Postmodernin kulttuurimurroksen aikalaiset : Muistitietohistoriallinen tutkimus Helsingin Sanomien Aikalaisia-sarjasta (1985–1986) ja postmodernikeskustelujen rantautumisesta Suomeen
Varjoranta, Jarkko (2024-10-17)
Postmodernin kulttuurimurroksen aikalaiset : Muistitietohistoriallinen tutkimus Helsingin Sanomien Aikalaisia-sarjasta (1985–1986) ja postmodernikeskustelujen rantautumisesta Suomeen
(17.10.2024)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024110589264
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024110589264
Tiivistelmä
Tämä muistitieto- ja käsitehistoriaa yhdistävä tutkimus kartoittaa aikalaiskokemuksia suomalaisessa kulttuurikeskustelussa 1980-luvulla tapahtuneesta murrosvaiheesta, jota tutkielmassani kutsun postmodernikeskusteluiksi. Murroksen taustalla oli yleiseurooppalainen kehitys, jossa uudet jälkistrukturalistisina ja postmoderneina pidetyt kriittiset intellektuellit saavuttivat suosiota erityisesti yhteiskuntatieteissä, humanistisissa tieteissä ja taidepiireissä. Postmodernikeskusteluja lähestytään erityisesti Helsingin Sanomien kulttuuriosiossa julkaistua Aikalaisia-sarjaa (1985–1986) hyödyntäen.
Haastattelin tutkimustani varten postmodernikeskusteluihin osallistuneita aikalaisia, joten metodologinen painotus on muistitietohistoriallinen. Samat henkilöt pääsevät ääneen sekä 1980-luvun kirjoituksissa että 2020-luvun haastatteluaineistoissa. Tutkimukseni hahmottaa ajan henkeä ja selvittää, kuinka haastateltavat merkityksellistävät postmodernikeskusteluja nykyhetkestä käsin. Tutkielmani kysyy, millaisia intentioita, odotuksia tai toiveita keskusteluihin liitettiin. Toisaalta pohditaan myös avainkäsitteiden kontekstisidonnaisia eroavaisuuksia ja yhtymäkohtia.
Aikalaisia-sarja kulkee mukana läpi tutkielman. Kyseessä oli 13-osainen artikkelisarja, jossa esiteltiin 1900-luvun merkittäviä intellektuelleja. Osa heistä oli aikaisemmin vähälle huomiolle jääneitä ranskalaisia jälkistrukturalisteja, jotka yhdistettiin keskusteluihin postmodernista. Tutkielmani tarkastelee Aikalaisia-sarjan rakentamaa tulkintaa modernin dekadenssista, postmodernista tilasta ja aikalaisdiagnoosin tarpeesta. Huomio kohdistuu myös Aikalaisia-sarjan syntyyn vaikuttaneisiin tekijöihin, henkilöihin ja verkostoihin. Yksilöiden ja verkostojen toimintaa seuraamalla tutkimukselle syntyy ruohonjuuritason ulottuvuus, joka ulottuu Helsingin Sanomien toimituksesta opiskelijoiden opintopiireihin.
Monialaisten postmodernikeskustelujen foorumit olivat kirjavia ja niiden intensiteetit vaihtelivat. Postmoderni ajattelu tarjosi erityisesti yhteiskuntatieteissä monille entisille marxilaisille ajankohtaiset kysymyksenasettelut huomioivan teoreettisen viitekehyksen. 1970-luvun intellektuaalinen kasvualusta mahdollisti omaleimaisia piirteitä suomalaisille postmodernikeskusteluille. Tutkimus käsittelee myös postmodernin käsitteen medioitumista, arkipäiväistymistä sekä syytöksiä, joiden mukaan postmoderni filosofia oli pinnallinen muoti-ilmiö.
Postmodernikeskustelut olivat marginaalinen mutta äänekäs osa 1980-luvun poliittisesti vapautunutta kulttuuridiskurssia. Keskusteluja tarkastelemalla saamme kurkistusikkunan aikakauteen, joka väreili uusia ajattelijoita, teorioita ja mahdollisuuksia. Etäisyys 1980-luvun tapahtumiin on jo sellainen, että muistitietohistoriallisia metodeja hyödyntävä kulttuurihistoriallinen tutkimus on kiistatta ajankohtaista.
Haastattelin tutkimustani varten postmodernikeskusteluihin osallistuneita aikalaisia, joten metodologinen painotus on muistitietohistoriallinen. Samat henkilöt pääsevät ääneen sekä 1980-luvun kirjoituksissa että 2020-luvun haastatteluaineistoissa. Tutkimukseni hahmottaa ajan henkeä ja selvittää, kuinka haastateltavat merkityksellistävät postmodernikeskusteluja nykyhetkestä käsin. Tutkielmani kysyy, millaisia intentioita, odotuksia tai toiveita keskusteluihin liitettiin. Toisaalta pohditaan myös avainkäsitteiden kontekstisidonnaisia eroavaisuuksia ja yhtymäkohtia.
Aikalaisia-sarja kulkee mukana läpi tutkielman. Kyseessä oli 13-osainen artikkelisarja, jossa esiteltiin 1900-luvun merkittäviä intellektuelleja. Osa heistä oli aikaisemmin vähälle huomiolle jääneitä ranskalaisia jälkistrukturalisteja, jotka yhdistettiin keskusteluihin postmodernista. Tutkielmani tarkastelee Aikalaisia-sarjan rakentamaa tulkintaa modernin dekadenssista, postmodernista tilasta ja aikalaisdiagnoosin tarpeesta. Huomio kohdistuu myös Aikalaisia-sarjan syntyyn vaikuttaneisiin tekijöihin, henkilöihin ja verkostoihin. Yksilöiden ja verkostojen toimintaa seuraamalla tutkimukselle syntyy ruohonjuuritason ulottuvuus, joka ulottuu Helsingin Sanomien toimituksesta opiskelijoiden opintopiireihin.
Monialaisten postmodernikeskustelujen foorumit olivat kirjavia ja niiden intensiteetit vaihtelivat. Postmoderni ajattelu tarjosi erityisesti yhteiskuntatieteissä monille entisille marxilaisille ajankohtaiset kysymyksenasettelut huomioivan teoreettisen viitekehyksen. 1970-luvun intellektuaalinen kasvualusta mahdollisti omaleimaisia piirteitä suomalaisille postmodernikeskusteluille. Tutkimus käsittelee myös postmodernin käsitteen medioitumista, arkipäiväistymistä sekä syytöksiä, joiden mukaan postmoderni filosofia oli pinnallinen muoti-ilmiö.
Postmodernikeskustelut olivat marginaalinen mutta äänekäs osa 1980-luvun poliittisesti vapautunutta kulttuuridiskurssia. Keskusteluja tarkastelemalla saamme kurkistusikkunan aikakauteen, joka väreili uusia ajattelijoita, teorioita ja mahdollisuuksia. Etäisyys 1980-luvun tapahtumiin on jo sellainen, että muistitietohistoriallisia metodeja hyödyntävä kulttuurihistoriallinen tutkimus on kiistatta ajankohtaista.