Kansallissosialismin dharma : Buddhalaisuus osana Alfred Rosenbergin filosofian propagandaa Saksassa 1930-luvulla
Tiisijärvi, Feetu (2025-03-19)
Kansallissosialismin dharma : Buddhalaisuus osana Alfred Rosenbergin filosofian propagandaa Saksassa 1930-luvulla
(19.03.2025)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025042932799
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025042932799
Tiivistelmä
Buddhalaisen filosofian vaikutteet ovat olleet tärkeä osa saksalaista filosofiaa 1800-luvulta alkaen Arthur Schopenhauerista Friedrich Nietzscheen ja aina Richard Wagneriin asti. Wagnerin tyttären nainut Houston Stewart Chamberlain onnistui kuitenkin viemään saksalaisen Schopenhauerin linjan filosofian yksilökeskisyydestä rotukeskisyyteen. Mukaan nousivat käsitys puhtaasta arjalaisesta rodusta, joka inspiroi lopulta nuorta Alfred Rosenbergia, Tallinnassa syntynyttä baltiansaksalaista indologiasta ja mytologiasta kiinnostunutta arkkitehtiopiskelijaa. Hänen kokemuksensa Venäjän sisällissodan keskellä vakuuttivat hänet ”suuresta kommunistisjuutalaisesta salaliitosta arjalaista puhdasta rotua vastaan”, joka johti hänet Müncheniin varhaiseen Saksan kansallissosialistiseen puolueeseen. Hän tutustui Adolf Hitleriin, kiteytti puolueen filosofian kirjaansa Der Mythus des 20. Jahrhunderts ja levitti sen viestiä globaalisti. Tämä argumentatiivista diskurssianalyysia soveltava tutkielma keskittyy siihen, mihin ja kuinka onnistuneesti hän sovelsi kirjassaan ja lehdistössä ajan filosofialle tuttua buddhalaisuutta osana hänen puskemaansa kansallissosialismin kaanoniaan.
Rosenbergin käsitys buddhalaisuudesta hänen kirjassaan on ambivalentti mutta negatiiviskeskinen sivuhuomautus osana laajempaa narratiivia. Hän olettaa ”rodun” ja filosofian olevan yhtenäisiä, jonka vuoksi buddhalaisuus syntyi Intian valloittaneen ”arjalaisen rodun alkuhindulaisuuden korruptiosta arjalaisten sekoituttua rodullisesti paikallisten kanssa”. Tämän vuoksi buddhalaisuus on luonnollinen ja ymmärrettävä filosofia ”roduille, jotka pyrkivät passiivisuuteen” ja ”omaan rotutyhjyytensä katsomiseen”. ”Äärispirituaalisena” sillä on myös luonnollinen vastustuskyky ”materialistista juutalaista kommunistista antirotua” vastaan. ”Jalolle puhtaalle arjalaiselle” buddhalaisuus on kuitenkin haitallinen; ”arjalainen rotu pystyy nousemaan nietzscheläisesti buddhalaisuuden yläpuolelle” ymmärtämällä ”oman rotuessentiansa ja puolustamalla sitä marttyyrikuolemaan asti.”
Rosenbergin vuoden 1930 magnum opus oli kirjana kansaa jakava rasistinen pseudofilosofinen radikaali sotku, jossa sen kokonaisuuteen suhteutettuna buddhalaisuus ei juurikaan näy. Samat buddhalaisnarratiivit esiintyvät myös myöhemmässä lehdistössä vähäisesti, mutta keskitetymmin. Niillä on kaksi pääkontekstia. Ensimmäinen on vuoden 1936 puhe kulttuuriyleisölle, jossa buddhalaisuus esiintyy osana vältettäviä ”rappiokulttuureja”. Toinen taas on vuoden 1938 Danzigin Schopenhauer-juhlaviikkopuhe, jossa Rosenberg yrittää valkopestä buddhalaisuuden pois Schopenhauerista. Tällä viestinnällä ei ollut kuitenkaan hegemoniastatusta vaan monet toimijat ympäri Saksaa kirjoittivat monesta huomattavasti positiivisemmastakin näkökulmasta buddhalaisuudesta. Samalla tällä narratiivilla ei ollut myöskään käytännön vaikutuksia Saksan tai maailman buddhalaisiin. Toisaalta sama-aikaisesti tämä Buddha-narratiivi oli varsin onnistunut epäsuoraan osana laajempaa propagandavirtaa uuden ideaalin ”tahtonsa ylittävän saksalaisarjalaisen” luomisessa.
Rosenbergin käsitys buddhalaisuudesta hänen kirjassaan on ambivalentti mutta negatiiviskeskinen sivuhuomautus osana laajempaa narratiivia. Hän olettaa ”rodun” ja filosofian olevan yhtenäisiä, jonka vuoksi buddhalaisuus syntyi Intian valloittaneen ”arjalaisen rodun alkuhindulaisuuden korruptiosta arjalaisten sekoituttua rodullisesti paikallisten kanssa”. Tämän vuoksi buddhalaisuus on luonnollinen ja ymmärrettävä filosofia ”roduille, jotka pyrkivät passiivisuuteen” ja ”omaan rotutyhjyytensä katsomiseen”. ”Äärispirituaalisena” sillä on myös luonnollinen vastustuskyky ”materialistista juutalaista kommunistista antirotua” vastaan. ”Jalolle puhtaalle arjalaiselle” buddhalaisuus on kuitenkin haitallinen; ”arjalainen rotu pystyy nousemaan nietzscheläisesti buddhalaisuuden yläpuolelle” ymmärtämällä ”oman rotuessentiansa ja puolustamalla sitä marttyyrikuolemaan asti.”
Rosenbergin vuoden 1930 magnum opus oli kirjana kansaa jakava rasistinen pseudofilosofinen radikaali sotku, jossa sen kokonaisuuteen suhteutettuna buddhalaisuus ei juurikaan näy. Samat buddhalaisnarratiivit esiintyvät myös myöhemmässä lehdistössä vähäisesti, mutta keskitetymmin. Niillä on kaksi pääkontekstia. Ensimmäinen on vuoden 1936 puhe kulttuuriyleisölle, jossa buddhalaisuus esiintyy osana vältettäviä ”rappiokulttuureja”. Toinen taas on vuoden 1938 Danzigin Schopenhauer-juhlaviikkopuhe, jossa Rosenberg yrittää valkopestä buddhalaisuuden pois Schopenhauerista. Tällä viestinnällä ei ollut kuitenkaan hegemoniastatusta vaan monet toimijat ympäri Saksaa kirjoittivat monesta huomattavasti positiivisemmastakin näkökulmasta buddhalaisuudesta. Samalla tällä narratiivilla ei ollut myöskään käytännön vaikutuksia Saksan tai maailman buddhalaisiin. Toisaalta sama-aikaisesti tämä Buddha-narratiivi oli varsin onnistunut epäsuoraan osana laajempaa propagandavirtaa uuden ideaalin ”tahtonsa ylittävän saksalaisarjalaisen” luomisessa.