Maanomistusoikeuden suhde kasvihuonekaasupäästöihin Määtän maanomistusoikeusparadigman valossa

Abstract

Tutkielmassa tarkasteltiin maanomistajan oikeusasemaa suhteessa kasvihuonekaasupäästöjen aiheuttamiseen ja kasvihuonekaasujen sitomiseen Määtän vuonna 1999 julkaistussa teoksessa Maanomistusoikeus kehitellyn maanomistusoikeusparadigman valossa. Tarkoituksena oli pyrkiä erottamaan usein monitavoitteisesta ja monivaikutteisesta lainsäädännöstä maanomistajaa koskeva ilmastoperusteinen kasvihuonekaasusääntely, ja selvittää, onko tällainen tarkastelu käyttökelpoinen, ja voiko kasvihuonekaasusääntelystä tehdä näin yleistason päätelmiä sen luonteesta.

Menetelmä oli lainopillinen. Tutkielmassa tehtiin katsaus voimassaolevaan lainsäädäntöön etisen sieltä kasvihuonekaasusääntelyä, ja Määtän kehittämää teoriaa jäsenneltiin ja sovellettiin tutkimuskysymyksiin yhdessä sääntelykatsauksen tulosten kanssa.

Johtopäätöksinä todettiin, että tutkielman asettama näkökulma kasvihuonekaasujen tarkasteluun sopii luontevasti yhteen Määtän maanomistusoikeusparadigman kanssa. Alustavia viitteitä saatiin siitä, että päästöjen aiheuttamisesta ja niiden sitomisesta määrääminen ei olisi maanomistajan lähtökohtainen omistusoikeuden suoma vapaus. Riittävällä varmuudella voidaan todeta, että oikeusjärjestyksessä päästöjen aiheuttaminen ei ole johdonmukaisesti omistajan lähtökohtainen oikeus. Keskeisenä tuloksena oli myös havainto kasvihuonekaasupäästöihin ja hiilinieluihin liittyvän sääntelyn luonteesta - kasvihuonekaasujen sitomisesta ja vapauttamisesta määrääminen liittyy luonteensa vuoksi erottamattomasti kiinteistöllä sijaitsevasta materiasta määräämiseen ja kiinteistön muiden käyttömahdollisuuksien sääntelyyn. Kasvihuonekaasuihin liittyvän maanomistajan oikeusaseman erottaminen muista maanomistajan oikeuksista muodostui epäselväksi sääntelyn luonteen vuoksi. Tutkielman osin avoimiksi jäävät johtopäätökset jättävät tilaa aiheen jatkotutkimukselle.