Vuoroasumisen diskurssit sanomalehtien mielipidekirjoituksissa vuosina 2004–2024
Leppälahti, Kaisa (2025-04-03)
Vuoroasumisen diskurssit sanomalehtien mielipidekirjoituksissa vuosina 2004–2024
(03.04.2025)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025042329964
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025042329964
Tiivistelmä
Tutkielman tavoitteena on tarkastella suomalaisissa sanomalehdissä julkaistujen mielipidekirjoitusten julkista keskustelua vuoroasumisesta diskurssianalyysin avulla. Vuoroasumista ei Suomessa ole tarkasteltu julkisen keskustelun näkökulmasta, joten ei ole tietoa, minkälaista kuvaa julkisessa keskustelussa rakennetaan vuoroasumisesta. Suomalaisissa pro gradu -tutkielmissa on kuitenkin tarkasteltu diskursiivisesti eronjälkeistä vanhemmuutta, joka on käsitteenä lähellä vuoroasumista.
Vuoroasumisella tarkoitetaan vanhempien eron jälkeistä asumisjärjestelyä, jossa lapsi asuu vuorotellen vanhempiensa luona, asuen vähintään 40 % kalenterivuodesta toisen vanhempansa kanssa. Lapsi voi vaihtaa kotia vuoroasumisessa erilaisin aikatauluin, esimerkiksi muutaman päivän välein, viikoittain tai kuukausittain. Vuoroasuminen voidaan myös järjestää niin, että lapsi pysyy yhdessä kodissa vanhempien vaihtaessa kotia vuorotellen. Vuoroasuminen on yleistynyt asumisjärjestelynä 1990-luvulta alkaen yhteishuollon ihanteen syntymisen jälkeen. Kuitenkin muutos siitä, että lapsi jää eron jälkeen äitinsä luokse asumaan, on ollut hidasta. Äidin luona asumisen on yhä yleisin lapsen asumisjärjestely eron jälkeen. Vuonna 2019 lakiin lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta lisättiin mahdollisuus virallistaa vuoroasuminen sekä tehdä väestörekisteriin merkintä lapsen kahdesta kodista, vaikka virallisesti lapsella voi yhä olla vain yksi osoite. Vuoroasumisen virallistamisen toivottiin tuovan myös muutoksia etuuksien ja palveluiden myöntämiseen kummallekin vuoroasuvalle vanhemmalle, eikä vain vanhemmalle, jonka luona lapsen virallinen asuinpaikka on. Tätä muutosta ei kuitenkaan ole vielä tapahtunut. Vuoroasumisen tutkijat usein korostavat sitä, että tehdessä päätöstä vuoroasumisesta täytyy pohtia niin lapsen kuin vanhemman yksilöllistä tilannetta. Esimerkiksi toinen lapsi voi kokea vuoroasumisen kodin vaihdot kuormittavana, kun toiselle lapselle kodinvaihto on mukavaa vaihtelua.
Tutkielman aineisto koostuu suomenkielisten sanomalehtien vuoroasumista käsittelevistä mielipidekirjoituksesta, jotka on julkaistu vuosina 2004–2024. Vuoroasumista käsitteleviä mielipidekirjoituksia löytyy tarkastelujaksolta 59, mutta koska osa kirjoituksista on julkaistu useassa lehdessä, uniikkeja kirjoituksia on 52. Aineisto on analysoitu hyödyntäen diskurssianalyysia. Diskurssianalyysissa keskitytään tarkastelemaan sitä, miten ilmiöstä rakennetaan kuvaa kielenkäytön avulla. Kiinnostuksena on myös se, mitkä yhteiskunnalliset rakenteet vaikuttavat ilmiöstä rakennettavaan kuvaan ja miten diskurssi itsessään pyrkii vaikuttamaan yhteiskunnan rakenteisiin. Saatu tieto on siis sosiaalisesti konstruktoitua.
Aineistosta on havaittavissa diskurssianalyysin keinoin kolme diskurssia: lapsen etu, yhteiskunnallinen muutos ja isän asema, jotka kuvaavat mielipidekirjoituksissa käytyä julkista keskustelua vuoroasumisesta. Lapsen etu -diskurssissa vuoroasuminen rakentuu niin lapsen edun mukaiseksi kuin lapsen edun vastaiseksi asumisjärjestelyksi. Diskurssi esiintyy myös aineiston kohdissa, joissa asetetaan ehtoja lapsen edun toteutumiselle vuoroasumisessa. Yhteiskunnallinen muutos -diskurssi kuvaa vuoroasumisen olevan niin yhteiskunnallisen muutoksen tulos kuin vaativan yhteiskunnallista muutosta lainsäädäntöön, viranomaisten toimintaan sekä etuus- ja palvelujärjestelmään. Isän asema -diskurssi kuvaa vuoroasumisen olevan ratkaisu isien kohtaamaan sukupuolittuneeseen epätasa-arvoon vanhemmuudessa. Vuoroasumista vastustavat voimat, lainsäätäjät, äidit sekä viranomaiset näyttäytyvät diskurssissa toimivan niin isien ja lasten oikeuksien vastaisesti, isien oikeuksien toteutumisen kietoutuvan yhteen lasten oikeuksien toteutumisen kanssa. Sosiaalityöntekijät näyttäytyvät aineistossa epäonnistuvan viranomaisina huomioimaan vuoroasuvien perheiden tarpeet, puutteita olevan etenkin vuoroasuvien isien kohtaamisessa. Aineiston diskurssit ovat samansuuntaisia verrattuina eron jälkeistä vanhemmuutta diskursiivisesti tutkineisiin pro gradu -tutkielmiin.
