Emme halua Pohjois-Norjan suunnitelmia, vaan pohjoisten alueiden politiikkaa : Turvallisuuskeskustelu Norjan pohjoisten alueiden politiikassa 1992–2005

Abstract

Tässä pro gradu –tutkielmassa tutkin norjalaista turvallisuuspoliittista keskustelua ja maan pohjoisten alueiden merkityksiä vuosina 1992–2005. Tutkin, miten turvallisuuskeskustelu muuttui kylmän sodan jälkeen, ja mitkä kysymykset vaikuttivat keskusteluun ja turvallisuustilanteen määrittelyyn. Lisäksi tutkin, miten pohjoisia alueita määriteltiin uudelleen, kun juurtuneet mallit ja uhkakuvat murtuivat. Arktiset alueet ovat jatkuvasti pinnalla niin turvallisuuspolitiikan, resurssikysymysten kuin ympäristön sektoreilla. Ajanjakso 1992–2005 oli eräänlainen siirtymävaihe norjalaisessa pohjoisten alueiden politiikassa, kun uutta suuntaa kylmän sodan jälkeen etsittiin eri yhteyksistä. Tutkimalla norjalaista politiikkaa saadaan ymmärrystä kansainvälisten prosessien vaikutuksesta kansalliseen politiikkaan. Hyödynnän tutkimuksessa Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisen teoriaa ja käsitehistoriallista tutkimusotetta. Turvallistamisen teoria tarjoaa työkaluja turvallisuuspuheen laajenemisen tarkasteluun. Käsitehistoriallisen tutkimusotteen avulla voidaan tarkastella pohjoisia alueita käsitteenä; minkälaisia merkityksiä käsite saa ajassa ja paikassa, ja miten pohjoisia alueita käsitetään turvallisuudesta puhuttaessa. Tutkimus perustuu Norjan valtion virallisiin asiakirjoihin ja parlamenttikeskusteluihin. Pohjoisnorjalaiset sanomalehdet tarjoavat paikallistoimijoiden äänen, mikä mahdollistaa valtion ja paikallistason erojen tarkastelun. Kylmän sodan aikana arktisten alueiden merkitys oli militaristinen, eikä tilaa muille turvallisuuskysymyksille ollut. Norja määritteli aluetta suhteessa Yhdysvaltoihin ja Neuvostoliittoon. Nato tarjosi Norjalle stabiilin turvallisuuskehyksen, ja Natolle Norja oli erityistapaus pohjoisessa. Kylmän sodan jälkeen tilanne muuttui, kun Neuvostoliiton uhkakuvan hälvennettyä muut turvallisuuskysymykset nousivat keskusteluun ja samaan aikaan Naton painopisteet siirtyivät muualle. Norjan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa määrittelee kansainväliset kehityskulut, ja pohjoisten alueiden turvallisuuskysymysten määrittelyyn vaikuttavatkin Naton, Euroopan unionin ja Venäjän suunnat. Tutkimuksen perusteella todetaan, että 1990-luvulla ulko- ja turvallisuuspoliittinen johto joutui eräänlaiseen hämmennykseen pohjoisten alueiden suhteen, eikä hallitukset löytäneet selkeää suuntaa vaatimuksista huolimatta. Norja pyrki määrittelemään pohjoisia alueita 1990-luvulla yhteistyön ja eisotilaallisten turvallisuuskysymysten valossa, mutta niin oppositiopuolueet kuin alueelliset toimijat olivat tyytymättömiä, ja Norjassa lähes kyseenalaistettiin maan omaa toimijuutta arktisena valtiona. Ympäristökysymykset valjastettiin lisäämään turvallisuutta suhteessa Venäjään, mutta se ei riittänyt määrittelemään alueen turvallisuutta, ja valtion toimien koettiin lisäävän turvattomuutta saamelaisten näkökulmasta. Siinä missä 1990-luvulla suuntaa etsittiin yhteistyöstä, 2000-luvulla resurssikilpailun kiihtyessä Norjassa ymmärrettiin alueen turvallisuuspoliittinen merkitys, ja pohjoiset alueet saivat määritelmiä hyökkäävämmästä ja aggressiivisemmasta ulkopolitiikasta.