Tekijöiden ja verkkosisällönjakopalveluiden väliset oikeudet ja velvollisuudet - DSM-direktiivin pohjalta uudistettu tekijänoikeuslainsäädäntö artiklan 17 näkökulmasta

Abstract

Tänä päivänä hyvin suuri osa tekijänoikeudella suojatusta sisällöstä päätyy digitaalisille alustoille, monille teoksille sen ollessa joko pääasiallinen tai jopa ainoa jakelukanava. Digitaalinen kehitys on muuttanut yhteiskunnassamme sitä, millä tavoin teoksia ja muita suojattuja aineistoja esimerkiksi luodaan ja hyödynnetään. Tekijänoikeudella suojattujen aineistojen jakelu on kokenut suuria muutoksia digitaalisten palveluiden ja tietoverkon kapasiteetin kasvaessa 2010-luvulta alkaen. Muuttuneen toimintaympäristön myötä ympäröivä lainsäädäntökehys oli jäänyt kehityksen jalkoihin ja edellytti nopeita ja suuriakin muutoksia oikeustilan selkeyttämiseksi ja tekijänoikeusmarkkinoilla toimivien osapuolten oikeuksien turvaamiseksi sekä velvollisuuksien hahmottamiseksi. Tavoitteena oli siis yleisesti ottaen tuoda EU:n tekijänoikeussääntely tähän päivään.

Tämä tutkielma käsittelee tekijöiden ja verkkosisällönjakopalveluiden välisiä oikeuksia ja velvollisuuksia. Oikeustilaa tutkitaan Euroopan unionin (EU) tekijänoikeussääntelyn sekä kansallisen tekijänoikeuslainsäädäntömme valossa, erityisesti DSM-direktiivin (Digital Single Market 2019/790) ja siihen sisältyvän artiklan 17 aiheuttamista muutoksista käsin. Kyseinen artikla käsittelee nimenomaan verkkosisällönjakopalveluita ja niiden vastuita suhteessa tekijöihin. Tutkielmassa käsitellään DSM-direktiivin taustoja sekä tavoitteita EU:ssa, direktiivin implementointia Suomessa osaksi kansallista lainsäädäntöämme, sekä sen tuloksena syntynyttä uudistettua tekijänoikeuslakia. Tutkimus keskittyy verkkosisällönjakopalveluiden toimintaan liittyvään lainsäädäntökehykseen, eli direktiivin artiklaan 17 ja sen aiheuttamiin muutoksiin. Lisäksi tutkimuksessa sivutaan oikeustilan mahdollisia tulevia kehitystarpeita. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, millaiset kehityssuunnat ovat vaikuttaneet nykyisen lainsäädäntökehyksen muodostumiseen ja millaisen oikeudellisen keinovalikoiman nykyinen voimassa oleva uudistettu tekijänoikeussääntely mahdollistaa verkkosisällönjakopalveluiden ja tekijöiden välisten oikeuksien ja velvollisuuksien valossa.

Tutkimuksen pääasiallinen tutkimusmetodi on lainoppi. Tutkimusongelmaa käsitellään siis voimassa olevan oikeuden valossa systematisoiden ja tulkiten vallitsevia oikeusnormeja. Tutkielman lähdemateriaalin pohja rakentuu vahvasti käsiteltävän lainsäädännön, eli DSM-direktiivin ja kansallisen tekijänoikeuslain sekä näiden erilaisten valmisteluaineistojen ja muiden virallislähteiden ja asiakirjojen varaan. Lisäksi tutkimuksessa hyödynnetään laajalti oikeuskirjallisuutta.

Tutkimus osoittaa, että uudistetun lainsäädäntökehyksen avulla tekijänoikeudellinen sääntely vastaa paremmin tämän päivän digitaalista toimintaympäristöä tarjoten paremman tekijänoikeussuojan toteutumisen EU:n sisämarkkinoilla ja selkeyttäen eri toimijoille kuuluvia velvollisuuksia ja oikeuksia. Huomionarvoista kuitenkin on, että suurten uudistusten myötä oikeustila ei silti ole vielä välttämättä täysin valmis, vaan saattaa vaatia kehittämistä myös tulevaisuudessa digitaalisen kehityksen ollessa nopeaa.