”Sitä saa mitä tilaa” : Asianomistajan myötävaikutuksen arviointi erehdyttämispetoksissa erityisesti kriminalisoinnin perusteluiden ja sisällön valossa
Karjalainen, Johanna (2024-12-16)
”Sitä saa mitä tilaa” : Asianomistajan myötävaikutuksen arviointi erehdyttämispetoksissa erityisesti kriminalisoinnin perusteluiden ja sisällön valossa
(16.12.2024)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202501102373
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202501102373
Tiivistelmä
OTM-tutkimukseni aiheena on ollut tilastojen valossa kasvava, tekotavoin monipuolistuva sekä kansainvälistyvä petosrikollisuus sekä petosrikollisuuden uhriksi joutuneet asianomistajat.
Rikosoikeustieteessä ja oikeuskäytännössä on kehittynyt asianomistajan oman toiminnan huomioonottamisen mahdollistava ajattelu, jolla asianomistajan myötävaikutukselle voidaan antaa rikoslaissa säädettyä rangaistuksen lieventämisperustetta laajempi merkitys. Asianomistajan myötävaikutuksella voidaan muun muassa perustellusti poistaa syytetyn rikosoikeudellinen rangaistusvastuu. Asianomistajan myötävaikutukselle rangaistusvastuun arvioinnissa vaikuttavana tekijänä on löydetty sijaa myös rikoslain 36 luvun 1 §:n 1 mukaisen niin kutsutun erehdyttämispetoksen kohdalla. Asianomistajan myötävaikutuksen hyödyntäminen työvälineenä kasvavaa petosrikollisuutta voi olla houkutteleva ajatus.
Tutkimukseni kohteena on asianomistajan myötävaikutuksen arviointi erehdyttämispetoksessa ottaen erityisesti huomioon petoksen rangaistussäännöksen kriminalisoinnin perusteet sekä rangaistussäännöksen sisältö. Tutkimuksessa tutkin siten asianomistajan myötävaikutuksen soveltamismahdollisuutta ja vaikutuskeinoa erehdyttämispetoksen tekijän rangaistusvastuuarvioinnissa. Tutkimukseni kohteena ovat myös rikosoikeudellisen järjestelmän yleiset perustelut ja kriminalisointiperiaatteet, sekä petoksen kriminalisoinnin taustalla vaikuttavat oikeushyvät. Tutkimuksessa käsittelen vielä erehdyttämispetoksen tunnusmerkistöä ja tunnusmerkistötekijöitä, sekä petoksen yrityksen, lievän petoksen ja törkeän petoksen sisältöä. Lopuksi tulkitsen asianomistajan myötävaikutusarviointia kriminalisoinnin perusteiden ja sisällön tutkimisesta ilmenneiden seikkojen valossa.
Tutkielmani on tutkimusmenetelmältään käytännöllistä rikoslainoppia, jossa voidaan nähdä kriminaalipoliittisesti latautuneen rikoslainopin piirteitä. Tutkimukseni keskeinen teoria koskee kriminaalipolitiikkaa, asianomistajan myötävaikutusta sekä petossääntelyä. Tutkielmani keskeinen johtopäätös on, että petoksen kriminalisoinnin perusteluista ja sisällöstä voidaan johtaa mielenkiintoisia, sekä asianomistajan myötävaikutuksen soveltamista puoltavia että vastustavia tulkintoja. Kriminalisoinnin perusteluiden ja sisällön valossa asianomistajan myötävaikutuksen arviointi ei ole kiellettyä, mutta sen ei tulisi myöskään ylittää esimerkiksi laillisuusperiaatteen edellyttämää lainsoveltamisen ennakoitavuutta.
Rikosoikeustieteessä ja oikeuskäytännössä on kehittynyt asianomistajan oman toiminnan huomioonottamisen mahdollistava ajattelu, jolla asianomistajan myötävaikutukselle voidaan antaa rikoslaissa säädettyä rangaistuksen lieventämisperustetta laajempi merkitys. Asianomistajan myötävaikutuksella voidaan muun muassa perustellusti poistaa syytetyn rikosoikeudellinen rangaistusvastuu. Asianomistajan myötävaikutukselle rangaistusvastuun arvioinnissa vaikuttavana tekijänä on löydetty sijaa myös rikoslain 36 luvun 1 §:n 1 mukaisen niin kutsutun erehdyttämispetoksen kohdalla. Asianomistajan myötävaikutuksen hyödyntäminen työvälineenä kasvavaa petosrikollisuutta voi olla houkutteleva ajatus.
Tutkimukseni kohteena on asianomistajan myötävaikutuksen arviointi erehdyttämispetoksessa ottaen erityisesti huomioon petoksen rangaistussäännöksen kriminalisoinnin perusteet sekä rangaistussäännöksen sisältö. Tutkimuksessa tutkin siten asianomistajan myötävaikutuksen soveltamismahdollisuutta ja vaikutuskeinoa erehdyttämispetoksen tekijän rangaistusvastuuarvioinnissa. Tutkimukseni kohteena ovat myös rikosoikeudellisen järjestelmän yleiset perustelut ja kriminalisointiperiaatteet, sekä petoksen kriminalisoinnin taustalla vaikuttavat oikeushyvät. Tutkimuksessa käsittelen vielä erehdyttämispetoksen tunnusmerkistöä ja tunnusmerkistötekijöitä, sekä petoksen yrityksen, lievän petoksen ja törkeän petoksen sisältöä. Lopuksi tulkitsen asianomistajan myötävaikutusarviointia kriminalisoinnin perusteiden ja sisällön tutkimisesta ilmenneiden seikkojen valossa.
Tutkielmani on tutkimusmenetelmältään käytännöllistä rikoslainoppia, jossa voidaan nähdä kriminaalipoliittisesti latautuneen rikoslainopin piirteitä. Tutkimukseni keskeinen teoria koskee kriminaalipolitiikkaa, asianomistajan myötävaikutusta sekä petossääntelyä. Tutkielmani keskeinen johtopäätös on, että petoksen kriminalisoinnin perusteluista ja sisällöstä voidaan johtaa mielenkiintoisia, sekä asianomistajan myötävaikutuksen soveltamista puoltavia että vastustavia tulkintoja. Kriminalisoinnin perusteluiden ja sisällön valossa asianomistajan myötävaikutuksen arviointi ei ole kiellettyä, mutta sen ei tulisi myöskään ylittää esimerkiksi laillisuusperiaatteen edellyttämää lainsoveltamisen ennakoitavuutta.