Turun lumenkaatopaikat ja kierrätyspisteet mikromuovin lähteinä

Abstract

Mikromuovi on moderni ongelma, jonka kehittyminen alkoi lähes 200 vuotta sitten, kun ensimmäinen synteettinen muovi keksittiin. Tämän jälkeen muovin valmistus ja käyttö kasvoivat tasaisesti, kunnes maailmansodat ja 1950-luvun vauras nousukausi johtivat muovin valmistuksen ja kulutuksen moninkertaistumiseen. Eduistaan huolimatta muovi ei ole täydellinen raaka-aine, vaan se hajoaa ja kuluu itsestään ympäristön ja kulutuksen vaikutuksista. Tämä hajoamistuote on mikromuovia, jonka haittoja ja esiintymistä luonnossa on alettu ymmärtää vasta vähän aikaa sitten. Mikromuovilla on huomattu olevan vaikutuksia esimerkiksi eläinten käyttäytymiseen, mikä aiheuttaa huolta siitä, miten se tulee vaikuttamaan ihmiseen ja maailmaan tulevaisuudessa. Tutkimuksessa tarkastellaan kahta potentiaalista lähdettä, joiden uskotaan levittävän merkittävästi mikromuovia ympäristöönsä ja vesistöihin. Työtä varten toteutettiin kaksi erilaista tutkimusta, joilla pyrittiin analysoimaan ja ymmärtämään kunkin tutkimuskohteen roolia mikromuovin synnyssä ja leviämisessä. Ensimmäisessä tutkimuksessa kerättiin suodatettavia vesinäytteitä lumenkaatopaikkojen läheisyydessä virtaavista vesistöistä. Tutkimuksen tarkoituksena oli nähdä, virtasiko vedessä mikromuovia ja miten muovin määrä muuttuisi kauempana lumenkaatopaikasta. Toisessa tutkimuksessa arvioitiin julkisten kierrätyspisteiden roolia mikromuovin levittäjinä. Tämä toteutettiin aluetta ensin kuvaamalla ja sitten analysoimalla kuvia ja paikkatietoaineistoa hyödyntäen. Tutkimuksissa onnistuttiin keräämään näytteet ja tulokset koskien lumenkaatopaikkojen ja kierrätyspisteiden rooleja mikromuovin lähteinä. Lumekaatopaikkojen sulamisvesissä ei näkynyt merkittävästi muovia. Suodatinpapereista löytynyt muovi täytti mikromuovin vaatimukset, ja sen havainnointi toteutettiin mikroskoopilla. Kierrätyspisteiden analysoinnissa voitiin selkeästi listata useita tutkittuja kohteita erittäin merkittäviksi mikromuovin levittäjiksi ja muutamat vähemmän merkittäviksi. Yhdenkään kierrätyspisteen tilanne ei kuitenkaan ollut kaikilla osa-alueilla hyvä ja tähän tulisi puuttua kaupungin ja vastuuyrityksen puolesta. Tulokset eivät olleet sitä, mitä alun perin odotettiin. Oletuksena oli, että kierrätyspisteiden tilanne ei olisi niin huono, kuin se oli ja että suodatintutkimuksessa olisi löydetty enemmän muovia. Lumenkaatopaikkojen tuloksien luotettavuutta haastaa vesinäytteen puolentoista litran suuruisten vesinäytteiden koko, sekä keruun ajankohta. Näin ollen tutkimuksen toteuttaminen uudelleen myöhemmällä ajankohdalla, suuremmalla aineistolla sekä tieteellisemmällä suodatusmetodilla olisi järkevää tuloksien varmentamisen vuoksi. Kierrätyspisteiden analyysissä huomattiin, kuinka niiden sotkuisuus ja muovin leviämisen helppous olivat yhdistelmä huonoa suunnittelua ja ihmisten välinpitämättömyyttä. Laajempaa ymmärrystä varten tulisi analysoida useampi kierrätyspiste, mutta tutkimuksen otannan valossa tarvitaan selkeitä toimia nykyisille kierrätyspisteille. Johtopäätöksinä työstä voidaan todeta varmuudella kierrätyspisteiden selkeä rooli mikromuovin synnyssä ja leviämisessä, sekä tarve tarkemmalle jatkotutkimukselle lumenkaatopaikkojen roolista mikromuovin levittäjinä.