Eläinsuojelurikoksen kvalifiointiperusteet

Abstract

Tutkielmassa selvitetään törkeän eläinsuojelurikoksen kvalifiointiperusteiden sisältöä eli sitä, mikä tekee jostakin menettelystä nimenomaan törkeän eläinsuojelurikoksen. Rikoslain 17 luvun 14 a §:ssä säädettyjä eläinsuojelurikoksen ankaroittamis- eli kvalifiointiperusteita ovat rikoksen tekeminen erityisen raa’alla tai julmalla tavalla, rikoksen kohdistuminen huomattavan suureen määrään eläimiä ja rikoksella huomattavan taloudellisen hyödyn tavoitteleminen. Kvalifiointiperusteen täyttymisen ohella aina edellytetään, että rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Tutkielmassa selvitetään erityisesti vuosina 2011–2022 annettujen käräjä- ja hovioikeuksien tuomioiden avulla, mitä seikkoja tuomioistuimet huomioivat arvioidessaan, täyttääkö menettely jonkin eläinsuojelurikoksen kvalifiointiperusteen ja onko teko myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Tutkielma on oikeusdogmaattinen ja erityisesti käytännön lainopillinen. Rikoslainopin ohella oikeustapausten tulkinnassa on myös empiirinen näkökulma. Tutkielman johtopäätös on, että törkeän eläinsuojelurikoksen kvalifiointiperusteita ja rikoksen kokonaistörkeyttä arvioidaan perusteesta riippumatta hyvin eri tavoin ja kyse on tapauskohtaisesta harkinnasta. Tutkielman aineiston perusteella erityisen raakaa tai julmaa tekotapaa arvioitaessa huomioitavia seikkoja ovat muun muassa eläimelle aiheutetun kärsimyksen suuruus ja kärsimyksen pitkittäminen, eläinten kuoleminen teon seurauksena ja menehtymiseen kulunut aika, rikoksen kohteena olleen eläimen alisteinen asema ja eläinsuojelusäännösten vastaisen menettelyn kesto. Kvalifiointiperusteen eläinten huomattavan suuresta määrästä täyttyminen riippuu eläinlajista, mutta lajista riippumatta rikoksen kohteena on täytynyt olla yli kymmenen eläintä. Kvalifiointiperustetta huomattavan suuren taloudellisen hyödyn tavoittelusta on arvioitu harvoin. Huomattavaa taloudellista hyötyä voidaan tavoitella eläintuotannon ohella myös muuten. Kokonaistörkeysarvostelussa tapauskohtaisesti arvioitavia seikkoja ovat olleet muun muassa vastaajan suhtautuminen viranomaisen, yleensä valvontaeläinlääkärin, käskyihin ja kehotuksiin, teon kohteena olleiden eläinten määrä ja rikottujen eläinsuojelusäännösten laatu.