Automaattiset hallintopäätökset ja niiden vahingonkorvaus – katsaus uuteen yleislainsäädäntöön

Abstract

Tutkielma käsittelee automaattista päätöksentekoa julkisessa hallinnossa ja siihen liittyvää vahingonkorvausvastuuta erityisesti uuden yleislainsäädännön kontekstissa. Tutkielmassa tarkastellaan uutta lainsäädäntöä ja sen muodostamia velvollisuuksia viranomaiselle ja pohditaan uuden aiheesta annetun lainsäädännön vaikutuksia vahingonkorvausvastuun syntymiseen. Lisäksi tarkastellaan sitä, miten uusi lainsäädäntö turvaa vahingonkärsijää. Tutkielmassa tarkastellaan automaattisen hallintopäätöksen eri vaiheita ja pohditaan uuden lainsäädännön valossa, millaisia kohtuullisia vaatimuksia automaation käyttäjälle voidaan päätöksenteon eri vaiheissa asettaa. Tavoitteena on selventää, miten nämä kohtuudella asetettavat vaatimukset ja uusi lainsäädäntö vaikuttavat vahingonkorvausvastuun syntymiseen, mikäli virhetilanteita ilmenee. Lisäksi tutkielman tavoitteena on tarkastella uutta yleislainsäädäntöä kriittisesti. Tutkielmassa käytetyt metodit ovat lainopillisia. Tutkielmassa käytetään aineistona voimassa olevaa oikeutta, jota tulkitaan oikeuskirjallisuuden, lain esitöiden ja erilaisten suositusten sekä selvitysten avulla. Tutkielmassa päädytään siihen, että uusi lainsäädäntö turvaa vahingonkärsijää erityisesti ennaltaehkäisemällä vahinkoja ja turvaamalla tehokkaasti virkavastuun osoittamista, mikäli päätöksenteossa syntyy vahinkoa. Automaattista päätöksentekoa hyödyntävälle viranomaiselle muodostuva keskeinen velvollisuus kohdistuu päätöksenteon prosessin ja tehtävänjaon riittävään dokumentaatioon. Uusi sääntely on joustavaa ja mahdollistaa automaattisen päätöksenteon hyödyntämisen laajasti eri käyttötarkoituksiin. Tutkielmassa todetaan lisäksi, että automaattisen päätöksenteon vahingonkorvausoikeudelliset haasteet ovat suurissa määrin samankaltaisia jo aiemmin vahingonkorvauksen yhteydessä kohdattujen haasteiden kanssa. Tutkielmassa todetaan kuitenkin, että uudessa yleislainsäädännössä on myös kohtia, jotka voivat tulevaisuudessa koitua haasteiksi. Lainsäädäntö esimerkiksi vaikuttaisi tehokkaasta tehtävänjaosta huolimatta asettavan suhteellisen paljon vastuuta yksinomaan automaattisen päätöksenteon käsittelysääntöjen luojalle. Lisäksi lainsäädännössä jää epäselväksi, millaisia oikeusvaikutuksia ilman käyttöönottopäätöstä tehdyllä päätöksellä on sen saajalle. Uuden kotimaisen tutkimuksen tekeminen aiheesta on toivottavaa etenkin, jos aiheesta saadaan oikeuskäytäntöä.