Monitoteutuvuus empiirisenä teesinä

Abstract

Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on monitoteutuvuus. Monitoteutuvuuden perusajatus on se, että saman funktion voi toteuttaa toisistaan eroavat fysikaaliset rakenteet. Esimerkiksi ihmissilmä ja mustekalan silmä ovat toisistaan eroavia fysikaalisia rakenteita, jotka toteuttavat saman funktion. 1960-luvulla varhaiset funktionalistit esittivät teesin monitoteutuvuudesta funktionalistisen mielenteoriansa tueksi. He argumentoivat esimerkiksi monitoteutuvuuteen vedoten, että psykologiset tilamme, kuten kipu, värinäkö tai muistaminen, ovat funktionaalisia. Tarkoittaen sitä, että psykologiset funktiomme voisivat toteutua toisistaan merkitsevästi eroavissa fysikaalisissa systeemeissä tai rakenteissa. Monitoteutuvuus on toiminut kanonisena argumenttina esimerkiksi ei-reduktiivisten mielenteorioiden puolesta sekä psykologian ja erityistieteiden reduktiota vastaan, joskaan ei ilman ongelmia. Monitoteutuvuuden kritisoijat ovat huomauttaneet, että empiirinen väite ihmisten ja muiden lajien psykologisten tilojen monitoteutuvuudesta on perustunut kuvitteellisiin esimerkkeihin ja analogioihin. Monitoteutuvuuteen liittyvä keskustelu on sittemmin siirtynyt kohti empiiristä ilmapiiriä, jossa pääosin neurotieteellisen datan avulla pyritään selvittämään psykologisten tilojen sekä niitä toteuttavien fysikaalisten rakenteiden vastaavuutta. Pro gradu -tutkielmani tavoitteena on tarkastella monitoteutuvuuden teesin empiiristä vakuuttavuutta. Tutkielmassani käsittelen monitoteutuvuuden historiaa, tarkempaa määritelmää ja ehtoja. Tarkastelen edellisten ehtojen ja määritelmän avulla kolmea erilaista empiiristä tutkimusesimerkkiä, jotka pyrkivät kukin osoittamaan neurotieteelliseen tutkimustietoon vedoten jonkin tietyn psykologisen tilan toteutumisen toisistaan eroavissa fysikaalisissa systeemeissä tai rakenteissa. Tutkielmassani päädyn lopputulemaan, että monitoteutuvuutta puoltavia empiirisiä tutkimustuloksia on tulkittu epäjohdonmukaisesti.