Vuoroasumisella tarkoitetaan vanhempien eron jälkeistä asumisjärjestelyä, jossa lapsi asuu vuorotellen vanhempiensa luona, asuen vähintään 40 % kalenterivuodesta toisen vanhempansa kanssa. Lapsi voi vaihtaa kotia vuoroasumisessa erilaisin aikatauluin, esimerkiksi muutaman päivän välein, viikoittain tai kuukausittain. Vuoroasuminen voidaan myös järjestää niin, että lapsi pysyy yhdessä kodissa vanhempien vaihtaessa kotia vuorotellen. Vuoroasuminen on yleistynyt asumisjärjestelynä 1990-luvulta alkaen yhteishuollon ihanteen syntymisen jälkeen. Kuitenkin muutos siitä, että lapsi jää eron jälkeen äitinsä luokse asumaan, on ollut hidasta. Äidin luona asumisen on yhä yleisin lapsen asumisjärjestely eron jälkeen. Vuonna 2019 lakiin lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta lisättiin mahdollisuus virallistaa vuoroasuminen sekä tehdä väestörekisteriin merkintä lapsen kahdesta kodista, vaikka virallisesti lapsella voi yhä olla vain yksi osoite. Vuoroasumisen virallistamisen toivottiin tuovan myös muutoksia etuuksien ja palveluiden myöntämiseen kummallekin vuoroasuvalle vanhemmalle, eikä vain vanhemmalle, jonka luona lapsen virallinen asuinpaikka on. Tätä muutosta ei kuitenkaan ole vielä tapahtunut. Vuoroasumisen tutkijat usein korostavat sitä, että tehdessä päätöstä vuoroasumisesta täytyy pohtia niin lapsen kuin vanhemman yksilöllistä tilannetta. Esimerkiksi toinen lapsi voi kokea vuoroasumisen kodin vaihdot kuormittavana, kun toiselle lapselle kodinvaihto on mukavaa vaihtelua.
Tutkielman aineisto koostuu suomenkielisten sanomalehtien vuoroasumista käsittelevistä mielipidekirjoituksesta, jotka on julkaistu vuosina 2004–2024. Vuoroasumista käsitteleviä mielipidekirjoituksia löytyy tarkastelujaksolta 59, mutta koska osa kirjoituksista on julkaistu useassa lehdessä, uniikkeja kirjoituksia on 52. Aineisto on analysoitu hyödyntäen diskurssianalyysia. Diskurssianalyysissa keskitytään tarkastelemaan sitä, miten ilmiöstä rakennetaan kuvaa kielenkäytön avulla. Kiinnostuksena on myös se, mitkä yhteiskunnalliset rakenteet vaikuttavat ilmiöstä rakennettavaan kuvaan ja miten diskurssi itsessään pyrkii vaikuttamaan yhteiskunnan rakenteisiin. Saatu tieto on siis sosiaalisesti konstruktoitua.
Aineistosta on havaittavissa diskurssianalyysin keinoin kolme diskurssia: lapsen etu, yhteiskunnallinen muutos ja isän asema, jotka kuvaavat mielipidekirjoituksissa käytyä julkista keskustelua vuoroasumisesta. Lapsen etu -diskurssissa vuoroasuminen rakentuu niin lapsen edun mukaiseksi kuin lapsen edun vastaiseksi asumisjärjestelyksi. Diskurssi esiintyy myös aineiston kohdissa, joissa asetetaan ehtoja lapsen edun toteutumiselle vuoroasumisessa. Yhteiskunnallinen muutos -diskurssi kuvaa vuoroasumisen olevan niin yhteiskunnallisen muutoksen tulos kuin vaativan yhteiskunnallista muutosta lainsäädäntöön, viranomaisten toimintaan sekä etuus- ja palvelujärjestelmään. Isän asema -diskurssi kuvaa vuoroasumisen olevan ratkaisu isien kohtaamaan sukupuolittuneeseen epätasa-arvoon vanhemmuudessa. Vuoroasumista vastustavat voimat, lainsäätäjät, äidit sekä viranomaiset näyttäytyvät diskurssissa toimivan niin isien ja lasten oikeuksien vastaisesti, isien oikeuksien toteutumisen kietoutuvan yhteen lasten oikeuksien toteutumisen kanssa. Sosiaalityöntekijät näyttäytyvät aineistossa epäonnistuvan viranomaisina huomioimaan vuoroasuvien perheiden tarpeet, puutteita olevan etenkin vuoroasuvien isien kohtaamisessa. Aineiston diskurssit ovat samansuuntaisia verrattuina eron jälkeistä vanhemmuutta diskursiivisesti tutkineisiin pro gradu -tutkielmiin.