”Taidetta työväellekin!” : Diskurssi ja ideologia suomenkielisten työväenlehtien kuvataidetta käsittelevissä kirjoituksissa 1905–1918 Michel Foucault’n Tiedon arkeologian valossa
Vuori, Santeri (2024-10-18)
”Taidetta työväellekin!” : Diskurssi ja ideologia suomenkielisten työväenlehtien kuvataidetta käsittelevissä kirjoituksissa 1905–1918 Michel Foucault’n Tiedon arkeologian valossa
(18.10.2024)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024111190714
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024111190714
Tiivistelmä
Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen vuosien 1905–1918 välillä ilmestyneiden suomenkielisten työväenlehtien kuvataidetta käsitteleviä kirjoituksia. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, mikä noissa lehdissä julkaistujen taidetta käsittelevien kirjoitusten funktio oli eli oliko kyse työväenliikkeen poliittisen ideologian erittelystä taiteesta puhumisen kautta, taiteesta puhumisesta taiteen itsensä vuoksi politiikasta riippumatta, vai jostain siltä väliltä. Tutkielman aineisto koostuu kaikkiaan 17 lehdestä kerätyistä 273 artikkelista, jotka käsittelivät jollain tavalla kuvataidetta tai taidetta yleensä.
Laajana metodologisena kehyksenä hyödynnän diskurssianalyysiä. Tarkempana teoreettisena perustana tukeudun Michel Foucault’n Tiedon arkeologiassa (1969) määrittelemään arkeologiseen menetelmään, josta sovellan erityisesti diskursiivisen muodostelman ja historiallisen a priorin käsitteitä. Empiirisen tavoitteen lisäksi tutkielma pyrkii selvittämään Foucault’n arkeologian mahdollisuuksia taidehistoriallisen diskurssitutkimuksen välineenä sekä diskurssianalyysin yhdistettävyyttä marxilaiseen perinteeseen nojaavaan ideologiakriittiseen käsitteistöön.
Tutkimuksessa havaitsin, että ”taide” ilmeni aineistossa diskursiivisesti yhtenäisenä muodostelmana eli suhtautuminen siihen on yhdenmukaista läpi aineiston. Näin oli mahdollista todeta, että taidetta koskevissa kirjoituksissa oli ensisijaisesti kyse taiteesta. Foucault’n arkeologian avulla oli kuitenkin mahdollista havaita myös piirteitä, jotka ideologiateorian kautta voitiin selittää ideologisiksi. Näitä olivat erityisesti työväenluokkaisen subjektin diskursiivinen tuottaminen ja taiteen ideologisuuden tunnistaminen. Niinpä tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että työväenliikkeen lehdissä taidetta käsittelevien kirjoitusten ensisijainen tarkoitus ei ollut työväenluokkaisen ideologian propagoiminen vaan taiteesta puhuminen, mutta koska taide itsessään koettiin ideologian alueeksi, näkyi kirjoituksissa myös työväenluokkainen ideologia.
Tutkielman pohjalta ehdotan edelleen tarvetta työväenliikkeen sanomalehtien huomioimiselle taidehistorian ja -kritiikin tutkimuksen aineistona. Aineiston poliittinen tai ideologinen luonne ei sulje pois mahdollisuutta ottaa taide tosissaan, josta syystä myös työväenlehdissä ilmenneitä taidekäsityksiä on syytä tarkastella osana 1900-luvun alun taidekeskusteluja. Koska Foucault’n arkeologinen metodi sallii ideologisuuden kytkemisen diskurssianalyysiin, ehdotan menetelmän toimivuutta juuri tällaisen politisoituneen aineiston kokonaisvaltaiseen tarkastelemiseen. Siten näen, että myös Tiedon arkeologialla on annettavaa taidehistorialliselle diskurssitutkimukselle.
Laajana metodologisena kehyksenä hyödynnän diskurssianalyysiä. Tarkempana teoreettisena perustana tukeudun Michel Foucault’n Tiedon arkeologiassa (1969) määrittelemään arkeologiseen menetelmään, josta sovellan erityisesti diskursiivisen muodostelman ja historiallisen a priorin käsitteitä. Empiirisen tavoitteen lisäksi tutkielma pyrkii selvittämään Foucault’n arkeologian mahdollisuuksia taidehistoriallisen diskurssitutkimuksen välineenä sekä diskurssianalyysin yhdistettävyyttä marxilaiseen perinteeseen nojaavaan ideologiakriittiseen käsitteistöön.
Tutkimuksessa havaitsin, että ”taide” ilmeni aineistossa diskursiivisesti yhtenäisenä muodostelmana eli suhtautuminen siihen on yhdenmukaista läpi aineiston. Näin oli mahdollista todeta, että taidetta koskevissa kirjoituksissa oli ensisijaisesti kyse taiteesta. Foucault’n arkeologian avulla oli kuitenkin mahdollista havaita myös piirteitä, jotka ideologiateorian kautta voitiin selittää ideologisiksi. Näitä olivat erityisesti työväenluokkaisen subjektin diskursiivinen tuottaminen ja taiteen ideologisuuden tunnistaminen. Niinpä tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että työväenliikkeen lehdissä taidetta käsittelevien kirjoitusten ensisijainen tarkoitus ei ollut työväenluokkaisen ideologian propagoiminen vaan taiteesta puhuminen, mutta koska taide itsessään koettiin ideologian alueeksi, näkyi kirjoituksissa myös työväenluokkainen ideologia.
Tutkielman pohjalta ehdotan edelleen tarvetta työväenliikkeen sanomalehtien huomioimiselle taidehistorian ja -kritiikin tutkimuksen aineistona. Aineiston poliittinen tai ideologinen luonne ei sulje pois mahdollisuutta ottaa taide tosissaan, josta syystä myös työväenlehdissä ilmenneitä taidekäsityksiä on syytä tarkastella osana 1900-luvun alun taidekeskusteluja. Koska Foucault’n arkeologinen metodi sallii ideologisuuden kytkemisen diskurssianalyysiin, ehdotan menetelmän toimivuutta juuri tällaisen politisoituneen aineiston kokonaisvaltaiseen tarkastelemiseen. Siten näen, että myös Tiedon arkeologialla on annettavaa taidehistorialliselle diskurssitutkimukselle.