa ympäristössä vaivaispajua ei ollut lainkaan. Myös korkeuden kasvaessa vaivaispajun suhteellinen osuus pieneni. Lajin oletetaan rajautuvan lumenviipymille kilpailun ja/tai epäsuotuisten abioottisten olosuhteiden takia elinympäristön ulkopuolella. Liian myöhään sulavilla lumenviipymillä kasvukausi ja –olot ovat liian ankarat vaivaispajulle, mikä nähdään vaivaispajun suhteellisen osuuden pienentymisenä sekä korkeuden että lumenviipymäisyyden asteen kasvaessa.
Vaivaispaju suosii siis paikkoja, joissa lumi säilyy pitkään ja jotka eivät kuitenkaan sula liian myöhään vaivaispajun kasvun ja lisääntymisen onnistumiseksi. Vähälumisissa paikoissa kilpailu on todennäköisesti liian suurta vaivaispajulle. Ympäristöolosuhteiden muuttuessa vaivaispajun leviäminen tämänhetkisen elinympäristörajan ulkopuolelle on rajallista. Koska pohjoisella pallonpuoliskolla arktiset alueet ovat ilmastonmuutoksen myötä vaarassa kadota kokonaan, vaivaispaju ja monet muut lumenviipymien lajit voivat säilyä vain sopeutumalla uusiin ympäristöoloihin fenotyyppisellä plastisuudella tai adaptiivisella evoluutiolla.
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, suosiiko vaivaispaju lumenviipymiä kasvuympäristönään. Koska vaivaispaju on huono kilpailija, oletan sen suosivan kasvuympäristönään melko aikaisin sulavia lumenviipymiä: näillä paikoilla kasvuolosuhteet eivät ole äärimmäisen ankarat, mutta kilpailu muiden varpujen kanssa on melko vähäistä. Samoin oletan vaivaispajun peittävyyden pienenevän varpujen peittävyyden kasvaessa.
Aineistoni koostui 65 lumenviipymästä (Pallas-Ounastunturit, Utsjoki, Saariselkä ja Enontekiö), joilta kasvillisuus tutkittiin linjaotannalla (1 linja/lumenviipymä) kasvillisuusruutujen avulla. Tutkin vaivaispajun suhteellista peittävyyttä kasvillisuuden kokonaispeittävyydestä yleistetyn lineaarisen sekamallin avulla. Vastemuuttujina käytin lumenviipymäisyyden astetta, korkeutta merenpinnasta sekä varpujen suhteellista osuutta.
Vaivaispajun suhteellinen peittävyys oli suurimmillaan tutkimuslinjojen puolivälissä. Varpujen suhteellisen osuuden kasvaessa vaivaispajun suhteellinen osuus pieneni kasvillisuusruuduilla ja kangasmaisessa ympäristössä vaivaispajua ei ollut lainkaan. Myös korkeuden kasvaessa vaivaispajun suhteellinen osuus pieneni. Lajin oletetaan rajautuvan lumenviipymille kilpailun ja/tai epäsuotuisten abioottisten olosuhteiden takia elinympäristön ulkopuolella. Liian myöhään sulavilla lumenviipymillä kasvukausi ja –olot ovat liian ankarat vaivaispajulle, mikä nähdään vaivaispajun suhteellisen osuuden pienentymisenä sekä korkeuden että lumenviipymäisyyden asteen kasvaessa.
Vaivaispaju suosii siis paikkoja, joissa lumi säilyy pitkään ja jotka eivät kuitenkaan sula liian myöhään vaivaispajun kasvun ja lisääntymisen onnistumiseksi. Vähälumisissa paikoissa kilpailu on todennäköisesti liian suurta vaivaispajulle. Ympäristöolosuhteiden muuttuessa vaivaispajun leviäminen tämänhetkisen elinympäristörajan ulkopuolelle on rajallista. Koska pohjoisella pallonpuoliskolla arktiset alueet ovat ilmastonmuutoksen myötä vaarassa kadota kokonaan, vaivaispaju ja monet muut lumenviipymien lajit voivat säilyä vain sopeutumalla uusiin ympäristöoloihin fenotyyppisellä plastisuudella tai adaptiivisella evoluutiolla.