Velallisen itsekriminointisuoja ulosotossa ja konkurssissa

Abstract

Itsekriminointisuojan periaatteen voi tiivistää siten, ettei rikoksesta epäiltyä tai syytettyä saa pakottaa tunnustamaan omaa syyllisyyttään tai muutoin myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen. Kuitenkin, hallituksen esityksessä konkurssilain 24 §:n muuttamisesta (HE 86/2012) todetaan, että oikeusjärjestelmässämme on paljon menettelyjä, joissa henkilöitä pakkokeinojen uhalla velvoitetaan antamaan viranomaisille tietoja eri seikoista. Edelleen hallituksen esityksessä todetaan, että on oltava mahdollisimman selkeäesti pääteltävissä, milloin tietojen antamiseen velvoitettu henkilö voi lain mukaan kieltäytyä niitä antamasta. Tutkielmani tarkoituksena on tarkastella, miten itsekriminointisuojaa toteutetaan ulosotto- ja konkurssilainsäädännössä ja miten kyseiset ratkaisut toteuttavat täytäntöönpanomenettelyille asetettuja tavoitteita niin velallisen kuin velkojankin näkökulmasta. Arvioin, onko velallisen oikeusturvan ja etenkin ratkaisujen ennustettavuuden näkökulmasta tarkoituksenmukaista, että ulosotto- ja konkurssimenettelyssä on päädytty erilaisiin ratkaisuihin, ulosottokaaressa palomuurisääntelyyn ja konkurssilaissa vaikenemismalliin. Arvioin myös itsekriminointisuojan ulottuvuutta täytäntöönpanoprosesseissa sen suhteen, tuottaako se velalliselle vain oikeuden pysyä passiivisena prosessissa vai myös oikeuden antaa totuudenvastaisia lausumia. Tutkimus on lainopillinen ja olen hyödyntänyt lähteinä lakitekstiä, hallituksen esityksiä ja oikeuskirjallisuutta. Ulosotossa käytössä oleva palomuurimalli toteuttaa osapuolten etuja täytäntöönpanomenettelyissä merkittävästi paremmin kuin konkurssimenettelyssä käytössä oleva vaikenemismalli. Mielestäni on tärkeää, että lainsäädäntökehitystä ja uusien ratkaisujen pohtimista jatketaan, sillä oikeusvarmuuden näkökulmasta ei ole tarkoituksenmukaista, että ratkaisut eivät ole symmetrisiä, velkojat eri menettelyissä eivät ole samassa asemassa ja samojen säännöksen tulkinta muuttuu jatkuvasti korkeimman oikeuden tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisujen seurauksena. Mielestäni on keskeistä, että lainsäädäntö on selkeää ja yksiselitteistä, eikä laintulkinnassa tapahtuisi merkittäviä muutoksia liiallisesti.