Seksuaalisesta ahdistelusta de lege ferenda : De lege ferenda -tutkimus seksuaalisen ahdistelun (RL 20:6) ensimmäisen momentin toisen kohdan tekotapojen rinnastettavuudesta vakavuudeltaan kosketteluun
Rahkonen, Ida (2024-06-03)
Seksuaalisesta ahdistelusta de lege ferenda : De lege ferenda -tutkimus seksuaalisen ahdistelun (RL 20:6) ensimmäisen momentin toisen kohdan tekotapojen rinnastettavuudesta vakavuudeltaan kosketteluun
(03.06.2024)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024062558333
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024062558333
Tiivistelmä
Koskemattomuuden ja seksuaalisen itsemääräämisoikeuden lähtökohdille pohjautuva seksuaalirikoslain kokonaisuudistus oli osa Sanna Marinin hallitusohjelman turvallisen oikeusvaltion tavoitteita. Seksuaalinen ahdistelu koskettelutekoina on ollut rikos vuodesta 2014. Vuoden 2023 alussa voimaan tullut seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistö kattaa koskettelun lisäksi myös muita tekotapoja. Rikoslain 20 luvun 6 pykälän ensimmäisen momentin toisen kohdan mukaan seksuaaliseen ahdisteluun syyllistyy se, joka kosketteluun voimakkuutensa tai toistuvuutensa vuoksi vakavuudeltaan rinnastettavalla tavalla sanallisesti, lähettämällä tai esittämällä viestin tai kuvan, ottamalla kuvan tai itseään paljastamalla, taikka muulla vastaavalla tavalla tekee toiselle seksuaalisen teon, joka on omiaan loukkaamaan tämän seksuaalista itsemääräämisoikeutta.
Tunnusmerkistötekijä ”kosketteluun voimakkuutensa tai toistuvuutensa vuoksi vakavuudeltaan rinnastettavalla tavalla” jättää tunnusmerkistön ulkopuolelle tekoja, jotka ovat seksuaalisia ja jotka loukkaavat seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Vakavuuskriteeri myös normalisoi muulla tavoin kuin koskettelemalla tehtyä seksuaalista väkivaltaa, kun se viestii, etteivät muilla tekotavoilla tehdyt ahdisteluteot ole lähtökohtaisesti yhtä vakavia koskettelun kanssa. Kaikenlainen seksuaalinen väkivalta on kuitenkin vakavaa, ja sillä on seurauksia uhrin elämään. Seksuaalisen väkivallan yleisille muodoille, kuten ahdistelulle ja häirinnälle on tyypillistä, että ne nähdään normaaliin vuorovaikutukseen kuuluvana huonona käytöksenä ja määritellään epätodennäköisemmin rikoksiksi.
Keskeisenä syynä säännöksen sanamuodolle on ollut rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen täsmällisyyden vaatimus. Tutkielman tarkoituksena on arvioida, mitä vaatimuksia laillisuusperiaate täsmällisyydelle asettaa, ja onko laillisuusperiaatteelle annettua hahmotusta seksuaalisen ahdistelun yhteydessä pidettävä tarpeettoman tiukkana. De lege ferenda -tutkielmassa hyödynnetään lainopin metodin lisäksi kriittistä diskurssianalyysiä, ja tutkielma on feministisesti suuntautunut. Tutkielmassa arvioidaan lainvalmisteluaineistoa, mukaan lukien lainvalmistelussa annettuja lausuntoja siitä näkökulmasta, suhtaudutaanko niissä seksuaaliseen ahdisteluun ja häirintään vähättelevästi tai normalisoivatko ne niitä. Tutkielmassa analysoidaan, voitaisiinko säännöksen suojelukohdetta, seksuaalista itsemääräämisoikeutta turvata paremmin.
Tutkielman perusteella laillisuusperiaatteen arviointia seksuaalisen ahdistelun yhteydessä pidetään tiukkana verrattuna muiden relevanttien tunnusmerkistöjen sääntelytarkkuuteen. Rajanvetotilanteet eivät ole rikosoikeusjärjestelmässä poikkeuksellisia, ja myös koskettelutekojen yhteydessä muille tunnusmerkistötekijöille on vakiintuneesti annettu oikeuskäytännössä merkitystä. Lainvalmisteluaineistossa seksuaalista ahdistelua ja häirintää normalisoivia puhetapoja esiintyy. Seksuaalista itsemääräämisoikeutta tulisi suojata paremmin tarkastelemalla sitä myös sen sallitun käytön osalta, ja vakavuuskriteeri tulisi säännöksestä poistaa.
Tunnusmerkistötekijä ”kosketteluun voimakkuutensa tai toistuvuutensa vuoksi vakavuudeltaan rinnastettavalla tavalla” jättää tunnusmerkistön ulkopuolelle tekoja, jotka ovat seksuaalisia ja jotka loukkaavat seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Vakavuuskriteeri myös normalisoi muulla tavoin kuin koskettelemalla tehtyä seksuaalista väkivaltaa, kun se viestii, etteivät muilla tekotavoilla tehdyt ahdisteluteot ole lähtökohtaisesti yhtä vakavia koskettelun kanssa. Kaikenlainen seksuaalinen väkivalta on kuitenkin vakavaa, ja sillä on seurauksia uhrin elämään. Seksuaalisen väkivallan yleisille muodoille, kuten ahdistelulle ja häirinnälle on tyypillistä, että ne nähdään normaaliin vuorovaikutukseen kuuluvana huonona käytöksenä ja määritellään epätodennäköisemmin rikoksiksi.
Keskeisenä syynä säännöksen sanamuodolle on ollut rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen täsmällisyyden vaatimus. Tutkielman tarkoituksena on arvioida, mitä vaatimuksia laillisuusperiaate täsmällisyydelle asettaa, ja onko laillisuusperiaatteelle annettua hahmotusta seksuaalisen ahdistelun yhteydessä pidettävä tarpeettoman tiukkana. De lege ferenda -tutkielmassa hyödynnetään lainopin metodin lisäksi kriittistä diskurssianalyysiä, ja tutkielma on feministisesti suuntautunut. Tutkielmassa arvioidaan lainvalmisteluaineistoa, mukaan lukien lainvalmistelussa annettuja lausuntoja siitä näkökulmasta, suhtaudutaanko niissä seksuaaliseen ahdisteluun ja häirintään vähättelevästi tai normalisoivatko ne niitä. Tutkielmassa analysoidaan, voitaisiinko säännöksen suojelukohdetta, seksuaalista itsemääräämisoikeutta turvata paremmin.
Tutkielman perusteella laillisuusperiaatteen arviointia seksuaalisen ahdistelun yhteydessä pidetään tiukkana verrattuna muiden relevanttien tunnusmerkistöjen sääntelytarkkuuteen. Rajanvetotilanteet eivät ole rikosoikeusjärjestelmässä poikkeuksellisia, ja myös koskettelutekojen yhteydessä muille tunnusmerkistötekijöille on vakiintuneesti annettu oikeuskäytännössä merkitystä. Lainvalmisteluaineistossa seksuaalista ahdistelua ja häirintää normalisoivia puhetapoja esiintyy. Seksuaalista itsemääräämisoikeutta tulisi suojata paremmin tarkastelemalla sitä myös sen sallitun käytön osalta, ja vakavuuskriteeri tulisi säännöksestä poistaa.